H
Huh!
Vieras
Olen pian nelivuotiaan, uskomattoman haastavan poikalapsen äiti. Voimat ja keinot tuntuvat usein olevan lopussa tuon pikkumiehen kanssa. Hänen kanssaan arki on haasteellista, sillä kaikki tunteet ovat valtavia. Jos hän suuttuu, on surullinen tai iloinen, sen kuulee koko maailma. Hän on hyvin huomiohakuinen ja aktiivinen, hänen kanssaan pitäisi koko ajan askarrella, piirtää, muovailla jne. Kun paikalla on muita lapsia, pikkuveli tai kavereita, saan olla koko ajan varpaisillani ja vahtimassa, että poikani ei vie tavaroita muilta kädestä tai satuta. Jos asiat eivät mene niin kuin hän haluaa, esim. leikki ei etene hänen haluamallaan tavalla, hän suuttuu silmittömästi ja tönäisee tai lyö aivan varmasti. Sitten pyydetään anteeksi ja yritetään jatkaa leikkejä. Kerhossa, jossa hän käy yksin, ja perhepäivähoitajalla, jossa hän käy kerran viikossa, ei ole havaittu mitään erityisiä ongelmia, mikä on mielestäni uskomatonta. Kun menen hakemaan häntä kerhosta, ja lapset jatkavat leikkejään ulkona, alkaa heti tapahtua, ja saan taas olla komentamassa poikaani. Varmaankin se vaikuttaa, että äiti tulee paikalle. Poikani on riehuva, fyysisesti jatkuvaa kosketusta, esim. tönimistä hakeva, nopea, liikunnallinen, vaativa. Kotona hän hakee huomiota tekemällä kielletyiksi tietämiään asioita, esim. repii lakanoita sängystä tai juoksee kissan perässä. Olen loputtomassa erotuomarin ja jäähyjen jakajan työssä.
Meillä on käytössä jäähynurkka, sinne joutuu kolmeksi minuutiksi, jos satuttaa pikkuveljeä (monta kertaa päivässä), ja poikaa joutuu siellä pitämään väkisin, muuten hän karkaa. Meillä on myös magneettitaulu, johon kerätään magneetteja hyvästä käytöksestä eli jos auttaa, leikkii nätisti muiden kanssa, kerää leluja, tottelee tmv., saa magneetin. Jos satuttaa, ei tottele tmv. menettää magneetin. Kun magneetteja on kymmenen, tehdään jotain kivaa kahdestaan äidin kanssa. Viime kerrasta on kolme kuukautta aikaa, vaikka yritän ihan jokaisen hyvän käytöksen huomioida magneetilla ja siitä kiittää. Joka päivä halin, pörrötän tukkaa ja kerron, että rakastan häntä, että hän on kiva. Ja hän on valtavan rakas, vaikka arki on näin vaikeaa.
Olen itse kasvatusalalla, ja lastentarhanopettajaystävältäni olen kysellyt vinkkejä, hänen mielestään toimintatapamme ovat hyviä. Pojalla on myös parivuotias, helppo ja ihana pikkuveli, joka hieman paikkaa uskoani siihen, että ongelmat eivät voi johtua pelkästään siitä, että olisin kelvoton kasvattaja.
Kadehdin äitejä, joilla on helpot ja sopeutuvat lapset. Voimat ovat vähissä. Yritän pysyä rauhallisena, määrätietoisena aikuisena, mutta välillä olen niin väsynyt ja kyllästynyt, että taannun kolmevuotiaan tasolle ja huudan, että hän on tyhmä enkä jaksa häntä. Sitten pyydän anteeksi. Omaa aikaa ja akkujen latausta yksin ja miehen kanssa kahdestaan yritän järjestää pari kertaa viikossa.
Onko kohtalotovereita? Vertaistuki ja kokemukset toimivista menettelytavoista samankaltaisten lasten kanssa olisivat tervetulleita. Kiitos, että sain purkaa tämän kaiken mielestäni.
Meillä on käytössä jäähynurkka, sinne joutuu kolmeksi minuutiksi, jos satuttaa pikkuveljeä (monta kertaa päivässä), ja poikaa joutuu siellä pitämään väkisin, muuten hän karkaa. Meillä on myös magneettitaulu, johon kerätään magneetteja hyvästä käytöksestä eli jos auttaa, leikkii nätisti muiden kanssa, kerää leluja, tottelee tmv., saa magneetin. Jos satuttaa, ei tottele tmv. menettää magneetin. Kun magneetteja on kymmenen, tehdään jotain kivaa kahdestaan äidin kanssa. Viime kerrasta on kolme kuukautta aikaa, vaikka yritän ihan jokaisen hyvän käytöksen huomioida magneetilla ja siitä kiittää. Joka päivä halin, pörrötän tukkaa ja kerron, että rakastan häntä, että hän on kiva. Ja hän on valtavan rakas, vaikka arki on näin vaikeaa.
Olen itse kasvatusalalla, ja lastentarhanopettajaystävältäni olen kysellyt vinkkejä, hänen mielestään toimintatapamme ovat hyviä. Pojalla on myös parivuotias, helppo ja ihana pikkuveli, joka hieman paikkaa uskoani siihen, että ongelmat eivät voi johtua pelkästään siitä, että olisin kelvoton kasvattaja.
Kadehdin äitejä, joilla on helpot ja sopeutuvat lapset. Voimat ovat vähissä. Yritän pysyä rauhallisena, määrätietoisena aikuisena, mutta välillä olen niin väsynyt ja kyllästynyt, että taannun kolmevuotiaan tasolle ja huudan, että hän on tyhmä enkä jaksa häntä. Sitten pyydän anteeksi. Omaa aikaa ja akkujen latausta yksin ja miehen kanssa kahdestaan yritän järjestää pari kertaa viikossa.
Onko kohtalotovereita? Vertaistuki ja kokemukset toimivista menettelytavoista samankaltaisten lasten kanssa olisivat tervetulleita. Kiitos, että sain purkaa tämän kaiken mielestäni.