MInun mielestä pitää kertoa vaikka siinä toisen maailma saattaa romahtaakin, ainakin joksikin aikaa. Luottamus ei palaa nopeasti. Silti uskollisuutta on olla rehellinen. Itse ainakin haluaisin, jos omalle kohdalle sattuisi, että minulle kerrottaisiin. Kauhea ajatuskin elää valheessa. Jos on selkärankaa tunnustaa, voi myös luottaa siihen, että toinen on rehellinen jatkossakin. Eikös tunnustaminen kerro vaan rehellisyydestä ja luottamuksesta. Pelkkä tunnustaminen ei tietenkään riitä... Muutenhan vaarana on se, että koittaa vaan päästä omasta pahasta olostaan kertomalla toiselle. Pitää myös katua.. Jos katuu niin, että "sydämeen koskee", miksi pettäisi uudelleen?
Jos tapahtuneeseen ei liittynyt mitään tunteita (usein tunteet satuttavat enemmän), miksi rakkaasi ei antaisi sinulle anteeksi. Selvästi kuitenkin kadut (tuskin muuten pyörisit täällä keskustelupalstallakaan)... Ehkä miehesi osaa sitä sitten "arvostaa" kun pääsee alkuraivostaan. Ja arvostaa sitä, että suhteeseenne ei liity ainakaan salailua. No, en tiedä.. Itse en ainakaan pystyisi edes katsomaan rakastani silmiin, jos olisin pettänyt.
Usein sanotaan, että kerran voi antaa anteeksi ja uuden mahdollisuuden, mutta ei enempää.
