Mua ahdistaa... Kerroin raskausuutisen isälleni...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ahdistunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ahdistunut

Vieras
tekstarilla tänä aamuna... Mitään vastausta ei ole vieläkään kuulunut, vaikka on VARMASTI lukenut viestin :(
Mua ärsyttää, kun isä järkyttyy ja ottaa niin raskaasti nämä tämmöset asiat. Olen aina sille vain se pikkutyttö jonka pitäisi elää isän neuvojen mukaan. Ja vaikka olen jo aikuinen, niin silti minua aina häiritsee isäni mielipiteet ja se mitä se nyt ajattelisi tästä ja tästä. Yritän olla ajattelematta asiaa ja mietin, että elän nyt omaa elämää, mutta tuntuu että isä haluaa vieläkin "hallita" mun tekemisiä. Aaarrgg... Ehkä ette ymmärrä mua, mut nyt mua jännittää mitä saan vastaukseksi tuohon viestiin ja milloin. Sulatteleeko se taas asiaa viikko tolkulla ja puhuu naisystävälleen, miten on järkyttynyt ja pitää varmasti mun miehelle puhuttelun! Jokseenkin minun mielestä lapsellista. Miksei se voisi olla samallalailla onnellinen tämmösestä uutisesta kuin esimerkiksi mun äitini?
Se pitää nyt varmasti mykkäkoulua eikä uskalla tulla käymäänkään pariin viikkoon...
Huoh...
 
tekstarilla tänä aamuna... Mitään vastausta ei ole vieläkään kuulunut, vaikka on VARMASTI lukenut viestin :(
Mua ärsyttää, kun isä järkyttyy ja ottaa niin raskaasti nämä tämmöset asiat. Olen aina sille vain se pikkutyttö jonka pitäisi elää isän neuvojen mukaan. Ja vaikka olen jo aikuinen, niin silti minua aina häiritsee isäni mielipiteet ja se mitä se nyt ajattelisi tästä ja tästä. Yritän olla ajattelematta asiaa ja mietin, että elän nyt omaa elämää, mutta tuntuu että isä haluaa vieläkin "hallita" mun tekemisiä. Aaarrgg... Ehkä ette ymmärrä mua, mut nyt mua jännittää mitä saan vastaukseksi tuohon viestiin ja milloin. Sulatteleeko se taas asiaa viikko tolkulla ja puhuu naisystävälleen, miten on järkyttynyt ja pitää varmasti mun miehelle puhuttelun! Jokseenkin minun mielestä lapsellista. Miksei se voisi olla samallalailla onnellinen tämmösestä uutisesta kuin esimerkiksi mun äitini?
Se pitää nyt varmasti mykkäkoulua eikä uskalla tulla käymäänkään pariin viikkoon...
Huoh...

Paraskin puhumaan lapsellisuudesta kun TEKSTIVIESTILLÄ ilmoitat tällaisen asian. Minä en tahallanikaan kommentoisi isäsi sijasta sitä asiaa mitenkään jos sinulla ei ole pokkaa sitä sanoa naamatusten.
 
Pöh. Ymmärrän, että ahdistaa. Älä kuitenkaan liikaa välitä isäsi mielipiteestä, eiköhän se viimeistään totu ajatukseen kun vauva on syntynyt. Onnea odotukseen! :)
 
noin iso ja isällesi merkittävä asia. Anna hänen sulatella asiaa rauhassa ja vastata kun on siihen hänelle sopiva hetki.
Ja vastasipa isäsi mitä tahansa, sinä saat silti olla onnellinen raskaudestasi ja nauttia täysillä.
 
Siksi kerroin tekstiviestillä, koska pelkäsin niin isäni reaktiota. Jos olisin sanonut naamatusten, olisi tullut vain pitkä hiljanen hetki ja olisin itse pillahtanut itkuun... Sen jälkeen olisin varmasti häipynyt, koska enää ei olisi ollut mitään järkevää puheenaihetta. Ensimmäisestä raskaudesta kerroin naamatusten, tilanne oli kaikkea muuta kuin kiva ja onnellinen.
 
Ymmärrän isääsi, jos olisit 16 vee. Mutta jos olet jo täysi-ikäinen, ei isälläsi ole nokan koputtamista asiaan. Muistelisipa vaan, minkä ikäisenä itsestään tuli isä.
 
