Onko muita, joiden välit omaan äitiin viilenneet lapsensaannin myötä?

[suru]

Tai jopa katkenneet kokonaan..

Meillä oli aika painajaista perhe-elämä lapsuudenkodissani. Vanhemmat erosivat ja me kolme lasta (alle 8-v) jäimme äidille. Nuorena yh:na varmaan oli aika rankkaa.

Stressin ja uupumisen äitini purki meihin lapsiin mm. uhkailemalla ajavansa seuraavan rekan alle kun me lapset olimme kyydissä. Oli myös fyysistä väkivaltaa, vyön kanssa juostiin perässä ja hiuksista revittiin ym. ym.
Rahatilanne myös oli melko huono. Muistan ikuisesti kuinka ripari-kesänäni koko kesä kuulemma meni pilalle kun "täytyi" järjestää minulle ne mokomat juhlat.

Isäni alkoi käyttää minua hyväkseen aika pian eron jälkeen. Koskettelua, rivoja puheita ym.
Yritin omalla tavallani kertoa asiasta äidille, mutta silti oli vain pakko kesäisinkin lähteä "lomalle" isin luokse. Aikuisiällä en ole ollut isäni kanssa missään tekemisissä, enkä ole ikinä tuonut asiaa kunnolla päivänvaloon.

Sisarukseni ovat oirehtineet pienestä asti. Koulusta lintsausta, viiltelyä, poliisin kanssa tekemisissä, huumeita+muuta päihteiden käyttöä jne.
Minä olen se (muka) vahva, vanhimpana täytyy jaksaa ja pärjätä. Vaikka olen itsekin n.10-vuotiaasta asti säännöllisesti harkinnut itsemurhaa.

Tuntuu etten pääse yli tästä vihasta(?) ja katkeruudesta äitiäni kohtaan.

Olen itse kolmekymppinen, odotan toista lastani. Nyt vasta olen kunnolla havahtunut (kun itselläkin lapsi) huomaamaan miten väärin äitini on monet asiat tehnyt.

Katkaisin välit äitiini n.6kk sitten. Päivittäin suren tätä, mutta en oikein usko että saisimme asiat enää korjatuksi välillämme.

 

[Apua on tarjolla]

ja sitä kannattaa kyllä tuolla taustalla hakea. Tämä tulee nyt ihan hyvällä. Mutta ei nuo sinun kokemukset kyllä aivan normaaleja ole. Äiti-suhteeseesi en osaa muuta kommentoida.

 

[ap]

No joo, tässä vaan jäävuoren huippu, ei kukaan jaksaisi koko stooria lukea..
Olet ihan varmasti oikeassa, mutta tuskinpa ikinä tulen mitään apua hakemaan. Koen että muutoin asiani ovat oikein hyvällä tolalla nyt; oma ihana perhe ja kohta kaksi lasta. Joita rakastan yli kaiken.
Siksi tuntuukin niin vietävän pahalta.

 

[asiantuntija]

Negatiiviset tunteet vievät sinulta kyllä kohtuuttoman paljon energiaa...Sovi äitisi kanssa asiat!
Ei varmasti olisi pahitteeksi, vaikka jonkun terapeutin kanssa kävisit lapsuuttasi läpi...

 

[j]

On mulla viilentynyt. Ei ole mulla mitään noin rankkaa äitini suhteen , mutta eräänlaista kylmyyttä kuitenkin ja hänen tapansa toimia mummona oli se viimeinen juttu miksen enää käy tai soita. eipä tuokaan käy vaikka asuu 2km päässä ja tietää miten hyvin jaksan kahden pienen kanssa.

 

[mili]

Tuo lapsuutesi kuullostaa aivan järkyttävältä. Ei todellakaan mitään normaalia tai hyvää vanhemmuutta kummankaan, ei isän eikä äidin taholta. Ei turvallista aikuista elämässä. Sen takia otsikkosi johtaa vähän harhaan. Harvalla varmaan on yhtä suuri painolasti kuin sinulla.

