T
Tiitu
Vieras
Haluaisin kuulla kokemuksia äideiltä, jotka eivät ole syystä tai toisesta imettäneet lastansa ollenkaan sekä tulevilta äideiltä, joilla on jo tiedossa etteivät aio imettää. Eli miten teihin on suhtauduttu esimerkiksi synnytyssairaalassa, läheisten puolelta jne? Minkälaisia tuntemuksia imettämättä jättäminen on teissä herättänyt?
Oma tilanteeni on pääpiirteittäin (ilman yksityiskohtia) seuraavanlainen; Olen nyt ensimmäistä kertaa raskaana viikoilla 35+2 ja pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt olla imettämättä. En siis todellakaan ole keksinyt tätä yht'äkkiä, vaan olen ottanut selvää imetyksestä kuin myös pulloruokinnasta sekä keskustellut asiasta neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Syy tähän päätökseen on henkisellä puolella, en vain yksinkertaisesti voi edes ajatella imettämistä ahdistumatta. Ajatuskin inhottaa minua (=imetys yleisesti, ei suinkaan vauvani ruokkiminen). En pysty ruokkimaan lastani imettämällä, tiedän sen jo valmiiksi ja kyllähän se suurta surua herättää. Etenkin kun kanssaihmiset suhtautuvat tähän asiaan yllättävän ilkeällä tavalla. Terveydenhoitajani on onneksi suhtautunut positiivisesti päätökseeni ja todennut, ettei ketään pakoteta. Hänen mielestään on sekä minulle että vauvalle parempi, että ruokin lastani korvikkeilla, koska tunnen asiasta aivan yli-suurta ahdistusta.
Mutta siis, kysehän ei ole siitä etten tahtoisi imettää vaan siitä etten yksinkertaisesti kykene siihen. Surettaa vallalla oleva käsitys, että olet huono äiti jos et imetä. Vain imettävät äidit rakastavat lapsiansa, me muut olemme itsekkäitä eikä meidän kuuluisi edes saada lapsia. Ahdistaa jo valmiiksi tulevat utelut ja ilkeät kommentit siitä, etten imetä. Etenkin kun syyni päätökseeni ovat henkisellä puolella, monet ajattelevat sen silloin olevan silkkaa itsekkyyttä. Niinkuin voisin päättää mitä tunnen ja miten asiat koen! Ja koska en ole halunnut yksityiselämääni levitellä muille ihmisille kuin aivan lähimmille, niin siitä vasta sitten ilkeillään ja heti tiedetään minua paremmin miten asiat ovat. Miksi imettämisestä on tullut koko äitiyden mittari? Minä rakastan lastani jo valmiiksi aivan valtavasti, mutta uskon siihen että näin on parempi meille molemmille, vaikka se surullista onkin ja toivoisin, että asiat olisivat toisin.
Mutta siis olisi kiva kuulla kokemuksia sellaisilta äideiltä, jotka eivät ole imettäneet. Mikä on ollut suhtautuminen yleisesti? Oletteko lähteneet siihen selittely-rumbaan vai vain todenneet, että se on minun henkilökohtainen asiani eikä minun tarvitse sitä teillä selitellä? Eli vertaistukea kaivattaisiin kovasti, olen niin yksin tämän asian kanssa täällä kun ei tuttavapiirissä kellään samanlaista tilannetta. Toivoisin, että jättäisitte ne ilkeät kommentit kirjoittamatta, olen kuullut niitä jo ihan tarpeeksi. Haluaisin vain kovasti kuulla josko jollain on samankaltaisia kokemuksia.
Oma tilanteeni on pääpiirteittäin (ilman yksityiskohtia) seuraavanlainen; Olen nyt ensimmäistä kertaa raskaana viikoilla 35+2 ja pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt olla imettämättä. En siis todellakaan ole keksinyt tätä yht'äkkiä, vaan olen ottanut selvää imetyksestä kuin myös pulloruokinnasta sekä keskustellut asiasta neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Syy tähän päätökseen on henkisellä puolella, en vain yksinkertaisesti voi edes ajatella imettämistä ahdistumatta. Ajatuskin inhottaa minua (=imetys yleisesti, ei suinkaan vauvani ruokkiminen). En pysty ruokkimaan lastani imettämällä, tiedän sen jo valmiiksi ja kyllähän se suurta surua herättää. Etenkin kun kanssaihmiset suhtautuvat tähän asiaan yllättävän ilkeällä tavalla. Terveydenhoitajani on onneksi suhtautunut positiivisesti päätökseeni ja todennut, ettei ketään pakoteta. Hänen mielestään on sekä minulle että vauvalle parempi, että ruokin lastani korvikkeilla, koska tunnen asiasta aivan yli-suurta ahdistusta.
Mutta siis, kysehän ei ole siitä etten tahtoisi imettää vaan siitä etten yksinkertaisesti kykene siihen. Surettaa vallalla oleva käsitys, että olet huono äiti jos et imetä. Vain imettävät äidit rakastavat lapsiansa, me muut olemme itsekkäitä eikä meidän kuuluisi edes saada lapsia. Ahdistaa jo valmiiksi tulevat utelut ja ilkeät kommentit siitä, etten imetä. Etenkin kun syyni päätökseeni ovat henkisellä puolella, monet ajattelevat sen silloin olevan silkkaa itsekkyyttä. Niinkuin voisin päättää mitä tunnen ja miten asiat koen! Ja koska en ole halunnut yksityiselämääni levitellä muille ihmisille kuin aivan lähimmille, niin siitä vasta sitten ilkeillään ja heti tiedetään minua paremmin miten asiat ovat. Miksi imettämisestä on tullut koko äitiyden mittari? Minä rakastan lastani jo valmiiksi aivan valtavasti, mutta uskon siihen että näin on parempi meille molemmille, vaikka se surullista onkin ja toivoisin, että asiat olisivat toisin.
Mutta siis olisi kiva kuulla kokemuksia sellaisilta äideiltä, jotka eivät ole imettäneet. Mikä on ollut suhtautuminen yleisesti? Oletteko lähteneet siihen selittely-rumbaan vai vain todenneet, että se on minun henkilökohtainen asiani eikä minun tarvitse sitä teillä selitellä? Eli vertaistukea kaivattaisiin kovasti, olen niin yksin tämän asian kanssa täällä kun ei tuttavapiirissä kellään samanlaista tilannetta. Toivoisin, että jättäisitte ne ilkeät kommentit kirjoittamatta, olen kuullut niitä jo ihan tarpeeksi. Haluaisin vain kovasti kuulla josko jollain on samankaltaisia kokemuksia.
Sanottakoon nyt vain, että aika lailla samoja ajatuksia on/oli kuin sinullakin. 
Näin itse ainakin toimin. Parin viikon-kuukauden päästä voit sitten jo sanoakin vaikka, että maidon tulo loppui tms.. Nämä siis jos et tosiaan halua asiaa selitellä.
Varmaan johtuu ihan raskaushormoneistakin, ei kai sitä näin herkkä saisi olla. 
