Muita jotka ovat kokeneet lapsena toistuvaa väkivaltaa?

[Minnulainen]

Tarkoitan tässä lähinnä vanhempien suorittamaa hakkaamista tms. Kuinka kauan sitä tapahtui, mihin se loppui ja miten se on vaikuttanut elämääsi ?

Itse asuin kahdestaan isäni kanssa 2-vuotiaasta. Isäni käytti runsaasti alkoholia, ja ihan pienestä asti aina silloin tällöin humalassa ollessaan mm. heitteli minua pulloilla, roikotti jaloista ympäri asuntoa, potki ja löi, ja pari kertaa käytti seksuaalisesti hyväkseen. Väkivaltaa oli aina silloin tällöin 15-vuotiaaksi asti, sen jälkeen hän jostain syystä tajusi sen lopettaa, ehkä siksikin että lopetti kokonaan juomisen.

Kenellekään en silloin tapahtumista jostain syystä kertonut, en jotenkin vain osannut ja osittain en halunnut, en tiedä miksi, olikohan se sitten sitä ns. "Tukholma-syndroomaa", että suojelin isääni, koska minulla ei ollut ketään muutakaan, ja en tiennyt paremmasta.

Aikuistuttuani minusta tuli läheisriippuvainen, ja kärsin toistuvista masennuksista. Myöhemmin lankesin kerta toisensa jälkeen suhteisiin jossa mies kohteli minua samoin kuin isäni.

Nyt olen kolmissakymmenissä, ja vuosien terapian jälkeen toipumassa läheisriippuvuudestani. Masennuslääkkeetkin olen lopettanut pari kolme vuotta sitten. Olen nyt pari vuotta ollut miehen kanssa, joka on ensimmäinen ns.t äysijärkinen mies joka minulla on ollut, kohtelee minua kaikinpuolin hyvin. Muutenkin asiat ovat hyvin, on kiva työ, asunto, esikoinen tulossa tms., enkä oikein voi vieläkään käsittää että olen selvinnyt voittajana, ja järjissäni siitä kaikesta vuosikausien p**kasta.

Miten teillä muilla samaa kokeneilla on mennyt?

 

[vieras]

Otan osaa. Kamalia kokemuksia sinulla. Toivottavasti olet nyt onnellinen miehesi kanssa.

Kova kuri, haukkumista, päivittäistä tukasta repimistä ja sain selkääni koko ajan. Itsetuntoni tallottiin ja olin kiero, paha lapsi. Lapsuus oli rakkaudeton, turvaton. Ei ollut kenellekään kelle puhua. Olin ulkopuolinen kaikesta. Onneksi ei sentään kiusattu koulussa, joten se oli henkireikä.

Siitä seurasi sitten syömishäiriö, masennusta, alkoholin väärinkäyttöä, läheisriippuvuutta, väkivaltaisia suhteita, irtosuhteita.

Luulin lapsena olevani ainoa, mutta nyt vanhemmiten ymmärrän, että en todellakaan ollut. Paljon lapsia on kokenut samaa ja paljon paljon pahempaa, niinkuin sinäkin ap. Hakeuduin myös ammattiin, missä kohtaan kaikenlaisia ihmiskohtaloita, joten onpahan ymmärrystä ja sympatiaa kovia kokeneille. Minäkin olen ihan ok nyt, vaikka lapsuuden muistot ovat silti kipeitä, ja minä tunnen katkeruutta vanhempiani kohtaan. Toivoisin, että pääsisin sen yli koska se on tosi kuluttava tunne.