Mulla on koira, jonka kanssa ei voi tehdä yhtään mitään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja voi pylly
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

voi pylly

Vieras
Tää yks koira on ihan ihmeellinen tapaus.

Eilen hellittelin sitä pitkästä aikaa oikein urakalla. Se sai huomiota ja extrarapsutuksia.
Tänään kun kävin kaupassa, niin kotiutuessani tuo yks koira huutaa täällä kun hyeena.

Jonkunlaista eroahdistusta sillä on. Mutta se on kummallinen juttu, että tätä ilmenee aina silloin tällöin. Läheskään joka kerta koira ei huuda, olen monesti tehnyt pistokokeita käväisemällä salaa kuuntelemassa ääniä. Ja joskus taas vastassa on itsensä väsyksiin riekkunut koira ja talo haisee mädälle niinä päivinä.

Silloin kun kuljin vielä työelämässä, meni 6-8h. ihan yksikseen ollessaan ja eikä mitään tapahtunut. Lukuunottamatta välillä tuota mädän hajua.

Nyt, vaikka olen poissa töistä, teen joka päivä pieniä yksinoloharjoitteita koirieni kanssa, mutta ilmeisesti nämä pienet harjoitteet eivät ole riittäviä, kun tuollainen vartin poissaolokin tuntuu olevan koiralle liikaa.
 
Kai sä ymmärrät nyt sen, että eroahdistuskoiraa ei todellakaan rapsutella extrapaljon. Sitä ei huomioida ylenmäärin, eikä lellitä lainkaan, koska se vain ruokkii sitä, ettei se sitten taas sinun lähdettyäsi pärjää yksin.

Eroahdistuskoiraa kohtaan ollaan asiallisen viileitä. Sen perustarpeista pidetään huolta, mutta mitään ylimääräisiä lässytyksiä sille ei jaella. Koiraa huomioidaan enemmän vasta siinä kohtaa, kun se kestää yksinoloakin patremmin. Mutta tällöinkään ei saa ylenmäärin paapoa, koska eroahdistuskoira herkästi ahdistuu uudelleen, eli palaa siihen vanhaan.

Mutta hyvä, että treenaat jatkuvasti sitä yksinjäämistä. Se on juuri siksi tärkeää, että muutoin koira palaa herkästi siihen vanhaan.
 

Yhteistyössä