V
vierailija
Vieras
Tilanne on siis että emme ole olleet pikkusiskoni kanssa missään tekemisissä serkkumme kanssa. Itse yritin pitää yhteyttä mutta lopetin sen jo aikaa sitten (n. 5 vuotta sitten) koska vastakaikua ei serkultamme tullut, sanoi vain olevansa huono pitämään yhteyttä. Hän asuu tällä hetkellä ulkomailla.
Serkkuni menee ensi kesänä naimisiin ja minut ja siskoni on kutsuttu morniusneidoiksi. Morsiammella on kaaso erikseen. Pyyntö ns kaason apulaiseksi tuli totaalisena yllätyksenä. Suostuimme siskoni kanssa.
Itse olen kuitenkin tullut nyt katumapäälle. Ei sen takia että toimin kaason apuna vaan se että emme ole oikeasti missään tekemisissä ja yhtäkkiä pitäis olla järjestämässä tuntemattoman ja minulle merkityksettömän ihmisen häitä. Polttareihin olisi myös uppoamassa paljon rahaa koska niitä suunnitellaan ulkomailla järjestettäväksi.
Olen miettinyt että onko meitä pyydetty hommaan siksi että morsiamen äiti on niin halunnut. Hän on usein se joka koittaa kysellä kuulumisia ja järjestää tapaamisia meidän serkusten kesken. Olen jättänyt menemättä niihin tapaamisiin koska kukaan ei koskaan puhu siellä mitään.
En ole vielä ilmoittanut kenellekään että en halua osallistua. Tällä hetkellä olen sitä mieltä etten polttareihin osallistu.
Eikö tämä ole teidän mielestä outoa?
Itse olin miettinyt niin että jos naimisiin menen en serkkuani sinne kutsu koska emme ole tekemisissä.
-K