Toggle sidebar

Mulla on ongelma, en pidä muiden lapsista.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aaee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

aaee

Vieras
Tämä ei ole mitenkään henkilökohtaista, en vaan pidä muiden lapsista. En ole koskaan ollut lapsi-ihminen, omaani kyllä rakastan yli kaiken.
Ongelma on tässä, olen koittanut olla miehen lasten kanssa, ihan aidosti olen yrittänyt. Totuus on etten halua viettää heidän kanssa aikaa. Eli jatkanko esittämistä vai mitä tässä pitäs tehdä?
Mies tietää tunteeni ja hän on sitä mieltä, että olen heidän kanssa just sen verran kuin vaan haluan ja jos en halua olla ollenkaan niin sekin käy.
Mutta enhän mä ny voi mennä sängyn alle ikuisesti piiloon ku ne täällä on.
Onko kellään vastaavasta kokemusta.
 
Itse ajattelen, että omaa kokemustaan (tai tunteita) ei voi väkisin pakottaa muuksi kuin mikä se on ja mitä enemmän yrittää, sitä enemmän asia vaivaa, sitä syyllisempi, kiukkuisempi ja vaikeampi on olo. Jos olisin sinä, antaisin itselleni luvan inhota miehen lapsia ja pohtisin myös sitä, kuinka paljon inho loppuen lopuksi kohdistuu lapsiin ja kuinka paljon siihen asiaan, että miehellä on ollut joskus joku toinen ja nämä lapset ovat aina olemassa heidän välillään. Järjellä tietysti tietää, että exä on exä syystä ja välit voivat olla kylmätkin, mutta tunnetasolla ei ole mukava jakaa, mitään, ikinä. Koettaisin antaa lapsille mahdollisuuden ihmisinä (muutama tunti kerrallaan, tehden kivoja asioita ym.)vaatimatta itseltäni mitään muuta kuin sivistynyttä ja lempeää käytöstä sen ajan, minkä lapset ovat läsnä.
 
Jos on tietoisesti muuttanut yhteen sellaisen kanssa jolla lapsia on ja niitä joutuu näkemään, niin niiden kanssa on vaan osattava olla asiallisesti piti niistä tai ei.
 
[QUOTE="vierailija";29860528]Itse ajattelen, että omaa kokemustaan (tai tunteita) ei voi väkisin pakottaa muuksi kuin mikä se on ja mitä enemmän yrittää, sitä enemmän asia vaivaa, sitä syyllisempi, kiukkuisempi ja vaikeampi on olo. Jos olisin sinä, antaisin itselleni luvan inhota miehen lapsia ja pohtisin myös sitä, kuinka paljon inho loppuen lopuksi kohdistuu lapsiin ja kuinka paljon siihen asiaan, että miehellä on ollut joskus joku toinen ja nämä lapset ovat aina olemassa heidän välillään. Järjellä tietysti tietää, että exä on exä syystä ja välit voivat olla kylmätkin, mutta tunnetasolla ei ole mukava jakaa, mitään, ikinä. Koettaisin antaa lapsille mahdollisuuden ihmisinä (muutama tunti kerrallaan, tehden kivoja asioita ym.)vaatimatta itseltäni mitään muuta kuin sivistynyttä ja lempeää käytöstä sen ajan, minkä lapset ovat läsnä.[/QUOTE]

Tätä olen yrittänykki nyt tehdä, olen sallinut itselleni nämä tunteet. Onneks mies ymmärtää.
 
Minä en ole koskaan tykännyt toisten lapsista mutta itselleni tärkeiden ihmisten lapsista olen oppinut pitämään. En toki samalla tavalla opi rakastamaan vierasta lasta kuin mitä rakastan omia lapsiani mutta en joudu "pidättelemään oksennustakaan" ollessani tekemisissä tuttujen lasten kanssa.

Mielestäni on hyvinkin luonnollista ettei nainen lääppäänny suoralta kädeltä jonkun toisen naisen jälkikasvuun...jossain sisällämme on edelleen olemassa se alkukantainen ihminen joka tuumaa että toisen lapsen hoivaaminen on pois omilta lapsilta. ; )
 
Nojoo ymmärrän aloittajaa, minäkin hyvin harvoin tykkään muiden lapsista, vaikka omat on rakkaampia kuin mikään. Uuden kumppanin etsiminen tuntuu haastavalta, kun toisaalta haluaisin miehen jolla on myös lapsia, jotta ymmärtää mitä se elämä on lasten kanssa. Mutta sitten taas tää juttu, että jos sen miehen lapset ei olekaan ns. mukavia... miten jostain yhteiselosta tulisi mitään? Seurustelen nyt miehen kanssa jolla on lapsia, ja kuulostaa että lapset on luonteeltaan hyvin hankalia (tai minusta siis kasvatettu huonosti, lasten äiti on hirveän äkkipikainen ja siirtänyt lapsiin tosi rasittavia piirteitä). Mies on ihana, mutta nyt jo mietin, että kannattaako mennä pitemmälle, koska lapset :/
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa