N
nyt äiti
Vieras
Sairaalassa ei kunnolla opastettu imetystä. Vauva tuotiin rinnalle imemään. Kesken imetyksen yksi hoitaja nosti vauvan pois rinnalta, tiuskaisi mulle "Ei tosta tuu mitään!" ja vei vauvan pois. Koko päivänä en nähnyt vauvaa ja koko päivän itkin. Illalla yöhoitaja toi vauvan mulle ja sanoi: "Sä voisit nyt imettää". Itkien totesin hoitajalle ettei se onnistu ja ettei tule maitoa. Hoitaja kannusti ja imetys lähti sujumaan.
Sitten vauvalle annettiin taas pullosta. Osa hoitajista antoi korviketta, osa kannusti imettämään. Vauvalle tuli ihan kamalat mahavaivat korvikkeesta ja sanoin siitä hoitajille. Yksi hoitaja sanoi että mahavaivat on ihan normaalia.
Viimeisen vuorokauden ajan imetin. Lääkärintarkastuksessa painoa ei ollut tullut tarpeeksi. Lääkäri ei olisi päästänyt kotiin, mutta hoitaja sanoi että otetaan syöttöpunnitus. Painoa tuli ihan hyvin. Päästiin kotiin ja saatiin ohjeeksi antaa lisämaitoa.
Kotona vauva ei enää imenyt. Itku kurkussa viikon ajan pumppailin ja joka ilta kokeilin tarjota rintaa, ei kelvannut. Luin netistä imetysvinkkejä ja pumppailin. Maidontuotanto väheni ja melkein loppui kokonasn. Ajattelin että kokeilen vielä kerran ja sitten luovutan. Vauva alkoikin imeä! Ei annettu enää korviketta. Mahavaivat loppui.
Neuvolassa painoa ei ollut tullut tarpeeksi. Saatiin ohjeeksi antaa lisämaitoa ja vaihtaa korviketta. Nyt ollaan viikko menty täysimetyksellä ja painoa on tullut riittävästi ja maidontuotanto kiihtyy koko ajan.