O
ollakko vai eikö
Vieras
Eli siis tullut turhautuminen parisuhteeseen. Tämä on ensimmäinen pisin ja hyvä parisuhde missä olen ollut. Ollaan oltu kohta 2v. Yhdessä asuttu reilun vuoden. Meillä oli alkuhuumaa ja ihanaa aikaa vuoden päivät. Sitten seksi alkoi harventumaan, semmoiseen n. 3 kertaa viikossa, joskus useammin. Mies toki haluaisi seksiä vaikka joka päivä. Yksi syy haluttumuuteeni on koettu keskenmeno.. Mies ei niinkää halua puhua asiasta, toki lohduttaa jos olen surullinen. Kun kysyn, hänestäkin se oli surullista, mutta sain tietää hänen olleen sanoneen serkulleen että on onnellinen kun ei ole lapsia yms.
Joskus kun kysyn, oisiko hän onnellinen jos meillä olisi nyt lapsi, hän sanoo että kyllä. Meillä on myös ollut tarkoitus etsiä uutta asuntoa ja aina mennyt jokin mönkään. Myös omat haaveeni asunnosta ja lapsesta saavat minut turhautumaan. Koska tuntuu että vaikka mies muuta väittäisikin, hänestä on hyvä kun voi ottaa rennosti ja kitata kaljaa huoletta ilman vastuuta. Kyllä saan häneltä rakkautta ja läheisyyttä, välillä vaan tuntuu että seksi on omalla tavallaan se ehto niillekkin.
Epäilen myös että yksi syy tähän on miehen juominen. Ennen pystyimme pitämään hauskaa yhdessä kun olimme juomassa. Sitten hän alkoi ns. pimahtamaan humalassa (varsinkin jos joi viinaa). Oli just semmoista tenttaamista, minun vanhoista suhteista ja asioista ennen meitä, mitkä ei mun mielestä hänelle kuulu, eikä mun ole pakko niistä puhua jos en tahdo? Kerrankin kun en halunnut puhua hän alkoi pakkaamaan laukkuaan yms. Toki hän katuu aina seuraavana aamuna ja sanoo että juomista pitää vähentää koska pahoittaa mun mielen ja että hän pelkää että jätän hänet kohta.
On vaan jonkin aikaa ollut itselläni olo, että en tiedä oikein enää. Välillä tuntuu että mietin, jos olisikin parempi erota. Kun taas kohta mietin että miten edes olen voinut ajatella noin, tuskin kukaan (ehkä?) kohtelisi minua paremmin (siis selvinpäin...) Hän on monesti sanonut että olen hänen elämänsä nainen ja on kyllä sen todistanutkin, että ei siinä.
Kumminkin, tästä on nyt tullut jotenkin rasittavaa. Hänen perhe ja suku on myös jotenki minua kohtaan kylmiä (suvussa just sellaista että naisilla ei ole mitään arvoa), usein mulle sanottu pahasti, tai oltu kun en olisi olemassa ja just semmosta ikävää näpäyttelyä. Miehen pitää joka ikinen viikonloppu päästä vanhempiensa luokse ja siellä ollaan sitten aamusta iltaan pe-su.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Olen myös ollut surullinen koska monet ystävät ja kaverit on jäänyt suhteeni takia.. Olen kyllä nyt hiljattain tutustunut muutamaan tosi ihanaan ihmiseen (siis naispuolisiin kavereihin) ja voin myös viettää heidän kanssaan edes vähän vapaa-ajallani aikaa, ettei pää pimahda.
Jos joku jolla ollut vastaanvanlaista kokemusta yms niin kertokaas ns. analyysi! ANteeksi jos on kirjoitusvirheitä.
Joskus kun kysyn, oisiko hän onnellinen jos meillä olisi nyt lapsi, hän sanoo että kyllä. Meillä on myös ollut tarkoitus etsiä uutta asuntoa ja aina mennyt jokin mönkään. Myös omat haaveeni asunnosta ja lapsesta saavat minut turhautumaan. Koska tuntuu että vaikka mies muuta väittäisikin, hänestä on hyvä kun voi ottaa rennosti ja kitata kaljaa huoletta ilman vastuuta. Kyllä saan häneltä rakkautta ja läheisyyttä, välillä vaan tuntuu että seksi on omalla tavallaan se ehto niillekkin.
Epäilen myös että yksi syy tähän on miehen juominen. Ennen pystyimme pitämään hauskaa yhdessä kun olimme juomassa. Sitten hän alkoi ns. pimahtamaan humalassa (varsinkin jos joi viinaa). Oli just semmoista tenttaamista, minun vanhoista suhteista ja asioista ennen meitä, mitkä ei mun mielestä hänelle kuulu, eikä mun ole pakko niistä puhua jos en tahdo? Kerrankin kun en halunnut puhua hän alkoi pakkaamaan laukkuaan yms. Toki hän katuu aina seuraavana aamuna ja sanoo että juomista pitää vähentää koska pahoittaa mun mielen ja että hän pelkää että jätän hänet kohta.
On vaan jonkin aikaa ollut itselläni olo, että en tiedä oikein enää. Välillä tuntuu että mietin, jos olisikin parempi erota. Kun taas kohta mietin että miten edes olen voinut ajatella noin, tuskin kukaan (ehkä?) kohtelisi minua paremmin (siis selvinpäin...) Hän on monesti sanonut että olen hänen elämänsä nainen ja on kyllä sen todistanutkin, että ei siinä.
Kumminkin, tästä on nyt tullut jotenkin rasittavaa. Hänen perhe ja suku on myös jotenki minua kohtaan kylmiä (suvussa just sellaista että naisilla ei ole mitään arvoa), usein mulle sanottu pahasti, tai oltu kun en olisi olemassa ja just semmosta ikävää näpäyttelyä. Miehen pitää joka ikinen viikonloppu päästä vanhempiensa luokse ja siellä ollaan sitten aamusta iltaan pe-su.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Olen myös ollut surullinen koska monet ystävät ja kaverit on jäänyt suhteeni takia.. Olen kyllä nyt hiljattain tutustunut muutamaan tosi ihanaan ihmiseen (siis naispuolisiin kavereihin) ja voin myös viettää heidän kanssaan edes vähän vapaa-ajallani aikaa, ettei pää pimahda.
Jos joku jolla ollut vastaanvanlaista kokemusta yms niin kertokaas ns. analyysi! ANteeksi jos on kirjoitusvirheitä.
