Mua pelottaa miten jaksan

[huoks]

Meillä on kolme lasta, vanhin aloittaa koulun. Olen ollut kotiäitinä reilu 5 vuotta ja aion olla vielä vuoden verran kunnes kuopus täyttää 3v.

Keskimmäisen vauva-aikana miehelläni todettiin imusolmukesyöpä ja silloin hän oli sairaslomalla muistaakseni 8kk. Se aika meni hyvin. Lapset oli niin pieniä, että eivät tajunneet oikein minkään muuttuneen. Isä vain oli kotona aina.

Nyt todettiin, että tuo syöpä on uusiutunut. Nyt lapset ymmärtävät asiat jo eri tavalla. Tai no kuopus nyt ei, mutta kaksi isompaa kylläkin.

Nyt mies saa rankemmat hoidot ja joutuu olemaan sairaalassakin paljon enemmän. Viimeksi vain teki muutaman tunnin piipahduksia parin viikon välein. Mietin miten itse jaksan, kun lapset itkee ikävää ja kun joudu selviämää kaikista arkiaskareista yksin kolmen kanssa.

Nyt mies oli kokeiden takia sairaalassa yhden yön ja illalla esikoinen itki niin sydäntäsärkevän paljon ikäväänsä. Pohdin, että jos nukkumaanmenokin on jatkuvaan sellaista taistelua kuin nyt niin palan loppuun viikossa.

Ja tämän avaukse tarkoitus ei ole se, että minä surkuttelisin vain itseäni ja omaa jaksamistani. Se on ihan oma lukunsa miten mieheni jaksaa ja mitä hän joutuu läpi käymään. Mutta koska minunkin on jaksettava ja lapset ja koti on hoidettava niin luonnollisestikin pohdin myös tälläisiä asioita.

 

[Viuhahtava Intiaani]

:hug:

 

[vieras vaan]

Voimia koko perheelle. Halaus <3

 

[riina]

Kaikki sukulais- ja muu apu vain käyttöön jos sitä suinkin on saatavissa! On ihan ymmärrettävää että olet huolissasi omasta jaksamisestasi tuossa tilanteessa! MUTTA - miehesi on nyt kuitenkin se joka eniten tarvitsee apuasi,tukeasi ja läsnäoloasi - häntäkin varmasti pelottaa ja tulevaisuus arveluttaa,koska uusiutumisen myötä toipumismahdollisuudet ovat huomattavasti pienemmät ja hoidot nyt rankemmat. lapset tarvitsevat säännöllisen arjen ja turvallisen hoidon ja siinä voisivat jotkut lapsille läheiset aikuiset olla apuna.Onko käytettävissä isovanhempia esim.? Te tarvitsette nyt myös kahdenkeskistä aikaa miehesi kanssa! Ja lapsille kannattaa selittää asiat sillä tasolla kun he ymmärtävät.Puhumattomuus ja salailu ovat kaikkein pahinta - lapset kuulevat sitten väkisin asioita ja kehittävät päässään lisää,ahdistuvat ja pelkäävät.Voimia teille koko perheelle - tiedän kokemuksesta mitä nyt käytte läpi!

 

[ap]

Kaikki sukulais- ja muu apu vain käyttöön jos sitä suinkin on saatavissa! On ihan ymmärrettävää että olet huolissasi omasta jaksamisestasi tuossa tilanteessa! MUTTA - miehesi on nyt kuitenkin se joka eniten tarvitsee apuasi,tukeasi ja läsnäoloasi - häntäkin varmasti pelottaa ja tulevaisuus arveluttaa,koska uusiutumisen myötä toipumismahdollisuudet ovat huomattavasti pienemmät ja hoidot nyt rankemmat. lapset tarvitsevat säännöllisen arjen ja turvallisen hoidon ja siinä voisivat jotkut lapsille läheiset aikuiset olla apuna.Onko käytettävissä isovanhempia esim.? Te tarvitsette nyt myös kahdenkeskistä aikaa miehesi kanssa! Ja lapsille kannattaa selittää asiat sillä tasolla kun he ymmärtävät.Puhumattomuus ja salailu ovat kaikkein pahinta - lapset kuulevat sitten väkisin asioita ja kehittävät päässään lisää,ahdistuvat ja pelkäävät.Voimia teille koko perheelle - tiedän kokemuksesta mitä nyt käytte läpi!

No ei tässä ole kyse siitä, että pelkäisimme jotain kuolemaa. Ihan hoidettavissa oleva tauti o. Ei mietitty viimeksikään sellaista eikä mietitä nytkään.

Ja kuten totesin niin mieheni jaksaminen on eri juttu jne, mutta on kyll ähassua sanoa, että mieheni tarvitsee eniten apuani. Kyllä lapseni tarvitsevat juurikin minua ja apuani myös.

Ja tietysti heille kerrotaan asiasta eikä mitään salailla. En sellaista väittänytkään.

Sukulaisista tms. ei pahemmin apua ole. Ei siis juurikaan ole mahdollisuutta saada heiltä kuin ehkä jotain satunnaista jelppiä. Tuollainen kahdenkeskinen aika mieheni kanssa ei kuulosta tässä tilanteessa mitenkään tarpeellista koittaa väkisin järjestää.

 

[ap]

nostan