Mulla loppui voimat just nyt.

[kiitos ja anteeksi]

Niin kauan oon jo käynyt ylikierroksilla lasten ja töiden kanssa.
Nyt mä en enää jaksa. En vaan jaksa. Lapset ei usko mitään, kukaan ei kuuntele, ne vaan vinkuu, vaatii, tappelee. Tekevät kaikesta niin hel..in vaikeaa. Jupruavat ja valittavat toisistaan.


MÄ EN JAKSA ENÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Huudan ja hermoilen vaan kun ei mene minuuttiakaan ettei jotain negatiivista tulisi. Mulle ei riitä mikään päivän tai kahden vapaa, mä tarvin kunnon hermoloman!!

Mä oon niin loppu, niin loppu. Huudan ja hermostun vaan. En jaksais edes mennä töihin jossa sielläkin paineita. Mutta kun en jaksa olla kotonakaan näiden kanssa. Kun tää on yhtä kaaosta.

Miten joku jaksaa kärsivällisesti kasvattaa, opettaa, selvitellä lasten asioita, riitoja ym???!!!

Musta ei ole tähän, ei ole!!!

Ja yritäpä selittää tätä jollekin. Turha odottaa että kukaan ymmärtäis miltä musta tuntuu.

 

[kiitos ja anteeksi]

Kun mä en pysty enää edes ajatella kun koko ajan joku on äänessä. Jos mä saan nuo kaikki yläkertaan, odotan koko ajan koska joku niistä tulee vinkumaan jotain. Tai jos mulla on muutaman tunnin lapsivapaa, en osaa rentoutua koska tiedän että pian se helvetillinen arki taas alkaa.


Eikä nää oo mitään rämäpäitä, vaan tavallisia lapsia kai tavallisine ongelmineen ja riitoineen ja kiukutteluineen. Ne vaan aina sattuu unohtamaan esim. että ruokapöydästä ei lähdetä kupin kanssa kävelemään pitkin olohuonetta jos tulee hyvä tv-ohjelma. Ja mulla napsahtaa täysin.
Kyllä, napsahtaa noin pienestä asiasta. Siksi koska mä olen sanonut siitä asiasta joku saamarin päivä vähintään kerran. AAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRRRRRRRRGGGGGGGGGGGGHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

[väärät kuulijat]

en kerkiä ny mut illemmalla, jookos?

 

["joo"]

joo

 

[Minskii]

Voimahali! Koita jaksaa

 

["vieras"]

No laitapa selkeät rajat sellaisissa asioissa, joita lasten on pakko totella. Esim. meillä jos kesken ruokailun lähdetään säntäilemään ruokapöydästä jonnekin, ruokailu loppuu sillä sekunnilla.

Sen sijaan joka asiasta ei tarvitse nipottaa. Meilläkin 1v, 3v ja 5v tuolla yläkerrassa tekevät parhaillaan jotain vuosisadan kaaosta (pakkaavat tavaroita ja leikkivät retkileikkiä), mutta en viitsi nipottaa kun kerrankin leikit sujuvat. Siivotaan yhdessä sitten joskus.

 

[kiitos ja anteeksi]

Kiitos.

Kyllä mä yritän pitää selkeät rajat. Enkä anna periksi. Mutta kun ne rajat pysy yvaan jos mä joka ikinen kerta niistä muistutan. Ja noiden tappeluita ja muuta mä en saa loppumaan.
Mua jo ihan oksettaa miten ne välillä ilkeilee toisilleen.

Mä oon oikeasti sellaisessa pisteessä että en tiedä miten kauan mä jaksan. Suurimman osan päivästä mä haluan vaan kirjaimellisesti luhistua maahan.

 

[Phoebsi]

Onnistuisiko se hermoloma, vaikka torstaista maanantaihin? Tiedän tuon tunteen, kun ei edes ajatusta saa loppuun, tai jos juuri on keskittymässä johonkin niin rappusista kuuluu tömps tömps ja äitiiiiii!

 

["niina"]

tsemppiä! itselläni 4 lasta ja ainainen nahistelu jostain

minkäikäisiä sun lapset on?

