Mulla on asenneongelma

[LisaMarie]

Mies on äskettäin raitistunut ja opetelaan uutta elämää.
Yksi asioista, joista mä olen vuosia valittanu, on se että mä vastaan yksin kaikesta ja nyt mä en tykkää kun se osallistuu :headwall: Siis mä tunnen syyllisyyttä kun ne siivoo lasten kanssa |O
Esim. lauantaina mies neuvoi lapsia sivoamisessa ja lapset kävo kokoajan kantelemassa mulle, etä isä ei oo kiva, se komentelee -siis ne on tottunu siihen, etti niiden tarvi tehdä mitään ja varsinkaan isää ei tarvi...oisko huomioida oikea sana. Lopulta mulla paloi päreet, mutta onneksi osasin häipyä lenkille mitään sanomatta, enkä alkanu tapella miehen tai lasten kanssa.
Mutta kumma juttu, että vaikka mä tiesin että ei raitistuminenkaan ole ihan opikku juttu perheelle, mä itekkin lankesin siihen ansaan, että kuvittelin sen ratkaisevan kaiken ja arjen jatkuvan ennallaan. Tai en mä tiedä mitä mä kuvitelin, mutta oikeesti, ei ookkan kivaa, kun toinen osallistuu "ilman lupaa" mies sais tehdä vaan mitä mä käsken, mutta luvatta osallistuminen loukkaa muo :headwall:

 

[Rytkäätys]

Anteeks, mut mie en nyt tajunnu mikä oli se pohjimmainen ongelma?

 

[LisaMarie]

Anteeks, mut mie en nyt tajunnu mikä oli se pohjimmainen ongelma?

Se että muo v****taa kun mies sorkkii mun asioita, eli osallistuuilman lupaa ja puuttuu lasten asioihin, vaikka mä olen aina valittanu siitä kun se ei te niin.
Ei olekkaan kivaa, kun mun reviirille tullaan |O

 

[sohvaperuna]

No on todella asenne ongelma jos multa kysytään. On ne lapset miehenkin. Ja hyvähän se on jos toinen on raitistunut ja haluaa osallistua. Oisko pare et kun sä et anna tehdä mitään palaa pullon juo. Ja ihan omakohtaisia kokemuksia alkoholistista on et tiedän mitä sekin on. Tosin mulla oli alkoholisti isä.

 

[d u m b o]

Mä huomaan joskus saman asenne vamman itsessäni. Aina nalkutan, kun mies ei välitä sotkusta mitään eikä tee mitään sen eteen. Mutta sekin ärsyttää, kun ihan rauhassa istun tässä koneella ja mies alkaa komennella lapsia ja aloittaa siivousoperaation

 

[EläintarhanHoitaja]

Sama vamma :wave:
Ärsyttää kun tuntee syyllisyyttä jos mies tekee jotain mitä se ei yleensä. Vaikka toivoiskin sen tekevän joskus enemmän. Sit kun tekee on semmonen fiilis mulla et nyt se JOUTUU kun mä en oo ehtiny/jaksanu/viittiny vielä. Oon yrittäny tästä päästä pois.

 

[Malviina]

Voi sun kanssas

 

[LisaMarie]

No on todella asenne ongelma jos multa kysytään. On ne lapset miehenkin. Ja hyvähän se on jos toinen on raitistunut ja haluaa osallistua. Oisko pare et kun sä et anna tehdä mitään palaa pullon juo. Ja ihan omakohtaisia kokemuksia alkoholistista on et tiedän mitä sekin on. Tosin mulla oli alkoholisti isä.

