muita, joilla parisuhteessa ei _koskaan_ kahdenkeskistä aikaa?

[huolestuttaa!]

Alla olevan "kuinka usein vauva hoidossa" -ketjun innoittamana kyselisin niiltä, joilla ei ole hoitopaikkaa lapsille olemassa, että miten suhteenne voi, kun kahdenkeskistä aikaa ei ole koskaan?

Omilla lapsillani ei ole isovanhempia sanan varsinaisessa merkityksesä - omat vanhempani ovat valitettavasti välien poikkimenon takia etäiset eikä lasta sinne voisi edes viedäkään tai vanempia kutsua omaan kotiimme (=isälläni on paha, väkivaltainen persoonallisuushäiriö jota hän ei suostu hoitamaan asianmukaisesti). Toiset isovanhemmat asuvat niin kaukana että heitä nähdään aniharvoin ja heitä ei taas kiinnosta lastenlasten hoitaminen.

Heti alkuun siis vielä korostan että en todellakaan vaadi tai odota että isovanhempien tulisi lasta hoitaa, sillä jos lapsen tekee niin itse se on hoidettavakin. Joskus vain salaa toivoisi (ja joskus ihan reilusti myönnän olevani kateellinenkin) että olisi rakastavat isovanhemmat joiden kanssa lapset voisivat viettää aikaa ja miksei itsekin. Ihan itkettää välillä kun naapurin perhe käy vaikka etelänlomalla kolmessa sukupolvessa ja lapset kertovat miten kivaa oli mummon ja papan kanssa.

Omat lapseni kärsivät isovanhempien puutteesta ehkä hieman (toisaalta sellaista ei niin osaa kaivata mitä ei tiedä olevan olemassakaan) mutta enemmän huolettaa se että miten parisuhteemme käy jatkossa, kun sitä yhteistä aikaa ei ole olemassa nyt, eikä tulevaisuudessakaan, ennenkuin lapset sitten joskus 15 vuoden päästä osaavat olla omillaan yötä yksin.

Miten te muut joilta tukiverkostot puuttuvat olette hoitaneet suhdettanne? Miten se vaikuttaa keskinäiseen suhteeseen jos koskaan ei pääse yhdessä syömään, leffaan tai mihinkään hotelliviikonloppulomalle?

Oma suhteemme toimii vielä muutaman vuoden "hoitamattomuuden" jälkeenkin mutta alkaa jo vähän natista liitoksistaan. Mitään hoitoapua ei ole luvassa siis jatkossakaan, joten en oikein tiedä miten pitäisi tätä "hoitamista" alkaa harjoittamaan. Kaikenlaiset vinkit ovat tervetulleita!

 

[Jellybean]

Meillä lapset 1v9kk ja 7kk. Kerran olemme miehen kanssa päässeet viikonloppuvapaalle kahdestaan noin kuukausi sitten. Aiemmin ei ollut ketään kenelle lapset antaa hoitoon, mutta nyt siskoni muutti lähemmäs joten hän voi silloin tällöin hoitaa. Asuu nykyään n. 50 kilometrin päässä ja hänellä on tietenkin omakin elämä, joten en tästä eteenpäinkään odota hirveän usein saavani häneltä hoitoapua.

Meillä sukulaiset asuvat muutaman kilometrin säteellä, mutta anoppi on alkoholisti ja oman äitini elämä niin solmussa, ettei heistä ole apua lastenhoidossa. Eli omin nokkinemme ollaan pärjätty tähän saakka.

Meidän parisuhteen pelastus ovat kahdenkeskiset illat. Lapset menevät nukkumaan kahdeksalta ja sen jälkeen miehen kanssa "hoidetaan parisuhdetta". Grillataan, saunotaan, otetaan ehkä saunaoluetkin, katsotaan elokuvia ja tietenkin voidaan jutella ilman keskeytyksiä yms. Esikoisen rytmi oli alkujaankin sellainen, että meni jo kahdeksalta nukkumaan, mutta pienempi piti työllä ja tuskalla siihen koulia. Pienemmän synnyttyä parisuhde voi todella huonosti, kun vauva huusi illat eikä kahdenkeskistä aikaa ollut ollenkaan.

