Muita jotka ei pääsääntöisesti pidä muiden lapsista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Jotkut hiljaset ja supersöpöt tulee aidosti ihasteltua, mutta muuten pidän muiden lapsia pääsääntöisesti ärsyttävinä, äänekkäinä ja ei-söpöinä. Joskus saatan miehelle sanoakkin että vois viedä muksunsa muualle kun ei osaa käyttäytyä esim. raflassa. Mistäköhän tälläinenkin ärtymys juontaa juurensa...
Jotenkin minulla on sellainen tunne että aina ODOTETAAN että muiden lapsia pitäisi ihastella (erityisesti kun on vauvantekoiässä oleva nainen) ja niille pitäisi jotenkin erityisesti hymyillä, eikä mulle tule sellaista tunnetta. Vaikka olenkin nainen ja odotamme omaa. Mieskin aina lässyttää naapureiden lapsille ja minä vaan vieressä väännän tekohymyä kohteliaisuussyistä... ilmeisesti en sitten vaan ole kovin äidillinen-

Niin, ja lähinnä kyselen tunteeko joku muu samoin, en tarvii vastauksia niiltä jotka rakastaa kaikkia lapsia....
 
Omiani rakastan, muiden muksuista ja heidän aikaansaannoksistaan en piittaa.

Olen töissä päiväkodissa, joten sillai kyllä tykkään lapsista ja jotkut heistä nousevat "tärkeämmiksi" kuin toiset... Ei ole kuitenkaan kiinnostusta sen enempään vieraiden lasten ihailuun tai vanhempien mielistelyyn.
 
Itse pidän muutamasta pojasta ja he ovat ihania ja rakastettavia. Muista lapsista en pidä. En tiedä mistä tämä johtuu eikä tämä näy päällepäin. En näe tarpeelliseksi osoittaa ei-miellyttäviä-ajatuksiani lapsille tai heidän vanhemmilleen vaan annan heidän ymmärtää ihan muuta. Ns. valkoinen valhe ei tässä ketään vahingoita.
 
Mä en tykkää muiden lapsista. Omista tottakai, mutta niitten lisäksi on kahden perheen lapset joista voin aidosti sanoa tykkääväni. Sukulaisten lapset varsinkin on musta helvetin ärsyttäviä. Ja ylipäätään, niin monet lapset on niiiiiiiiin huonokäytöksisiä, koväänisiä ja vailla minkäänlaisia tapoja että mä en siedä.
Ja vauvoja voin ihastella ja kehua söpöksi.
 
[QUOTE="mä";25843614]Itse pidän muutamasta pojasta ja he ovat ihania ja rakastettavia. Muista lapsista en pidä. En tiedä mistä tämä johtuu eikä tämä näy päällepäin. En näe tarpeelliseksi osoittaa ei-miellyttäviä-ajatuksiani lapsille tai heidän vanhemmilleen vaan annan heidän ymmärtää ihan muuta. Ns. valkoinen valhe ei tässä ketään vahingoita.[/QUOTE]

Niin, en minäkään sitä näytä tietenkään. Kattelen muualle/teen muuta, tai sitten väännän tekohymyn ja ihastelun. Oma mieheni nyt tietää tämän. Tullut vaan mieleen että eikö kukaan muu tunne näin. Sukujuhlissa oli vähän possulta näyttävä 1v. ja muut naiset sitä tuntui ihastelevan, ja minulta tädit kyseli että eikö yhtään herää jo vauvakuume. Noh, ei herännyt :X ja musta tuntui että olin kamala ihminen kun minusta kyseinen lapsi näytti vastenmieliseltä enkä aidosti ihastellut.

Ei tämä mun elämää nyt kovin haittaa, kunhan olen pohtinut ja huomannut piirteen itsessäni. :P
 
Kerran erehdyin täällä sanomaan, etten voi sietää toisten ihmisten lapsia. Mulle tärkeitä on omat ja sukulaisten ja kavereiden lapset. Ei tuntemattomat tenavat. Mut leimattiin lastenvihaajaksi :D
 
Omista lapsista tykkään ja ovat ihania :) Mutta kaikki sukulaisten lapset, lasten kaverit, kummilapset.. en vain pidä. Tai miten sen nyt sanois. Ei ne nyt mitään ilmaa mulle ole, mutta ei herätä mitään tunteita. En koskaan kehu kenenkään vauvaa tai lasta vaikka kuinka ah niin ihana ja söpö olisi. Suurin osa ns vieraitten lapsista on ärsyttäviä räkänokkia
 