Se on vaan kumma, että sitä itse kuvittelee olevansa kaikkien lu0onnonlakien yläpuolella...niinkun nyt tuonkin, että raitistuminenkin on kriisi perheesä, kun se muuttaa paljon asioita ja eihän parisuhteen tilastakaan mitää varmaa juovan alkoholistin kanssa voi sanoa, kun asoita voi kätkeä sen juomisen alle. Vaika ne asiat on tiedossa, vaatii yllättävän paljon itseltä käydä ne omalta kohdalta läpi.
Toisaalta mies kävi aika rankan hoidon -tavoite oli käydä läpi niin rankka todellisuusterapia, että ei enää halua juoda ja se myös onistui, mies ei päivittäin yritä olla ilman viinaa, vaan näkee elämänsä parempan ilman sitä. Hän myös sanoo, että jos tulee päivä, jolloin hän huomaa elämän olleen parempaa juoden, hän juo, hän ei halua laskea juomattomia päiviä ja tunteja, vaan elää raittina ja vapaana- ja sitäkautta...miten sen nyt sanois...no, Kata Kärkkäinen sanoi joskus jossain haastattelussa, että hän on käyny läpi niin rankan psykoterapian, että kumppanin löytäminen on vaikea, kun odota myös kumppanilta paljon. Miehellä on vähän sama tilanne, hän odotaa myös minulta kykyä käsitellä tunteitani ja kun juojan kanssa niitä opetteli toistakymmentä vuota salaamaan järjestelmällisesti, se vaatii työtä! No onneksi se mies osa nykyän käsielä niitä tunteita, niin ehkä mäkin joskus opin puhuman ja varsinkin kuun telemaan ja vastaanottamaan palautetta.

 

[MySelene]

"Mutta kumma juttu, että vaikka mä tiesin että ei raitistuminenkaan ole ihan opikku juttu perheelle, mä itekkin lankesin siihen ansaan, että kuvittelin sen ratkaisevan kaiken ja arjen jatkuvan ennallaan."

jäin miettimään tätä......en oo ajatellua tätä ollenkaan. tuun varmaan pettymään jossain vaiheessa kun todellisuus iskee. :ashamed:

 

[LisaMarie]

Mä huomaan joskus saman asenne vamman itsessäni. Aina nalkutan, kun mies ei välitä sotkusta mitään eikä tee mitään sen eteen. Mutta sekin ärsyttää, kun ihan rauhassa istun tässä koneella ja mies alkaa komennella lapsia ja aloittaa siivousoperaation

Mahtaakohan se olla jotenkin naisilla geeneissä
Tai ainakin mulla se on periytyvää! Mä muistan elävästi, etä isä imuroi yhden kerran ja vaikka äiti ei sanonu mitään, se oli kun myrskyn merkki ja koko talo huokui loukkaantumista! Eli olen periny mrttyyri-geenin, enkä pidä siitä yhtään, se on mun elämänasenteen vastainen!

 

[LisaMarie]

"Mutta kumma juttu, että vaikka mä tiesin että ei raitistuminenkaan ole ihan opikku juttu perheelle, mä itekkin lankesin siihen ansaan, että kuvittelin sen ratkaisevan kaiken ja arjen jatkuvan ennallaan."

jäin miettimään tätä......en oo ajatellua tätä ollenkaan. tuun varmaan pettymään jossain vaiheessa kun todellisuus iskee. :ashamed:

Onko teillä meneillään raitistumisprosessi?
Se juominen on ennen ollu semmonen peitto tai matto, minkä alleon voinu lakaista kaiken ja kun yhtäkkiä mailma ja kumppani pitää kohdata oikeasti, se on yllättävän vaikea.
Kannattaa varautua puhumaan paljon! Ja opetella nimenomaan vaikeista asioista puhumista ilman, etä se muuttuu riitelyksi. (Tää on mulle vaikeeta, mä tunnen kaiken palautteen syyttelyksi ja puolustaudun varmuudenvuoksi) On ylättävän huojentavaa puhua asioista ja joskus ne asiat voi olla aika naurettavia.
Meillä oli eilen miehen hoitoon kuuluv palverei ja mä puhuin sielä siitä, miten mulle on hirveä ongelma tunnista tunteeni kun olen niitä vuosia koittanut peitellä ja kotimatkalla mula oli uskomattoman kevyt olo! Vikka sitä oli jo sekä minun oman terapeutin etä miehen kanssa kahden puhuttu, oli ihan eri asia julkistaa se!

