Mulla loppuu kohta totaalisesti energia tuon mukulan kans. Miten te muut jaksatte?

[huhhuh]

Kyse on kaksi vuotiaasta, joka kiukuttelee joka ikistä asiaa. Vauvana oli jo itkuinen ja välillä sai itsekin itkeä, kun meni hermot, kun ei vauva tuntunut olevan koskaan tyytyväinen. Ei ollu kyllä tietoakaan ihanasta ja nautinnollisesta vauva-ajasta. Sitten tuli aika, että roikutaan lahkeessa ja parutaan, jos ei mene mieliksi. Koko ajan tuon kans on ollut jotenki niin stressaavaa, kun märistään joka asiaa. Automatkat oli pienempänä kauheaa parkua, pukeminen tappelua, nukkumaan alkaminen itkua ja syöminen viihdyttämistä jne. Sitten on tullut kiukuttelut ja kun ei usko kerrasta eikä kahdesta ihan mitään. Aina saa tapella joka asiasta. Purkaa joka paikan ja levittää kaikki tavarat. Kun antaa haluamaansa syömistä nokan eteen, niin senkin kans vain kiukutellaan. Jos itse yrität makoilla ja levähtää sängyllä, niin tämä tulee ja pomppii päälle ym. Mies kyllä onneksi on arjessa mukana ja huolehtii lapsista mutta itse olen päivät kotona ja tuntuu, että joka päivä pinna palaa tuohon kiukkupussiin.
Miten te muut pärjäätte joilla on tällaisia? Itse annan useinkin mennä kiukuttelun toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta joskus väsyneenä ei vaan jaksa.

 

[kuulostaa]

ihan normaalilta lapselta. mutta sä taidat tarvita lisää omaa aikaa. järjestä sitä!

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Hmmm... enpä osaa sanoa. Mossad oli aika tavalla tuollainen, tietyllä tavalla on vieläkin. Kaipa sitä vain tottuu...

Yritä kehittää itsellesi jokin harrastus tms jolla saat ajatukset poikki ja pään nollattua.

 

[Nalletar]

Meiltä löytyy myös 1v 11kk hyvinkin temperamenttinen lapsi. Nyt vielä jonkunlainen uhmaikä siihen lisäksi. Välillä kyllä tuntuu rankalta. Ainakin silloin, kun mies on työmatkoilla useamman vuorokauden. Mä olen nyt raskaana rv 32 ja lievää raskausmyrkytystä ilmeisesti alottelee. Sen takia pitäisi levätä normaalia enempi ja on kyllä mahdotonta tuon viikarin kanssa. Mua helpottaa se, että lapsi edelleen nukkuu hyvät päiväunet. Nyt kun onneksi alkaa ilmat lämpenemään niin on mukavampi olla pihalla ja lapsi saa purettua energiaansa. Kyllä sitä toki pärjää, mutta välillä tulee huudettua kilpaa lapsen kanssa (mikä ei tietenkään mitään auta tai ole muutenkaan fiksua).

 

[Viblsp]

Menee ohi ajan kanssa. Vaikkakin se aika voi tuntua tooosi pitkältä.

 

[Emilyn]

Ooh, ihanaa että muillakin on! Mä ajattelen positiivisesti - kyllä se siitä vielä isoksi joskus kasvaa

 

[Sopraano]

:hug: Koita kestää. Semmosia ne kullanmurut on...
Ei meillä kukaan oo tommonen jatkuvasti, ajoittain kyllä. Onhan se rasittavaa ja hermokin joskus palaa,mutta saa sille kiukulle onneksi rajojakin laittaa.

 

[Valaja]

Välillä jaksan tosi hyvin, välillä rimaa hipoen. Tommosia ne lapset vaan on. Kun sais osankaan siitä hirveästä energiamäärästä itelle...

 

[vieras]

Parivuotias kaipaa aikuisen seuraa, joten eipä kukaan sen ikäisen äiti varmaankaan pysty sohvalla loikoilemaan lapsen ollessa hereillä. Kiukuttelukin on yleistä, mutta jos se on noin runsasta niin kannataa miettiä, onko kaikki ok. Jotenkin tuli mieleen, että ymmärtääkö lapsi kunnolla puhetta? Parivuotiaasta sitä on vaikea sanoa, mutta tuollaiset kiukkukohtaukset voivat johtua siitä, että lapsi ei tiedä mitä tapahtuu tai ei omasta mielestään tule ymmärretyksi, ja siksi roikkuu kiinni lahkeessa ja parkuu. Sinuna varmuuden vuoksi pysähtyisin aina tilanteeseen ja yrittäisin selittää lapselle asiat ymmärrettävästi. Meillä on suvussa tällaisiä puheongelmaisia (älykkyys siis silti normaali) ja tuollaiset kiukkukohtaukset ovat siten tuttuja. En toki väitä että teillä olisi sellaista, mutta en malttanut olla mainitsematta.