[QUOTE="Piukkis";25843660]Kerran erehdyin täällä sanomaan, etten voi sietää toisten ihmisten lapsia. Mulle tärkeitä on omat ja sukulaisten ja kavereiden lapset. Ei tuntemattomat tenavat. Mut leimattiin lastenvihaajaksi :D[/QUOTE]

Mulla sama juttu en vain siedä toisten lapsia. Mulle tärkeimpiä ovat vain ja anoastaan omat lapset. Ei sukulaisten lapset eikä kummilapset he ovat sietämättömiä. Olen varmaan myös lastenvihaaja :D
 
Hei, jes, mä en siis olekaan ainut! Muillakin on näitä tuntemuksia. Omistani pidän ja heitä rakastan, kummilapseni ovat mulle tärkeitä, mutta sitten ne muut.. En oikein osaa olla ja toimia vieraiden (kavereiden ja sukulaisten) lasten kanssa..
 
Onpa kiva lukea et muillakin on tällaista! En oo koskaa kellee edes miehelle puhunu asiasta, oon aatellu et ei kukaa muu oo tällainen. Onpa helpottavaa että teitä on muitakin :-)
 
En pidä äänekkäistä, vilkkaista ja hemmotelluista lapsista. Niissä ole mitään söpöä. Enkä pidä myös huutavista vauvoista, välttelen salia kun on mammajumpat käynnissä. Itselläni on kolme lasta ja kyllä nekin minua välillä niin ärsyttää!
 
Omiani rakastan yli kaiken ja toisten vauvat on joskus ihastuttavia, mutta yleensä ottaen en pidä lapsista.
Kauhistuttaa tuleva päiväkotiharjoittelu, vaikka eihän sitä tiedä jos tullaankin hyvin toimeen.
 
En minäkään pidä kaikista tyttöni kavereista , mutta en kyllä sano sitä tyttärelleni. Toisin kuin tytön kaverin äiti joka oli haukkunut mun tyttöä ärsyttäväksi jne...Kyllä tuli paha mieli minulle ja lapselleni. Tämä äiti kielsi lastaan leikkimästä tyttöni kanssa ihan ihme syiden takia. En kyllä haluakkaan että tyttöni on tuon kakaran kanssa tekemisissä , kun on niin ilkeä äiti hänellä!
 
Mä tykkäsin enemmän muiden lapsista silloin kun ei vielä ollut omia. Nyt omat on niin ylivertaisen ihania, että muiden ihastelulle ei niin hirveästi jää sijaa. Mutta siitä huolimatta on joitakin supersuloisia lapsia ja sitten on sellaisia, jotka tuntuvat kivoilta kunnes tutustuu paremmin heidän vanhempiinsa ja alkaa näkemään heidän kasvatuksensa puutteet heidän lapsissaan. Sitten on myös helkkarin ärsyttäviä kaikkitietäviä ja itsekkäitä tenavia, joista en tykkää yhtään. Yksi lapsen kerhokaveri on tällainen.. luulenkin että ko. lapsi on perheensä iltatähti ja kaiken saanut. Täysin itsekäs ja joustamaton tenava, joka määräilee muita jatkuvasti.
 
Oman lapsen myötä olen alkanu sääliä muiden lapsia samalla tapaa kuin herättää myötätuntoa käyttäytymishäiriöinen eläin, josta näkee että asiat voisi olla paremminkin, kunhan ihmiset osaisi toimia toisin.

Useimmat lapset on koko ajan hiukan levottomassa olotilassa, ja syynä pidän sitä jatkuvaa hermostunutta palvelemista ja ohjelmajohtajuutta, jota niin monen aikuisen näkee harrastavan. Luulin jo, että lapset vain ovat sellaisia, kunnes oma osoittautui ihan ihmiseksi, joka osaa olla rauhassa.

Se lasten levottomuus ja jatkuva ohjelman vaatiminen on jotain niin ahdistavaa, että aiemmin inhosin lapsia. Nyt tosiaan olen alkanut surra heidän puolestaan. Minkäs lapset sille voivat, miten heitä käsitellään.
 
Pidän näteistä, rauhallisista ja hyvin käyttäytyvistä lapsista.

Ei, en pidä räkä poskella riehuvista lapsista. Tai ärsyttävistä kitisijöistä, jotka ei osaa käyttäytyä. En tätä tietenkään ääneen sano.
 

Yhteistyössä