 

[keski-ikäinen rakastunut]

Pari vinkkiä jotka ainakin meillä toimii.

1) lapsille tarkat nukkumaanmenoajat.

Meillä lapset yhdeksältä viimeistään sänkyyn. 12-vuotiaskin menee, vaikka ei heti nukahdakaan vaan rauhoittuu romaanin parissa ja lopulta nukahtaa yleensä puol 10 - 10 aikaan. Näin saamme joka ilta kahdenkeskistä aikaa ja lapset tarvitsemansa yöunen/rauhallisen ajan. Telkkaria ei ole päällä vaan loikoilemme joko sohvalla tai sängyssä jutellen päivän asioista ja muista ajatuksista. Seksin vuoro sitten 10 jälkeen kun kaikki lapset ihan oikeasti nukkuvat eikä tarvitse kuunnella koko ajan kuka liikkuu missäkin ja tuleeko yllättämään vanhemmat.

2) lounastreffit puolison kanssa

Tämä tietysti vaatii sellaisen työn että ylipäätään on mahdollista käydä hetki kotona päiväsaikaan. Lounastreffejä ei suinkaan käytetä syömiseen vaan treffaamme lakanoiden alla. Näin saamme harrastaa seksiä rennosti ilman minkäänlaista pelkoa lasten läsnäolosta kun ovat koulussa/tarhassa vielä siihen aikaan. Näin teemme ehkä kahdesti kuussa eli ei usein töiden takia pystytäkään mutta tämäkin piristää kummasti parisuhdetta. Sujuu lopputyöpäiväkin ihan pilvissä

3) flirttailevat viestit

Päivittäin joko tekstarein tai s-postein lähetämme kauniita viestejä toisillemme. Välillä rakkausviestejä ja hyvän työpäivän toivottelua, välillä kehuja toisesta, välillä viestit sisältävät seksijuttuja jne. Piristävät päivää ja pitävät suhdetta virkeänä.

4) herätyskello soimaan aiemmin

Laita toisinaan herätyskello soimaan puoli tuntia tai tunti aiemmin kuin tarvitsee. Meillä ainakin lapset nukkuvat sikeästi vielä aamulla. Tämän ajan voi sitten käyttää hyväilyyn, seksiin tai vaikkapa pussailuun, kunhan vaan huomioidaan jotenkin toisemme. Eihän tätä joka aamu jaksa kun nukkuakin pitää, mutta silloin tällöinkin tehtynä saa pidettyä tunteet yllä.

Näin meillä ainakin toimii liitto vaikka lapsia on jo useampikin. Kaikkea näistä ei tarvitse, eikä voikaan päivittäin tehdä. Ylimääräinen huomio silloin tällöin pitää tunteet kuumina. Kyllä parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä, meillä ainakin toimii!

 

[yksi vaan pikaisesti vastaa jotain]

Meillä olis lapselle hoitajia, mutta halutaan hoitaa itse. Kahdenkeskistä aikaa ei ole, lapsi nyt 2v ja on ollut mm. kaikki yöt kanssamme. Syömässä olemme pari kertaa käyneet ilman lasta. Parisuhde rakoili paljon, mutta tällä hetkellä kaikki ok. Minusta ihan loma auttaa, vaikka lapsi/lapset olis mukanakin eli jonnekin täysihoitoon ja perheelle omaa aikaa. Minusta nuo monen asiantuntijankin hehkuttamat hotelliviikonloput ym. parisuhdeaikapuheet on kyllä puppua, itselläni olisi ainakin vain lasta ikävä ja huoli siitä miten lapsi pärjää yms.

Esimerkiksi yhteiset pyörälenkit on kivoja, siinä saadaan puhua rauhassa, muualla oikein ei kun lapsi "terrorisoi", pyörän selässä tyytyy vain katselemaan maisemia tai kuuntelemaan juttujamme

Hoitajiahan on muitakin kuin isovanhemmat, on kerhoja, puistoja, kotiin palkattavia hoitajia, ehkä muita sukulaisia tai tuttuja, vai onko teillä?? Näin saisitte omaa aikaa.