 

[miltski]

Tiedän tunteen! Iso voima :hug: Meillä ei koskaan ollut hankalaa, kun muksut oli pieniä, nää oli niin kilttejä ja kuuliaisia lapsia, että ihmettelin itsekkin. Mutta nyt, kun ovat kouluiässä niin voi luoja! Tällä samaisella hetkellä toiseksi vanhin, 10-vuotias on ollut 30 min jäähyllä, kun ei osaa olla kunnolla. Tulee siis sieltä pois ihan vaan tingillä koko ajan. Yrittää raivostuttaa mua ihan selvästi, mutta en anna periksi. Kiroilusta sillä jo lähti pelipäivät viikonlopulta. Että kyllä, välillä tuntuu, että viikon pitäisi saada olla rauhassa! Mutta ehkä tässä tekee itselleen ja lapselleen ennenkaikkea palveluksen, kun vaan jaksaa kasvattaa ja pitää rajat ja olla systemaattinen tämän asian kanssa.

 

["vieras"]

Kiitos.

Kyllä mä yritän pitää selkeät rajat. Enkä anna periksi. Mutta kun ne rajat pysy yvaan jos mä joka ikinen kerta niistä muistutan. Ja noiden tappeluita ja muuta mä en saa loppumaan.
Mua jo ihan oksettaa miten ne välillä ilkeilee toisilleen.

Mä oon oikeasti sellaisessa pisteessä että en tiedä miten kauan mä jaksan. Suurimman osan päivästä mä haluan vaan kirjaimellisesti luhistua maahan.

Jos eivät osaa tappelematta olla, laita ne eri huoneisiin puuhaamaan omia juttujaan. Mulla on varastossa kasat palapelejä, erilaisia rakentelupalikoita, legoja, askartelukoreja jne, joita annan tehtäväksi sitten kun ei mikään yhteisleikki suju. Vähän aikaa kun puuhaavat omia juttujaan, saattaa yhteiset leikit taas onnistua, ainakin hetken. Mitenkäs paljon teillä ulkoillaan? Onnistuuko siellä yhteisleikit? Joka tapauksessa ulos mahtuu enemmän meteliä, joten siellä se melskaaminen ei niin pahasti ota aivoon.

Semmoistahan se vähän on, että samoista asioista joutuu sanomaan ja kädestä pitäen ohjaamaan monessa asiassa. Ei meilläkään automaattisesti muisteta, että ruokapöydässä ei lällätellä toiselle. Niinpä joudun siitä aina sanomaan, mutta lisään myös että tämä on sitten viimienen varoitus ja seuraavasta saa lähteä pois ruokapöydästä.

 

[yh:kin]

Mullakin leikkaa just nyt totaalisesti kiinni. 5 päivää hoitanut sairaita lapsia jotka tietenkin sairastavat eri aikaan. Viiden päivän aikana taukoa lapsista, riidoista, hoitamisesta, lääkitsemisestä, siivoamisesta, kirjojen lukemisesta, kuvien piirtämisestä, pelien pelaamisesta on ollut tasan 3 tuntia (2xtunnin jumppa ja siihen päälle pikainen maidon haku kaupasta). 5 päivää sisällä oloa, 5 yötä yöheräilyneen, 5 päivää jatkuvaa hoitamista tai viihdyttämistä. Ja joo, tiedän tätä tämä on. Tiedän että toisilla on vielä vaikeampaa. Mutta mulle riitti tämä kiitos.

 

[Tallu -]

Jos vain lapset ovat sen ikäisiä, että ymmärtävät, niin pidä perhepalaveri ja kerro heille ja miehellesi miltä susta tuntuu. Sitten mietitte ratkaisun sun jaksamisen tueksi. Sitoutatte lapset vanhempina auttamaan sua niissä asioissa, joissa voivat. Sitten joku seinätaulu esille, jossa päivät ja lasten nimet sekä näiden vastuualueet. Rasti kyseisen päivän kohdalle, kun tehtävä on tehty.

Opettaa lapsille vastuutuntoa, antaa itsetuntoa ja ovat poissa toistensa kimpusta töidensä ajan. Lisäksi oppivat empaattisuutta, kun kuuntelevat sun murheita.

 

["Xxx"]

Sympatiat täältä. Ota ensi avuksi suklaata ja laita lastenohjelmat päälle niin saat olla rauhassa nyt heti esmes tunnin.

 

["hmm"]

Apua, mä olen raskaana...

 

[kiitos ja anteeksi]

Hei, kiitos teille!
Hyviä neuvoja, mulla vaan ei ole sitä vooimaa enää toteuttaa mitään. Eiköhän tää tästä, onneksi on kesä ja lomat tulossa.
Rahahuoletkin painaa niin sekin sitten stressaa.
Pakko kai se vaan on yrittää vaikka tuntuu ettei jaksa. Eipä noita rakkaitaan voi hylätäkään.