 

[MySelene]

"Mutta kumma juttu, että vaikka mä tiesin että ei raitistuminenkaan ole ihan opikku juttu perheelle, mä itekkin lankesin siihen ansaan, että kuvittelin sen ratkaisevan kaiken ja arjen jatkuvan ennallaan."

jäin miettimään tätä......en oo ajatellua tätä ollenkaan. tuun varmaan pettymään jossain vaiheessa kun todellisuus iskee. :ashamed:

Onko teillä meneillään raitistumisprosessi?
Se juominen on ennen ollu semmonen peitto tai matto, minkä alleon voinu lakaista kaiken ja kun yhtäkkiä mailma ja kumppani pitää kohdata oikeasti, se on yllättävän vaikea.
Kannattaa varautua puhumaan paljon! Ja opetella nimenomaan vaikeista asioista puhumista ilman, etä se muuttuu riitelyksi. (Tää on mulle vaikeeta, mä tunnen kaiken palautteen syyttelyksi ja puolustaudun varmuudenvuoksi) On ylättävän huojentavaa puhua asioista ja joskus ne asiat voi olla aika naurettavia.
Meillä oli eilen miehen hoitoon kuuluv palverei ja mä puhuin sielä siitä, miten mulle on hirveä ongelma tunnista tunteeni kun olen niitä vuosia koittanut peitellä ja kotimatkalla mula oli uskomattoman kevyt olo! Vikka sitä oli jo sekä minun oman terapeutin etä miehen kanssa kahden puhuttu, oli ihan eri asia julkistaa se!

no miellä se tilanne että mies on tajunnu että sillä ongelma. ei oo hakenu apua vaan yrittää ite raitistua....en tiedä yhtään mitä se päässä liikkuu..ajatuksia, tunteita..ootan vaan että millon se alkaa taas. sille ku se ei vaikuta olevan iso ongelma. ite mietin vaan syitä ja syyllisiä. :ashamed: asiasta ei voi puhua ku ei oo sen mielestä mitään puhuttavaa ja en haluu pahoittaa sen mieltä. ei auta yhtään jos alan hätistä sitä nurkkaan...

 

[LisaMarie]

""

no miellä se tilanne että mies on tajunnu että sillä ongelma. ei oo hakenu apua vaan yrittää ite raitistua....en tiedä yhtään mitä se päässä liikkuu..ajatuksia, tunteita..ootan vaan että millon se alkaa taas. sille ku se ei vaikuta olevan iso ongelma. ite mietin vaan syitä ja syyllisiä. :ashamed: asiasta ei voi puhua ku ei oo sen mielestä mitään puhuttavaa ja en haluu pahoittaa sen mieltä. ei auta yhtään jos alan hätistä sitä nurkkaan...

No te olette pässy sitten hyvään alkuun :hug:
Tosin meillä kesti 18 vuota sen jälkeen, että pitkäjänniteisyyttä tarvitan :flower: Kun tuo on tosian vasta alku, jos mies ei edes halua viellä puhua...Mutta siinä olet oikeassa, etä nurkkaan ahdistaminen ei auta, pikemminkin pahenta asioita, mutta avoimus pitäisi löytää.

Käy vaikka täällä: http://www.minnesota-hoito.fi/ Luulen että voit löytä sieltä itsellesi työkaluja asian käsittelyyn. Al-anon ryhmiäkin on, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Tuon sunnuntaisen kokemukseni perusteella kyllä ehkä voisin suositella!