 

[meidän lapsi on]

Meidän lapsi on nyt vähän päälle 2 vuotias. Päivisin häntä on mummu hoitanut vain 7 kertaa. Itse olen hoitovapaalla. Mies tulee töistä kotiin klo 17 aikaan.

Meidän parisuhde voi loistavasti! Meillä jää joka ilta monta tuntia aikaa toisillemme kotona lapsen käytyä nukkumaan; katsotaan leffa, sarjoja, napostellaan, harrastetaan seksiä jne. Lapsemme nukkuu perhepedissä, joten tämä laatuaika vietetään olohuoneessa, joka on meidän "valtakuntaa" lapsen nukkumaanmenon jälkeen.

Jostain luin psykologin jutun, että jos kahdenkeskeinen aika joka ikinen ilta lapsen käytyä nukkumaan ei riitä suhteen hoitamiselle, ollaan huonoissa kantimissa. Pikkulapsiaikaan täytyy hyväksyä se, että ne arki-illat ja viikonloppuillat saa luvan riittää.

 

[Vinkkelis]

Kannattaa parisuhdetta hoitaa ja kahdenkeskistä suhdetta vaalia, vaikka _vielä_ ei olisikaan ongelmia.

MInun vinkkini on yksinkertaisesti sellainen, että hankkikaa lapsenlikka. Me tehtiin niin ja ollaan tosi tyytyväisiä. En tiedä, missä asutte, mutta luultavasti lähes mistä tahansa löytyy joku 15-25-vuotias koululainen tai opiskelija, joka tykkää lapsista ja voisi tulla silloin tällöin tienaamaan vähän taskurahaa. Voisitte käydä elokuvissa tai syömässä tai lenkillä kahdestaan. Lapset pärjäävät kyllä lapsenlikan kanssa pari, kolme tuntia ja joskus vaikka pitempään. Me laitettiin ihan ilmoitus lehteen ja halukkaita tuli heti parikymmentä! Asutaan kylläkin isohkossa kaupungissa. Niistä sitten haastateltiin muutama ja paras valittiin. Pieni vaiva hyötyyn nähden. Ja jos paikkakunnallasi on MLL, niin sieltä saa lastenvahtiapua myös.

Ja ihan mahdollista on myös, että teidän paikkakunnaltanne löytyisi joku iäkkäämpi ihminen, joka haluaisi ryhtyä varamummoksi tai -vaariksi. Sellaisia järjestelyitä tehdään nykyään varmaan aika runsaasti, ainakin lehdissä on usein juttua. Kannattaa kysellä ja ilmoitella!

 

[vähäunisten äiti]

Jostain luin psykologin jutun, että jos kahdenkeskeinen aika joka ikinen ilta lapsen käytyä nukkumaan ei riitä suhteen hoitamiselle, ollaan huonoissa kantimissa. Pikkulapsiaikaan täytyy hyväksyä se, että ne arki-illat ja viikonloppuillat saa luvan riittää.

Meillä kahdenkeskeistä aikaa lasten nukkumaanmenon jälkeen on yleensä 0-20 minuuttia. Vauva elää sellaisessa rytmissä että nukkuu yöllä 9 tuntia (= äidin unentarpeen verran), klo 22-07. Esikoinen laitetaan nukkumaan kun vauva on saatu unille. Eli siinä vaiheessa kun molemmat lapset on nukkumassa niin äidillä on jo kiire nukahtaa että jaksaa herätä seuraavana aamuna hoitamaan perhettä. Mikäköhän on psykologin käsitys pikkulasten vanhempien iltojen pituudesta? Tiedän toki perheitä, joissa lapset nukkuu klo 20-08, mutta jos meillä vauva menis nukkumaan klo 20 niin herätys olisi sitten klo 5 aamulla.

 

[onneksi ei meillä ole näin]

Jostain luin psykologin jutun, että jos kahdenkeskeinen aika joka ikinen ilta lapsen käytyä nukkumaan ei riitä suhteen hoitamiselle, ollaan huonoissa kantimissa. Pikkulapsiaikaan täytyy hyväksyä se, että ne arki-illat ja viikonloppuillat saa luvan riittää.