 

[huhhuh]

Siis meillä tämä on joka päiväistä jatkuvaa, tietenkin päivät hieman vaihtelee ja varmaan sitä itsekin alkaa sitten kiinnittämään siihen kiukutteluun huomiota enemmän, kun se on paljon sitä. Kaiken pitäis mennä hänen pillin mukaan. Toinen lapsemme onkin sitten täys vastakohta ollut ainakin tähän asti, että ei sentään kaikki lapset ole tuollaisia. Minusta on alkanut tuntua, että marisija mikä marisija, tuo ei lopu koskaan. Varmaan vielä aikuisenakin kiukuttelee mutta onneksi en ole aina kuulemassa enää sitten. Kiukutelkoot sitten muille. mulla ei olekaan mitään varsinaista harrastusta, mitä nyt lenkille pääsisin aina kun iltaisin vain jaksan ja kerkiän mutta sekin on hyvin epäsäännöllistä.
Niin ja oon kyllä pitänyt ihan normaalina mutta onhan meitä niin moneksi.

 

[huhhuh]

Parivuotias kaipaa aikuisen seuraa, joten eipä kukaan sen ikäisen äiti varmaankaan pysty sohvalla loikoilemaan lapsen ollessa hereillä. Kiukuttelukin on yleistä, mutta jos se on noin runsasta niin kannataa miettiä, onko kaikki ok. Jotenkin tuli mieleen, että ymmärtääkö lapsi kunnolla puhetta? Parivuotiaasta sitä on vaikea sanoa, mutta tuollaiset kiukkukohtaukset voivat johtua siitä, että lapsi ei tiedä mitä tapahtuu tai ei omasta mielestään tule ymmärretyksi, ja siksi roikkuu kiinni lahkeessa ja parkuu. Sinuna varmuuden vuoksi pysähtyisin aina tilanteeseen ja yrittäisin selittää lapselle asiat ymmärrettävästi. Meillä on suvussa tällaisiä puheongelmaisia (älykkyys siis silti normaali) ja tuollaiset kiukkukohtaukset ovat siten tuttuja. En toki väitä että teillä olisi sellaista, mutta en malttanut olla mainitsematta.

Ei se siis enää roiku lahkeessa, vaan silloin noin vuoden ikäisenä ja sitä nuorempana oli tosi takertuvainen. Vaikka ei koskaan kyllä oltu jätetty yksin. Niin ja kaipaa tietenkin aikuisen seuraa mutta rajansa kaikella, paljonko minun tarvitsee hänen halunsa mukaan elää. Kasvaahan siitä melkoinen tyranni, jos kaikki menee niin kuin hän haluaa. Niin ja pikkuveli on vaarassa, kun hyppii sen yli ym. tekee kiusaa tahallaan. No kaikki nämä on normaaleja juttuja lapsilla mutta tuntuu vaan että tuolle on kasautunut paljon kaikenlaista, jossa vanhemmilla on kestämistä. Itse olen myös raskaana ja väsyttää armottomasti. Onneksi tämä todennäköisesti helpottaa jossain vaiheessa mutta siihen asti pitäisi jotenkin jaksaa. Sen jälkeen toivottavasti taas vähän päivä pilkottaa risukasaan. Tosiaan minäkin voisin vähän ottaa lapselta energiaa itselleni, että jaksaisin sen rämäpäisyyttä ja kiukuttelua. Vielä lisään listaa sen verran, että yleensä, kun poika itkee niin itkee kans pitkään ja hartaasti. Kun hellit niin sillä itkulla tavallaan kerjää sitä lisää. Eli monesti täytyy vaan komentaa, että lopeta nyt, kun muuten vaan parutaan ja parutaan, vaikka koittaa lohduttaa. Tuntuu että hellyyden kaipuu on pohjaton sillä hetkellä. Ja aamuäreys on taas oma lukunsa. Siis useimmiten aamut alkaa itkulla ja kiukuttelulla. Mutta kiitos teille, että sain kirjoittaa. Helpottaa jo tämäkin.