P
Pimeyden sydämessä
Vieras
äsken kävin taas vessassa itkemässä eikä kukaan huomannut. mulla on vaan niin epätoivoinen ja tuskainen olo
mä koen olevani niin epäonnistunut joka suhteessa,täysi nolla!
en mä oikein osaa edes kirjoittaa kaikkea mikä mua vaivaa,pää on niin sekaisin.
joka helvetin päivä on yhtä taistelua pahan olon ja jaksamisen kanssa,mitä elämää tää muka on?! pelkkä sängystä ylös nousu vaatii suuria ponnistuksia ja uusi päivä tietää taas uutta taistelua vain.
mä olen niin yksin tän kaiken kanssa,en tiedä enää kuinka kauan mä jaksan!!! kaikki alkaa tuntua jotenkin epätodelliselta,synkältä.. en saa mitään aikaiseksi,lapset olen saanut jotenkuten kasvatettua.. mutta työhönmenoa esim en kykene edes ajattelemaan. enhän meinaa selvitä edes kotona! mies ei ymmärrä mitä käyn läpi, kuinka mä olen niin lopussa.. onhan mulla tuttuja,sukulaisia... mutta ei ne näe kuinka paha olo mulla on.
kun olisi joku jolle voisi kaunistelematta vuodattaa tän kaiken,ilman syyllistämistä,vähättelyä,ymmärtämättömyyttä....joku joka silittäisi ,pitäisi lähellä ja vakuuttaisi että kaikki kääntyy parhain päin. mutta ei,mä tunnen olevani pelkkä tyhjä kuori,joka yrittää jotenkuten sinnitellä päivästä toiseen. teen joka päivä samat asiat,hoidan kodin hoidan lapset,soitan virastoihin tms. välttämättömiin.. joka hetki tuntuu että nämä on tasan viimeiset voimanrippeet mitä mulla on
MÄ EN JAKSA KOHTA ENÄÄÄÄ!!!!! *itkee*
en mä oikein osaa edes kirjoittaa kaikkea mikä mua vaivaa,pää on niin sekaisin.
joka helvetin päivä on yhtä taistelua pahan olon ja jaksamisen kanssa,mitä elämää tää muka on?! pelkkä sängystä ylös nousu vaatii suuria ponnistuksia ja uusi päivä tietää taas uutta taistelua vain.
mä olen niin yksin tän kaiken kanssa,en tiedä enää kuinka kauan mä jaksan!!! kaikki alkaa tuntua jotenkin epätodelliselta,synkältä.. en saa mitään aikaiseksi,lapset olen saanut jotenkuten kasvatettua.. mutta työhönmenoa esim en kykene edes ajattelemaan. enhän meinaa selvitä edes kotona! mies ei ymmärrä mitä käyn läpi, kuinka mä olen niin lopussa.. onhan mulla tuttuja,sukulaisia... mutta ei ne näe kuinka paha olo mulla on.
kun olisi joku jolle voisi kaunistelematta vuodattaa tän kaiken,ilman syyllistämistä,vähättelyä,ymmärtämättömyyttä....joku joka silittäisi ,pitäisi lähellä ja vakuuttaisi että kaikki kääntyy parhain päin. mutta ei,mä tunnen olevani pelkkä tyhjä kuori,joka yrittää jotenkuten sinnitellä päivästä toiseen. teen joka päivä samat asiat,hoidan kodin hoidan lapset,soitan virastoihin tms. välttämättömiin.. joka hetki tuntuu että nämä on tasan viimeiset voimanrippeet mitä mulla on
MÄ EN JAKSA KOHTA ENÄÄÄÄ!!!!! *itkee*