Meillä kahdenkeskeistä aikaa lasten nukkumaanmenon jälkeen on yleensä 0-20 minuuttia. Vauva elää sellaisessa rytmissä että nukkuu yöllä 9 tuntia (= äidin unentarpeen verran), klo 22-07. Esikoinen laitetaan nukkumaan kun vauva on saatu unille. Eli siinä vaiheessa kun molemmat lapset on nukkumassa niin äidillä on jo kiire nukahtaa että jaksaa herätä seuraavana aamuna hoitamaan perhettä. Mikäköhän on psykologin käsitys pikkulasten vanhempien iltojen pituudesta? Tiedän toki perheitä, joissa lapset nukkuu klo 20-08, mutta jos meillä vauva menis nukkumaan klo 20 niin herätys olisi sitten klo 5 aamulla.

Ei kai esikoisen tarvi odottaa jotta vauva nukahtaa? Onko tuossa mitään järkeä? Esikoinen nukkumaan kasilta. Vauvaa ei tarvitse joka sekunti viihdyttää. 20-22 jää aikaa parisuhteelle. Halusta se on kiinni. Vauva ei ole este kahdenkeskiselle ololle vaikka joskus hereillä olisikin. Ja jos venähtää pidempään ilta niin vuorotellen aamulla hoitamaan vauvaa. Vai lähteekö isä töihin jo ennen klo 7? Ellei niin varmasti hoitaa vauvaa hänkin, tai sitten ei hänkään ole parisuhteestanne kiinnostunut.

 

[ootko vähän urp]

Jostain luin psykologin jutun, että jos kahdenkeskeinen aika joka ikinen ilta lapsen käytyä nukkumaan ei riitä suhteen hoitamiselle, ollaan huonoissa kantimissa. Pikkulapsiaikaan täytyy hyväksyä se, että ne arki-illat ja viikonloppuillat saa luvan riittää.

Meillä kahdenkeskeistä aikaa lasten nukkumaanmenon jälkeen on yleensä 0-20 minuuttia. Vauva elää sellaisessa rytmissä että nukkuu yöllä 9 tuntia (= äidin unentarpeen verran), klo 22-07. Esikoinen laitetaan nukkumaan kun vauva on saatu unille. Eli siinä vaiheessa kun molemmat lapset on nukkumassa niin äidillä on jo kiire nukahtaa että jaksaa herätä seuraavana aamuna hoitamaan perhettä. Mikäköhän on psykologin käsitys pikkulasten vanhempien iltojen pituudesta? Tiedän toki perheitä, joissa lapset nukkuu klo 20-08, mutta jos meillä vauva menis nukkumaan klo 20 niin herätys olisi sitten klo 5 aamulla.

Ei kai esikoisen tarvi odottaa jotta vauva nukahtaa? Onko tuossa mitään järkeä? Esikoinen nukkumaan kasilta. Vauvaa ei tarvitse joka sekunti viihdyttää. 20-22 jää aikaa parisuhteelle. Halusta se on kiinni. Vauva ei ole este kahdenkeskiselle ololle vaikka joskus hereillä olisikin. Ja jos venähtää pidempään ilta niin vuorotellen aamulla hoitamaan vauvaa. Vai lähteekö isä töihin jo ennen klo 7? Ellei niin varmasti hoitaa vauvaa hänkin, tai sitten ei hänkään ole parisuhteestanne kiinnostunut.

En ole vähäunisten äiti mutta pakko kommentoida. Niin, se on kamalan kiva, että teillä ei ole näin, kuten nimimerkistäsi käy ilmi. Mutta kun perheet ja varsinkin lapset ovat erilaisia. Sitä paitsi en mitenkään päin kyllä laske parisuhdeajaksi sitä aikaa kun vauva on hereillä. Ei vaikka nyt ei viihdyttää koko aikaa tarvisikaan. Ihan samalla logiikallahan parisuhdeajaksi voisi laskea myös esikoisen hereilläoloajan. Eihän häntäkään tarvi koko aikaa viihdyttää. Eli käytännössä parisuhdeaikaa on koko se aika milloin perhe on koolla. Eli mitäs siitä sitten valittamaan. Niinkö?

 

[yeahwhateverr]

Meidän lapsi on nyt vähän päälle 2 vuotias. Päivisin häntä on mummu hoitanut vain 7 kertaa. Itse olen hoitovapaalla. Mies tulee töistä kotiin klo 17 aikaan.

