Mun veljellä on masennus ja on alkoholisti. Ikää 35v, eli aikuinen ihminen. Mun äiti soittaa mulle joka päivä ja paasaa, että mun ois autettava mun veljeä, tuettava sitä, soitettava sille ja haettava se meille istumaan iltaa. MUTTA MÄ EN JAKSA! Mulla on täys työ itessäniki ja vauvanki kanssa on aika rankkaa. Rahkeet ei riitä.
Mä en voi ottaa vastuulleni toisen ihmisen henkeä ja mielenterveyttä, ku omaki on vaan just ja just jälellä. Ja silti äiti syyllistää "Kun M:llä on se masennus, sun pitää ymmärtää. Ajattelisit joskus muitaki ku itteäs! Ootko sitte onnellinen, jos se tappaa ittensä, ku on niin yksinäinen?!".
En tietenkään halua että mun veli tappaa itteään! Ja mä soittelen sille ja se mulle joka päivä. Me käydään auttamassa sitä miehen kanssa aina ku keritään ja se käy meillä n kerran kuussa istumassa iltaa (siis ryyppäämässä ja me istutaan silmät ristisä ja haluttais nukkua). Se on tosi ihana ihminen, mut mä en vaan VOI olla siitä vastuussa...
Mitä ihmettä mä teen? Mä oon yrittäny äitille sanoa, etten nyt voi enää ratketa enempää, mut silloin saan kulla olevani itsekäs, saamaton, laiska ja täysin välinpitämätön....