 

[MySelene]

""

no miellä se tilanne että mies on tajunnu että sillä ongelma. ei oo hakenu apua vaan yrittää ite raitistua....en tiedä yhtään mitä se päässä liikkuu..ajatuksia, tunteita..ootan vaan että millon se alkaa taas. sille ku se ei vaikuta olevan iso ongelma. ite mietin vaan syitä ja syyllisiä. :ashamed: asiasta ei voi puhua ku ei oo sen mielestä mitään puhuttavaa ja en haluu pahoittaa sen mieltä. ei auta yhtään jos alan hätistä sitä nurkkaan...

No te olette pässy sitten hyvään alkuun :hug:
Tosin meillä kesti 18 vuota sen jälkeen, että pitkäjänniteisyyttä tarvitan :flower: Kun tuo on tosian vasta alku, jos mies ei edes halua viellä puhua...Mutta siinä olet oikeassa, etä nurkkaan ahdistaminen ei auta, pikemminkin pahenta asioita, mutta avoimus pitäisi löytää.

Käy vaikka täällä: http://www.minnesota-hoito.fi/ Luulen että voit löytä sieltä itsellesi työkaluja asian käsittelyyn. Al-anon ryhmiäkin on, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Tuon sunnuntaisen kokemukseni perusteella kyllä ehkä voisin suositella!

kiitos! :flower: ja tsemppiä sinnekin! :hug:

 

[LisaMarie]

""

no miellä se tilanne että mies on tajunnu että sillä ongelma. ei oo hakenu apua vaan yrittää ite raitistua....en tiedä yhtään mitä se päässä liikkuu..ajatuksia, tunteita..ootan vaan että millon se alkaa taas. sille ku se ei vaikuta olevan iso ongelma. ite mietin vaan syitä ja syyllisiä. :ashamed: asiasta ei voi puhua ku ei oo sen mielestä mitään puhuttavaa ja en haluu pahoittaa sen mieltä. ei auta yhtään jos alan hätistä sitä nurkkaan...

No te olette pässy sitten hyvään alkuun :hug:
Tosin meillä kesti 18 vuota sen jälkeen, että pitkäjänniteisyyttä tarvitan :flower: Kun tuo on tosian vasta alku, jos mies ei edes halua viellä puhua...Mutta siinä olet oikeassa, etä nurkkaan ahdistaminen ei auta, pikemminkin pahenta asioita, mutta avoimus pitäisi löytää.

Käy vaikka täällä: http://www.minnesota-hoito.fi/ Luulen että voit löytä sieltä itsellesi työkaluja asian käsittelyyn. Al-anon ryhmiäkin on, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Tuon sunnuntaisen kokemukseni perusteella kyllä ehkä voisin suositella!

kiitos! :flower: ja tsemppiä sinnekin! :hug:

YV:tä saa laittaa, jos on jotain kysyttävää, mitä et halua täällä kysyä, tai muutenkin vaan, jos haluat asiasta puhua. Mulle on ainakin olu hirveä helpotus tämä salailun loppuminen! Ite aloin varmaan ensin tälä palstalla tunnustaa että mies on alkoholisti, läheisiltä ja arjessa koitin sitä vielä pitkän salata!

 

[LisaMarie]

Mä nostan tän.
Kun musta tuntuu, että mä en ole ainoa palstalainen, keneltä tää asenneongelma löytyy ja kyllähän sen joku jo tunnustikin

 

[NöpönNuuka]

Mulla on samanmoinen asenne-ongelma. Meillä mies on ollut reissuhommissa välillä pitempiäkin aikoja kerrallaan, viikonloppusin tai joka toinen viikonloppu kotiin. Sit ite tekee kaikki kotona ja vähän ylikin - "aina mä saan tehdä kaikki ja sä vain lomailet". No, sit kun mies on taas maisemissa ja arjessa mukana siitä ei meinaa päästä eroon. Ite tekee kaikki, vaikka vois luottaa siihen, että toinen osaa. Tai sit saa sit hirveet hernarit siitä, että toinen ei tee jotain, vaik ite ei oo ees pyytänyt, että voisitko tehdä. Mikä ajatusten lukija se mies on.