Meidän parisuhde voi loistavasti! Meillä jää joka ilta monta tuntia aikaa toisillemme kotona lapsen käytyä nukkumaan; katsotaan leffa, sarjoja, napostellaan, harrastetaan seksiä jne. Lapsemme nukkuu perhepedissä, joten tämä laatuaika vietetään olohuoneessa, joka on meidän "valtakuntaa" lapsen nukkumaanmenon jälkeen.

Jostain luin psykologin jutun, että jos kahdenkeskeinen aika joka ikinen ilta lapsen käytyä nukkumaan ei riitä suhteen hoitamiselle, ollaan huonoissa kantimissa. Pikkulapsiaikaan täytyy hyväksyä se, että ne arki-illat ja viikonloppuillat saa luvan riittää.

Joo.
Suoraan sanoen, vastauksesi ei mitenkään auta ap:ta.
Ja sullahan on vaan yksi lapsi, sehän on selvää, että aikaa jää miehenkin kanssa vietettäväksi! Jos suoraan sanon, niin yhden lapsen kanssa on elämä aika tavalla helpompaa.
Ap:lla on sentään useampi lapsi.

 

[tälleentäällä]

Meilläkään ei päästä minnekään. Olisihan se tietty joskus kiva, mutta kun ei onnistu. En tiedä minäkään mistä hankittaisiin hoitaja, jos jonnekin haluttaisiin mennä. :/ Ehkä MLL:ltä? Voisi kyllä tulla kai kalliiksi, jos olisi koko viikonlopun vaikka poissa. En oikein kyllä välttämättä luottaisi kehenkään aivan nuoreen tyttöönkään... Tarvisi varmaan ensin olla joku vakkari, jonka tuntisi paremmin, että saisi jotain sumplittua. Enpä tiedä. Mulla tosin tulisi varmaan "lomalla" vaan pahempi mieli, kun miettisin kaikkea rahan tuhlausta, ettei oikein huvita lähteä nyt ihan vaan viikonlopuksi pois. Meillä opiskellaan ja käydään töissä, joten vapaa-aikaa on periaatteessa muutenkin aivan liian vähän ja iltaisin pitäisi tehdä läksyjäkin, vaikka lapset nukkuvat. Me kyllä silti jotenkin saadaan parisuhde pidettyä mallillaan. Meillä on vaan sellainen asenne, että ne lapset kuuluvat siihen arkeen, eikä siinä sen kummempaa. Ei ne ole mikään este meille. Me kerromme useita kertoja päivässä toisillemme, kuinka paljon rakastamme ja arvostamme toisiamme. Hymyillään ja vitsaillaan paljon. Ei oteta asioita niin vakavasti. Joskus on koti "vähän" mullin mallin, mutta ei se ole maailmaa kaatanut. Silloin tälllöin valvotaan hetki pidempääkin ihan vain kahdestaan ja saatetaan olla väsyneitä, mutta hyvällä tuurilla toinen saa seuraavan päivänä otettua päikkärit kun toinen katsoo lasten perään. Kyllä se elämä vaan tuntuu jotenkin jatkuvan, eikä meillä ainakaan ole tylsää. Tsemppiä! Toivottavati keksitte jotakin tai joku muu täällä teille!

 

[kolmen lapsen äiti.]

Meillä ei ole isovanhemmista hoitoapua eikä muistakaan sukulaisista johtuen alkoholismista, pitkistä välimatkoista, työssäkäynnistä jne. Omasta mielestäni minulla ja miehelläni on kuitenkin hyvä parisuhde. Tässä AP:lle muutamia vinkkejä:

1) 6 kk:n ikäisestä asti vauvalle voi pitää unikoulua. Jos äiti on väsynyt, koko perhe voi huonosti. Mitä väsyneempi äiti ja mitä pidempään sitä jatkuu, sitä suurempi riski, että parisuhde ja vauvanhoito lähtevät menemään alamäkeen. Itse olen tajunnut tämän ja siksi lapsille on tarvittaessa pidetty unikoulua.

