Muistaako kukaan? (mies petti teinin kanssa juttuani)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Eli mieheni petti minua teinin kanssa tupareissa. Sanoi ensin kyseessä olleen vain muutama työntö kännissä jne. mutta lopulta kertoi että ilman ehkäisyä oltiin menty loppuun asti.

No lähdin viikoksi vanhempieni luokse lasten kanssa ja mies soitteli ja anoi meitä kotiin.
Tultiin eilen kotiin ja annoin lopulta miehelleni anteeksi. Pettäminen oli kuulemma ensimmäinen ja viimeinen kerta. Asiaa olin toki pohtinut mielessäni jo koko viikon.
Nyt vain meitä molempia jännittää sen naikkosen mahdollinen raskaus. Kuinkahan todennäköistä on kun noin kierron alkupuolella tuo pettäminen tapahtui? Mies on aivan paniikissa asiasta ja minä toki myös.
Mies ei ole ilmeisesti ollut naikkosen kanssa enää missään tekemisissä. Ainakin sanoo näin.

Eli meidän juttu ei sitten päätynytkään eroon. Luottamuspula meidän välillä toki tulee aina vallitsemaan, mutta lapset auttavat jaksamaan eteenpäin yhdessä.
 
Mä ihmettelen, (en alkuperäistä oo lukennu) että mistä te tiijätte jonkun teinin (sukulainen?) kierron pituuden? :wave: :o

Ja en ihmettelis (sori vaan) vaikka haksahtais mies uudestaan johonkin päästä pideltävään :xmas:
 
No siitä voi jotain päätellä, kun tämän teinin menkat olivat kuulemma justiinsa loppuneet ennen yhdyntää. Siis ilmeisesti päivää-paria ennen? Ei me sen kiertoasen paremmin tiedetä, mies vain muistelee teinin sanoneen näin.
 
Kyllä se raskaus ihan mahdollinen on, etenkin kun kyse nuoresta tytöstä jolla kierrot voi vielä heittää. Siittiötkin elää sen 4-5vrk. Miksei tämä tyttö hakenut jälkiehkäisyä jos kondomi kerran jäi? Olisit voinnut sinä tai miehesikin ssiitä huolehtia kun kerran tajusitte että raskaus on mahdollinen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja narikka83:
elämän kevät... kerran pettää pettää toisenki kerran. en ikinä antais anteeksi.

Laitoit kait miehen tautitesteihin? hiv,yms kaikki?

Menee testeihin vapaaehtoisesti. Sen verran ottaa miehelläkin kovilla tämä kännisekoilu.
 
Ei kait ekakerrasta voi raskaaks tulla tai jotain tautia saada. Ja jos oli teini, niin eihän niillä voi mitään olla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Entä jos tyttö valehteli? Ilmeisesti sanoi menkkojen juuri loppuneen, koska kondomia ta muuta ehkäisyä ei ollut ja sillä sai miehesi uskomaan, että raskaudesta ole huolta ja siten miehesi suostui yhdyntään ilman kumia...?

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä se raskaus ihan mahdollinen on, etenkin kun kyse nuoresta tytöstä jolla kierrot voi vielä heittää. Siittiötkin elää sen 4-5vrk. Miksei tämä tyttö hakenut jälkiehkäisyä jos kondomi kerran jäi? Olisit voinnut sinä tai miehesikin ssiitä huolehtia kun kerran tajusitte että raskaus on mahdollinen?

Itse lähdin pois kotoa kun tapaus tuli ilmi ja jätin asian miehen asiaksi. En tiedä onko sitten hakenut jälkiehkäisyä. Hyvä jos on..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joke:
Alkuperäinen kirjoittaja narikka83:
elämän kevät... kerran pettää pettää toisenki kerran. en ikinä antais anteeksi.

Laitoit kait miehen tautitesteihin? hiv,yms kaikki?

Ei kait ekakerrasta voi raskaaks tulla tai jotain tautia saada. Ja jos oli teini, niin eihän niillä voi mitään olla?

Joke kiltti, miten muka eka kerrasta ei voisi tulla raskaaksi? Jos kierto on kohdillaan niin hyvinkin voi..

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja narikka83:
elämän kevät... kerran pettää pettää toisenki kerran. en ikinä antais anteeksi.

Laitoit kait miehen tautitesteihin? hiv,yms kaikki?

Menee testeihin vapaaehtoisesti. Sen verran ottaa miehelläkin kovilla tämä kännisekoilu.

pystytkö luottamaan ettei petä toiste? johan se on osattanu ettei arvosta sinua pätkääkään. turha son miehen piettää ku on jo paskat housussa, toivottavasti seuraavalla vieraan vaon kyntö reissulla muistaa kumia käyttää. anteeksi vain ap, mutta en ymmärrä miksi annat pettämisen anteeksi. voimia sulle, toivottavasti ei tapahu toiste.

Alkuperäinen kirjoittaja Joke:
Alkuperäinen kirjoittaja narikka83:
elämän kevät... kerran pettää pettää toisenki kerran. en ikinä antais anteeksi.

Laitoit kait miehen tautitesteihin? hiv,yms kaikki?

Ei kait ekakerrasta voi raskaaks tulla tai jotain tautia saada. Ja jos oli teini, niin eihän niillä voi mitään olla?

:laugh:
Jaa että nyky nuorilla ei voi olla tauteja??? Voi kuule jos ne kaikille tuola jakaa ni kai siitä tauteja tulee...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Joke:
Alkuperäinen kirjoittaja narikka83:
elämän kevät... kerran pettää pettää toisenki kerran. en ikinä antais anteeksi.

Laitoit kait miehen tautitesteihin? hiv,yms kaikki?

Ei kait ekakerrasta voi raskaaks tulla tai jotain tautia saada. Ja jos oli teini, niin eihän niillä voi mitään olla?

Joke kiltti, miten muka eka kerrasta ei voisi tulla raskaaksi? Jos kierto on kohdillaan niin hyvinkin voi..

No oon joskus Demistä lukenu että sellanen on tosi harvinaista, melkein kun lotossa voittais. Ja sit on vielä näitä lapsettomuusjuttujakin, ettei tuu raskaaks vaikka kuinka haluais, joten eiks oo aika epätodee..?
 
Yhteistyössä