 

["eee"]

Onko lapset sen ikäisiä, tai mies kotona, niin että voisit lähteä tunnin kävelylenkille hiljaiseen ulkoilmaan selvittämään päätäsi ja vetämään henkeä just nyt?

 

[kiitos ja anteeksi]

En voi lähteä. Enkä varmaan jaksaiskaan.
Kyllä mä saan vapaahetkiä, mutta ei ne riitä. Mä haluaisin olla vaikka kaksi viikkoa jossain niin kaukana että kukaan ei mua tavoita. Mutta yks lapsi on vielä niin pieni ettei taitaisi pystyä olla erossa paria päivää kauempaa.
Ja sitten kun tällaisia haaveilen niin tulee huono omatunto kun haluian olla lapsistani erossa.

 

[kiitos ja anteeksi]

Ja mua pelottaa se että vaikka mä saan olla päivän kaks ilman lapsia niin heti kun ne tulee kotiin mulle iskee ihan hirvittävä kiukku ja ahdistus päälle. Kun ne tulee ryminällä ja kaikilla on asiaa yhtä aikaa jne.

Ei tää oo kunnon äidin puhetta ollenkaan. Mä oon ihan paska kun hermoilen vaan koko ajan ja haluan olla ilman lapsiani.

 

["abcdef"]

Tiesitkö, että sulla taitaa olla masennus?

 

[kiitos ja anteeksi]

Niin taitaa, ainakin lievä. Mä oon vaan sellanen etten voi sitä kenellekään ainakaan myöntää.
Jos elämässä olis edes vähän vähemmän ahdistavia asioita, esim. raha, niin vois mennä paremmin.
Mutta taas kun tästä tokenen niin huomaan että vois mennä pahemminkin. Kunnes taas hajoon.

Mutta kiitos oikeesti, tämä helpotti!
Mä en tuu enää tänään tänne kun mies tulee pian, tyhjennän historian. Mä en nyt just jaksa sille selittää mitään, haluan vaan nauttia sen seurasta.

 

[..]

Hei, musta tuntuu joskus ihan just samalta. Vaikka lapset ois pois jonku aikaa ja rentoudun, päätän olla rauhassa kun tulevat niin hermostun aina kuitenkin siihen hälinään, kaikki puhuu yhtäaikaa ja ajatukset ei enää kulje. Sitten huudan ja hermoilen. Joskus tosiaan mietin ansaitsenko olla äiti ollenkaan. Onko se sitten vaan jotain ylirasitusta, stressinsietokyky huono vai mitä, mene ja tiedä...

 

[Tallu -]

Haaveilin mäkin yksinäisestä mökkiviikonlopusta, kun lapset olivat pieniä. Koskaan en sinne kuitenkaan päässyt... mutta omasta elämästä piti välillä päästä pois, niin katsoin leffoja ja luin kirjoja aika paljon. Se on rankkaa olla pelkästään aina saatavilla ja kun siihen lisätään muut paineet, niin ymmärrän sua hyvinkin :hug:

 

["heluna"]

tiedän tunteen ja mä hullu kävin vielä töiden lisäksi iltakoulua joka väsytti entisestään. lasten kanssa koetin jotenkin pitää itteni kasassa mutta miehelle tuli nakutettua monta kertaa ihan turhaakin, sit oli vielä ne parisuhde ongelmat jotka tais saada liian isot mittasuhteet väsyneessä päässäni. no mies sitte päätti ettäei ole onnellinen mun kanssa,ettei kestä ja jätti minut!
siis ei ikinä sanonut että hänestä tun tuu pahalta tms. kesti aikansa ja sitte lähti!

on muuten tosi hyvä fiilis kun tulee jätetyksi siksi että voi huonosti.

 

[Chala]

Ai kamala miten tuttua.. Kaikki samoin tuntevat; päästä itsesi niin helpolla kuin vain pystyt. Unohda siivous, pingottaminen, kaikki ylimääräiset mukapakolliset asiat, ruutuajat jne. Lapsille ohjelmia pyörimään ja itselle kirja käteen tmv., mitä vaan kunhan saa pidettyä hermonsa kurissa niin kaikilla on mukavampaa ja pikkuhiljaa se ehkä alkaa helpottaa