2) Rutiinit lapsilla. Meillä murrosikäinen menee nukkumaan arkisin klo 22, ala-asteikäinen klo 21 ja vauva klo 20.30 aikoihin, mikä tarkoittaa sitä, että klo 21 jälkeen alkaa minun ja mieheni vapaa-aika. Ehdimme olemaan yhdessä joka ilta kahdestaan 1,5 tuntia.

3) Omista menoista tingitään. Max. 1 meno per viikko, mutta yleensä ei ole edes sen vertaa.

4) Kavereita nähdään paljon koko perheen voimin joko meillä tai kavereilla. Isosta perheestä johtuen ja murrosikäisen haluttomuudesta lähteä kyläilemään päädymme usein siihen tilanteeseen, että meille tullaan kahvittelemaan tai yökyläänkin.

5) Teemme asioita myös koko perheenä eli laitetaan ruoat yhdessä, käydään yhdessä iltakävelyllä ja uimassa, käydään kesäisin paljon pyöräilemässä piknikillä, siivotaan kerran viikossa yhdessä jne. Tällöin yhdessäoloa tulee ihan arkistenkin asioiden kautta. Alussa olin marttyyri ja tein kaikki asiat, kunnes aloin kiukutella, kun halusin, että mies olisi lukenut ajatukseni ja ottanut vastuuta enemmän kotitöistä. Mies on kuitenkin hyvällä tavalla "pakottanut" minut puhumaan myös negatiivisista asioista, joten nykyään johdan kodin komentojoukkoja ja sen vuoksi teemme kotitöitä yhdessä, jotta lapset oppivat, jotta mies ei luule olevansa täyshoitolassa ja jotta minä en väsy liikaa. Lopputuloksena on se, että lapset oppivat ja meillä kaikilla on enemmän yhteistä aikaa.

6) Jos yhteiset romanttiset viikonloput eivät onnistu, niin sitten kannattaa ottaa sen verran omaa aikaa, kun sitä saa. Kannattaa katsoa MLL:n lastenhoitajista osoitteesta http://www.mll.fi. Palkka hoitajalle on 6,20 e ja esim. Uudenmaan alueella 8,20 e/h. Työkaverilta, naapurilta tms. voi kysellä löytyisikö tuttavapiiristä lähellä asuvaa teinityttöä, joka kaipaisi rahaa ja sitä kautta saisi edullisesti hoitajan aluksi vaikka pariksi tunniksi kerrallaan. Myös lehti-ilmoittelulla tai vaikka neuvolan ilmoitustaululta voi löytää lastenhoitajaa. Esimerkiksi naapurin tyttö hoitamaan lapsia joka keskiviikko klo 17-19 olisi parempi kuin jos vapaa-aikaa ei ole koskaan. Kaksi tuntia voi tuntua turhalta, mutta jos sen yhdistää vaikkapa kohdassa 2 mainitsemaani 1,5 h/pv, niin näistä pienistä puroista kasvaa niitä isompia virtoja.

7) Asennoituminen. Kun lapset ovat pieniä, ne vaativat aikaa paljon vanhemmiltaan. Jos on aivan puhki eikä tosiaan mitään hoitoapua saa, niin kannattaa tietysti miettiä, että ainakan seuraavaa lasta ei kannata samaan putkeen väsätä, jos jo yhden kanssa avioliitto natisee liitoksistaan. Pientä väsymystä on kaikilla ja jos esimerkiksi jo kaikki yllämainitut keinot on käytetty, niin joskus sinnittely auttaa siihen, että tietää esim. 1 vuoden päästä jo tilanteen helpottavan, kun lapsista tulee omatoimisempia.

8) Kannattaa tutkia tuettuja lomia, seurakunnan parisuhdeleirejä yms. Niihin pääsee käsiksi pienituloisempikin. Ylipäätään kannattaa miettiä, että mihin on rahaa ja mihin ei. Esimerkiksi kannattaisiko harkita takaisin töihin menoa, jos kotona ei jaksa lasten kanssa ja hoitoapua ei ole varaa ostaa ja tosiaan se parisuhdekin on justiinsa kaatumassa. Jos kotona haluaa olla, niin voisiko joitakin hankintoja siirtää ja säästyvät rahat investoida vaikkapa parisuhteen hoitamiseen? Monessa perheessä tuntuu rahaa riittävän aina uuden auton ostoon, mutta voisiko vaikka ajella vielä sillä vanhalla ja käyttääkin sen kulutusluoton (tai osan siitä) parisuhdeterapiaan, viikon löhölomaan ja lastenhoitajan palkkaamiseen yhdeksi yöksi kuukaudessa???