 

[mili]

Voiko tollaisia hirveyksiä äidin kanssa sopiakaan? Hän on pilannut sinulta mahdollisuuden normaaliin lapsuuteen ja nuoruuteen. Aika hurjaa on tuo, että hän ei reagoinut kun kerroit isän hyväksikäytöstä. Ymmärtääkö hän että sellaista todella tapahtui? Myöntääkö hän itse tehneensä virheitä?

 

[ap]

Sen takia otsikkosi johtaa vähän harhaan.

Totta.
Mutta "heräsin" tähän asiaan, se ikään kuin räjähti koko kupla, vasta oman lapsen saamisen myötä.
Tuntuu kuin olisin aiemmin katsellut ja miettinyt jonkun toisen elämää.

Ja koen myös että äitiäni ei kiinnosta viettää aikaa lapseni kanssa, kaikki muut asiat ovat tärkeämpiä. Siitä asiasta olemmekin jutelleet (hänen mielestään olen loukkaantunut perusteettomasti). Ja lopputuloksena en halua olla häneen tai uuteen mieheensä missään yhteydessä.

 

[Juu]

Eilen katkaisin välit. Odotan kolmatta. Nyt riitti. En jaksa lapsuuttani/nuoruuttani sen kummemmin puida, mutta väkivaltaa, kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä oli. Ja tietenkin kulissien pitelyä, aina eiliseen asti. Olen pohjattoman surullinen, mutta jo nyt helpottunut. Vuosia olen kaikkea yrittänyt. Ja "asiantuntijalle" voin sanoa, että miten helvetissä voi sopia narsistain kanssa välit, kun hän ei näe MITÄÄN ongelmaa. Oma neuvoni on, että katkaise itsesi irti siitä, jottei se saastuta sinun ja perheesi elämää enempää. Mä en jaksanut enää toetuttaa äitini lipeviä mummofantasioita.

 

[ap]

Aika hurjaa on tuo, että hän ei reagoinut kun kerroit isän hyväksikäytöstä. Ymmärtääkö hän että sellaista todella tapahtui? Myöntääkö hän itse tehneensä virheitä?

En ikinä uskaltanut puhua siitä suoraan, olin 9-v.. Ei mulla varmaan olisi oikeita sanoja ollutkaan.
Yritin kaikin keinoin vältellä isän luokse joutumista. Ylipäänsä ihmettelen miksi meidät sinne pakotettiin, väkivaltaisen alkoholistin luokse.
Ei meidän perheessä ikinä ole pahoista asioista puhuttu kunnolla.
Äitini on syyttänyt itseään sisarusteni päihdeongelmista. Olen aina lojaalina toistellut ettei se ole hänen vikansa. Vaikka todellisuudessa olen jo vuosia ajatellut päinvastoin.
Nyt en vain jaksa enää teeskennellä.

 

[Mielikki]

Eilen katkaisin välit. Odotan kolmatta. Nyt riitti. En jaksa lapsuuttani/nuoruuttani sen kummemmin puida, mutta väkivaltaa, kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä oli. Ja tietenkin kulissien pitelyä, aina eiliseen asti. Olen pohjattoman surullinen, mutta jo nyt helpottunut. Vuosia olen kaikkea yrittänyt. Ja "asiantuntijalle" voin sanoa, että miten helvetissä voi sopia narsistain kanssa välit, kun hän ei näe MITÄÄN ongelmaa. Oma neuvoni on, että katkaise itsesi irti siitä, jottei se saastuta sinun ja perheesi elämää enempää. Mä en jaksanut enää toetuttaa äitini lipeviä mummofantasioita.

Hyvä ja aamen vaikka pakana olenkin!Mää pistin välit poikki äitini kanssa noin kymmenisen vuotta sitten ja sittemmin ramppasin terapiioissa ym. lopputuloksena,että terapeutti poras ja mää lohdutin.. kun hänen mielestä mun kokemani ei ole mahdollista!! Wellcome to real life!! |O
ap:lle :jos sulla nimimerkki pistä mulle yksäriä jos haluut!!monasti tällänen vertaistuki on parempaa kuin asiantuntijat!