Jos sinua jännittää vastauksen saaminenja isäsi reaktio, niin miksi et kertonut asiasta kasvotusten? Nyt mieitit ja vatvot, kun silloin olisit reaktion saanut heti.
 
Noh,, mä olen kyllä TEKSIVIESTILLÄ ilmottanut jokaisesta kolmesta lapsestamme niiden isälle mun omalle aviomiehelle. Se nyt on vaan aamutuimaan ollu töissä ja en oo malttanu oottaa et tulee kotiin. Laittanu viestin tyyliin et olihan se plussa tai vauvaa pukkaa :)

Eikä se oo siitä pahastunut. Toki on tietoinen ollut että testiä olen lähiaikoina tekemässä.

Mutta jätä sä isäsi ihan omaan arvoonsa ja ole itse onnellinen tulevasta perheenlisästä. Ei kannata niillä vaivata päätä jotka ei aidosti osaa olla onnellisia sun puolesta.
 
Jos asia oikeasti painaa aloittajaa, suosittelisin että hän lähtee isänsä luo kylään kahvipaketti ja viinerit kainalossa. Tuommoisista asioista on paljon mukavampi jutella naamatusten, ja siinä sitten molemmilla osapuolilla on ainakin teoreettinen mahdollisuus todistaa toisen ennakkoluulot vääriksi.

Aloittajan mieheltä puolestaan olisi miehen teko lähteä mukaan ja ottaa se mahdollinen puhuttelu vastaan. Sitenhän hän parhaiten pystyy osoittamaan olevansa kypsä kaikkeen tulevaan.
 
mä vatvoin asiaa aika kauan aikaa, että lähetänkö viestin vai en.. Toisaalta olisin halunnut kertoa kasvotusten, mutta tälle ihmisella on tosi hankala kertoa jotain tuollaista naamatusten.
Voi että :( Tunteetkin niin sekasin... Tulee semmonen olo että ihan kuin olisin tehnyt jotain pahaa!
 
Siksi kerroin tekstiviestillä, koska pelkäsin niin isäni reaktiota. Jos olisin sanonut naamatusten, olisi tullut vain pitkä hiljanen hetki ja olisin itse pillahtanut itkuun... Sen jälkeen olisin varmasti häipynyt, koska enää ei olisi ollut mitään järkevää puheenaihetta. Ensimmäisestä raskaudesta kerroin naamatusten, tilanne oli kaikkea muuta kuin kiva ja onnellinen.

Olen pahoillani. Se ei taida olla pelkästään isä, joka on jämähtänyt vuosikymmenien takaiseen rooliin. Mikä sinua, aikuista ihmistä ja äitiä voi noin kovasti pelottaa yhdessä vanhassa papparassa? Onko lapsuudessa selvittämättömiä asioita?

Ja ennen kaikkea se tärkein kysymys: missä on miehesi, jos vaihtoehtoina on joko tekstarin lähettäminen tai se, että yksinäsi ja itkua pidätellen jaat elämäsi merkittävimpiä uutisia isäsi kanssa?
 
Isäsi kuulostaa todella erikoiselta ihmiseltä, jos sinun pitää pelätä hänen reaktiotaan tuollaiseen uutiseen. Jätä hänet nurisemisensa omaan arvoonsa ja keskity pitämään huolta itsestäsi ja vauvastasi. Oma isäni itki onnesta, kun kuuli, että meille tulee vauva.
 
Kai siinä pelottaa se, koska isä ei halua päästää minusta irti ja olla onnellinen mun puolesta. Hänen mukaan mun olisi pitänyt tehdä ihan toisin, mitä nyt olen tähän asti tehnyt. Osaa kyllä kannustaa, mutta HÄNEN suunnitelmiin ei varmaan kuulunut tulla papaksi tässä vaiheessa (tai siis reilu vuosi sitten). Lapsuudessa ei ole mitään selvittämättömiä asioita, vaan meillä piti kunnioittaa vanhempia, ettei saanut esimerkiksi ihan mitä vaan laukoa päin naamaa ja kapinoida joka asiaa vastaan...
Tuntuu naurettavalle sanoa, mutta minunkin mies vähän kuin pelkää isääni :D Ja siksi saan olla ihan yksin kertomassa tuollaisesta uutisesta...
 