Turhan moni pyörittelee peukaloitaan ja vain toteaa, että mitään ei ole tehtävissä. Yleensä on paljonkin tehtävissä, mutta se vaatii yleensä paljon työtä. Esimerkiksi mikään edellämainituista ei onnistu itsestään, vaan vaatii sitä, että haluaa tehdä muutoksen ja olla valmis yrittämään asioiden tekemistä uudella tavalla.

 

[erilaisia tapoja..]

Kai tääkin juttu riippuu niin paljon ihmisistä. Siis, että toiset haluavat/tarvitsevat niitä hotelliviikonloppuja yms kahdenkeskisiä lomia, että parisuhde voisi hyvin. Meillä parisuhde voi hyvin, on hellyyttä ja rakkautta kiireestä huolimattakin. Ihan ilman että ollaan yli kahteen vuoteen käyty kertaakaan kahdestaan missään. Meillä lapset menee klo21 mennessä nukkumaan ja sen jälkeen on sitä "omaa aikaa" ihan arkisesti jutellen, tv:tä katsellen, seksiä harrastaen. Eikä meistä kumpikaan ole mitään erityisiä järjestettyjä hetkiä edes kaivannut. Nyt keväällä ollaan myös tehty pyörälenkkejä muksut tarakalla ja siinäkin voi rupatella mukavia keskenään, kun lapset katselee maisemia. Me olemme yrittäneet ottaa ilon irti ihan arkisistä yhteisistä jutuista, eikä kaivata mitään kynttiläillallisia antamaan potkua suhteeseen.

 

[Voi V]

Ei kai esikoisen tarvi odottaa jotta vauva nukahtaa? Onko tuossa mitään järkeä? Esikoinen nukkumaan kasilta. Vauvaa ei tarvitse joka sekunti viihdyttää. 20-22 jää aikaa parisuhteelle. Halusta se on kiinni. Vauva ei ole este kahdenkeskiselle ololle vaikka joskus hereillä olisikin. Ja jos venähtää pidempään ilta niin vuorotellen aamulla hoitamaan vauvaa. Vai lähteekö isä töihin jo ennen klo 7? Ellei niin varmasti hoitaa vauvaa hänkin, tai sitten ei hänkään ole parisuhteestanne kiinnostunut.

huhuh.

Meillä on juuri noin, että vauva pitää saada ensin unille, sitten vasta esikoinen. Vauva nimittäin karjuu niin paljon ennen nukahtamistaan, että herättäisi esikoisen jos tämä olisi jo nukkumassa.

Muutenkin meillä menee lapset nukkumaan vasta 22-23 ja herää 06-07, joten meidän on pakko mennä itsekin nukkumaan samaan aikaan. Mies menee töihin 07 ja minä olen kotona.

Ei kaikilla ole tuollaista onnea, että lapset nukkuisivat alkuillasta ja silloin saisi olla miehen kanssa yhdessä.

Joskus harvoin meillä nukkuu molemmat lapset jo 21, mutta silloinkin he heräilevät n.15min. välein ja jomman kumman täytyy käydä aina nukuttamassa heidät uudelleen uneen.

 

[onnellinen nyt ja aina]

Kai tääkin juttu riippuu niin paljon ihmisistä. Siis, että toiset haluavat/tarvitsevat niitä hotelliviikonloppuja yms kahdenkeskisiä lomia, että parisuhde voisi hyvin. Meillä parisuhde voi hyvin, on hellyyttä ja rakkautta kiireestä huolimattakin. Ihan ilman että ollaan yli kahteen vuoteen käyty kertaakaan kahdestaan missään. Meillä lapset menee klo21 mennessä nukkumaan ja sen jälkeen on sitä "omaa aikaa" ihan arkisesti jutellen, tv:tä katsellen, seksiä harrastaen. Eikä meistä kumpikaan ole mitään erityisiä järjestettyjä hetkiä edes kaivannut. Nyt keväällä ollaan myös tehty pyörälenkkejä muksut tarakalla ja siinäkin voi rupatella mukavia keskenään, kun lapset katselee maisemia. Me olemme yrittäneet ottaa ilon irti ihan arkisistä yhteisistä jutuista, eikä kaivata mitään kynttiläillallisia antamaan potkua suhteeseen.