 

[Rukoilijasirkka]

Anna miehen yrittää. Hetken päästä huomaat, miten kiva on, kun asiat alkaa hoitua ja tulet huomioiduksi ennen kuin edes kerkeät sanoa.

 

[LisaMarie]

Anna miehen yrittää. Hetken päästä huomaat, miten kiva on, kun asiat alkaa hoitua ja tulet huomioiduksi ennen kuin edes kerkeät sanoa.

Yritän parhaani...ainakin koitan olla huutamatta ja aloittamatta riitaa jostain muusta, meen sit vaikka pois, jos alkaa pipoa liikaa kiristää toi.
Mulla siihen on kyllä osttain "järkevä" syy; masennus, minkä takia en ole oikein enää kunnolla ollu työkykyinen monen vuoteen, eli ihan oikeasti en ole sanu tehtyä omaa osuuttani mistään ja kotona on kaikki sitvaan jätetty tekemättä ja nyt musta tuntuu, että se haluaa osittaa mulle miten saamaton mä olen...
Ja siis en oo! Oonhan mä tänäänkin palstilun ohessa ajanu kirjanpito-ohjelman tähän uuteen koneeseen ja koittanu saada skannerin ja tulostimen toimivan :headwall: Juu, ahkera kun mikä... :ashamed:

 

[huuhhaa]

Tuttu asenneongelma täälläkin on samaa ollut liikkeellä. Silloin kun nykyisen mieheni kanssa lyötiin hynttyyt yhteen niin podin syyllisyyttä siitä että hän haki lapset hoidosta, oli niiden kanssa kotona kun oli vp, teki ruokaa ja siivos kotona.

Aikaa myöden pääsin eroon tästä tunteesta ja onneksi mies oli ymmärtäväinen kun sille puhuin. Olin vaan aikoinaan edellisessä liitossa ja yksin ollessani oppinut hoitamaan kaikki itsekseen.

 

[Gloria]

MySelene ja LisaMarie, te ootte urheita naisia :hug: mä oisin paiskannu hanskat tiskiin jo tuossa vaiheessa. Jaksamisia teille.

 

[Rukoilijasirkka]

No mulla ei oo tota onkelmaa. Mä annan miehen tehdä vapaasti niin paljon, kuin sitä huvittaa. tosin en koskaan käske, mutta en sitten vaan itse tee.

 

[LisaMarie]

MySelene ja LisaMarie, te ootte urheita naisia :hug: mä oisin paiskannu hanskat tiskiin jo tuossa vaiheessa. Jaksamisia teille.

Kiitos :flower:
Tätä mäkin yritän takoa itselleni, että en tosiaankaan ole mikään heikko luuseri, kun kaiken jälkeen sain hakattua päällä reiän seinään ja pääkin on villä tallella, vähän vaan kaipaa fiksausta =)
JOstain syystä vaan se syyllistyminen on niin syvällä itsessä!

 

[Rukoilijasirkka]

Lakkaa syyttämästä itseäsi. Vaikka elämäsi olisi pelkkää pitkää löhöilyä ja syömistä, eikä mitään muuta, se ei muuttaisi ihmisarvoasi yhtään.

 

[LisaMarie]

Lakkaa syyttämästä itseäsi. Vaikka elämäsi olisi pelkkää pitkää löhöilyä ja syömistä, eikä mitään muuta, se ei muuttaisi ihmisarvoasi yhtään.

Niin, ei kai, mutta eikös jokaisen kuitenkin pitäis jotain tehdä elantonsa eteen...
Mutta tosiaan toi itsensä syyttely pitäs oppia lopettamaan! Pitäsi tajuta, että mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaa voi, joten ei kannata kantaa syyllisyyttä menneestä vaan koitta karpata huomenna =)