Kai siinä pelottaa se, koska isä ei halua päästää minusta irti ja olla onnellinen mun puolesta. Hänen mukaan mun olisi pitänyt tehdä ihan toisin, mitä nyt olen tähän asti tehnyt. Osaa kyllä kannustaa, mutta HÄNEN suunnitelmiin ei varmaan kuulunut tulla papaksi tässä vaiheessa (tai siis reilu vuosi sitten). Lapsuudessa ei ole mitään selvittämättömiä asioita, vaan meillä piti kunnioittaa vanhempia, ettei saanut esimerkiksi ihan mitä vaan laukoa päin naamaa ja kapinoida joka asiaa vastaan...
Tuntuu naurettavalle sanoa, mutta minunkin mies vähän kuin pelkää isääni :D Ja siksi saan olla ihan yksin kertomassa tuollaisesta uutisesta...

Eli isäsi tahtoo teidän parastanne, joskin hänellä taitaa olla aika lukkiutunut näkemys siitä, mikä sitä parasta on. Ja kun hän näkee todellisuuden: tytär pelosta jäykkänä edessään, ja vävypoika, joka ei uskaltaudu edes paikalle, hän voi vetää ihan väärät johtopäätökset teistä ja perhe-elämästänne. (siitä tekstarista puhumattakaan)

En osaa sanoa muuta kuin että sarvesta härkää: kutsutte itsenne kylään ja juttelette isälle niin kuin kenelle tahansa aikuiselle. Tai sitten annatte ukon olla omissa oloissaan. Sekin vaihtoehto kun aikuisilla on.
 
Mun mielestä on ihan fiksua lähettää tieto tekstiviestillä tuollaisissa tapauksissa, kun sen tiedonsaajan ensireaktio ei välttämättä olisi mukavaa muisteltavaa kummallekaan osapuolelle. Parempi että ottaa itse yhteyttä sitten kun on asian sulatellut.
 
mä vatvoin asiaa aika kauan aikaa, että lähetänkö viestin vai en.. Toisaalta olisin halunnut kertoa kasvotusten, mutta tälle ihmisella on tosi hankala kertoa jotain tuollaista naamatusten.
Voi että :( Tunteetkin niin sekasin... Tulee semmonen olo että ihan kuin olisin tehnyt jotain pahaa!

Ymmarran sinua! Itse olin 32 v. ja silti minun oli aarettoman vaikeaa kertoa isalleni raskaudesta. Myoskaan oma isani ei ensin osannut sulattaa asiaa lainkaan ja oli lahinna vaikeana.

Yrita rimpuilla pikkutyton roolistasi pois.
 
Mä kanssa ilmoitin viime raskaudestani viestillä äidilleni. Mitään ei kuulunut ja olinkin ihan hermona,et mitä mahtaa ajatella kunnes seuraavana päivänä soitti että oli juuri jossain käymässä ja ei silloin kerinnyt vastaamaan ja sitten se vaan unohtui. Soitti ja onnitteli heti kun asian muisti.
Minulla ei ollut vaikeutta sanoa sitä naamatusten, mutta oli minun tapani ilmoittaa asiasta :) ja tässä toisessa raskaudessa se tuli ihan vahingossa ilmi naamatusten. Kaikki ei tiedä vieläkäään siis siskoista ja veljistä vaikka rv 28 menossa. No tänään varmaan saa kaikki tietää kun olemme synttäreille menossa ja johan tuo näkyy
 
Et kuitenkaan voi mitää sille, millainen isäsi on. Tietysti voit toivoa, että kaikki läheisesi hyväksyisivät tekemisesi ja tukisivat sinua kaikessa, mutta se on turha toive. On suuri asia jos on joku joka tukee. Et oikeasti tarvitse enää vanhempiesi hyväksyntää millekään, eikä sinun tarvitse miellyttää ketään. Tämä on sinun elämäsi ja sinun lastesi elämä. Tee siitä juuri sellainen kuin tahdot.
 
Niin nuori ja nuori... Enemmän olen kuullut juttuja 30-80luvulta, kun jo ollaan alettu odottamaan lasta 16-17vuotiaana ja siitä lähtien niitä on siunaantunut tasaiseen tahtiin. Tuntuu että nyt vasta 90luvusta lähtien on tullut "muotiin" ammatti-naimisiin-ura-talo-lapset ja ihanteelliseksi "lastenteko" iäksi onkin tullut 30vee.
 

Yhteistyössä