Komppaan edellistä. Onni on omasta itsestä kiinni. Katkerien ihmisten valitukset tuskin auttavat ap:ta. Onneksi hän sentään sai myös asiallisia kommentteja ja neuvoja. Toivottavasti näistä on ollut hyötyä! Näiden katkerien ihmisten olisi syytä katsoa peiliin eikä taistella täällä keskustelupalstoilla. Eiköhän senkin ajan voisi käyttää hyödyllisemmin. Laittakaa vaikka se intiimi viesti miehellenne sinne töihin kuten jossain ehdotettiin. Näin taidan tehdä minäkin. Oppia voi ottaa vaikkei vaikeuksia vielä olisikaan!

 

[Kahden äippä]

Meillä lapset reilu 2,5v ja 8kk ja itselleni on kyllä todella tärkeää, että pääsemme miehen kanssa kahdestaan ulos tai vaikka omaan kotiin viettämään rauhallista iltaa edes joskus. Kuopus on ollut yökylässä nyt kahdesti ja esikoinen ehkä kerran kuussa. Kahden lapsen vanhemmille on jo jonkinlaista "lomaa", kun touhukkaan esikoisen iltapuuhat hoitaa joku muu (meillä mummu tai mamma) ja vauva on onneksi hyväunista sortti (klo 21-08).

Ymmärrän siis ap:n huolen ja tarpeen rauhalliselle (tai villimmällekin (; ) aikuisten ajalle.. Minullekin ensimmäisenä tulee mieleen, että eikö ole kertakaikkiaan KETÄÄN, joka voisi lapsia joskus hoitaa. Ei kai isovanhemmat ole ainoita sukulaisia, jotka lapsen kanssa pärjäävät? Serkkutyttö/täti/veljet/siskot tai vaikka mukavat naapurit? Jos ei ihan heti ainakaan yökylään, niin ottaisiko joku lapset edes muutamaksi tunniksi, että pääsisitte ravintolaan, elokuviin tms. kahden? Jos naapurissa on lapsiperhe, niin toimisiko joku järjestely, että hoidetaan lapsian vastavuoroisesti? Ystävälläni on miehen veljen perheen kanssa sopimus, että he hoitavat miehen veljen lapsia yli yön kerran kuussa ja sama toimii myös toisin päin (lapset siis serkuksia, molemmissa perheissä eskarilainen ja pieni leikki-ikäinen). Eihän siinä mitään menetä, jos rohkeasti kysyy hoitoapua joltain muultakin kuin isovanhemmilta?

Jos talous ei tavattoman tiukalla ole, niin varmaan olisi ihan mahdollista palkata myös MLL:n lastenhoitaja tai tosiaan joku luotettava opiskelijatyttö hoitamaan lapsia vaikka kerran kuussa? Itse olen opiskeluaikana tienannut taskurahoja useammassakin perheessä piikomalla ja olen itse asiassa menossa tänä keväänä kolmeen perheeseen "hoitolapsieni" ylioppilasjuhliin (; (silloin koululaisia)

Tai aloittakaa vaikka niin päin, että tarjoudutte ottamaan tuttavaperheen lapset illaksi leikkimään teille, että vanhemmat pääsevät ulos syömään. Sen jälkeen on varmaan helpompi itse ehdottaa samaa toisin päin.

Ei niitä yhteisiä hetkiä välttämättä tarvitse edes kovin usein, mutta ihanaa, jos edes joskus. Meillä seuraava "varma" lapseton ilta on heinäkuussa miehen synttäripippalot (tasakymmeniä). Mukavaa, kun on mitä odottaa.

Toivottavasti AP:llekin järjestyy sitä parisuhdeaikaa tavalla tai toisella.