Mummolareissut ahdistaa. ARGHHHHHH!

["vieras"]

Anoppi pyytää aina kovasti kylään. Asutaan toisella paikkakunnalla, satojen kilometrien päässä eli on mentävä yökylään. Jos ei mennä, loukkaantuu pahasti.

Taas sitten oltiin siellä yksi yö. Pyynnöstä mentiin, anoppi tiesi tulostamme yli kuukauden etukäteen.

Silti, taaskaan, hän ei ollut varautunut tuloomme mitenkään (meitä 2 aikuista, 2 alle kouluikäistä lasta). Heti sisään astuessamme alkaa se tunne, että ollaan rasitukseksi ja vaivaksi: kauheaa, kun kauppaan pitää nyt lähtä ja mitäs sieltä ostetaan ja sängytkin pitää laittaa ja lapset ei sitten levitä lelujaan ja pihalla ei saa leikkiä, ettei istutukset mene ja telkkari sitten pienelle, ettei tule sanomista jnejne....

Anoppi on alle 6-kymppinen, terve ja vireä ihminen, hän asuu miehineen kauniissa omakotitalossa ja muuten vaikuttaa "normaalilta".

Mitä tekisit? Lopettaisitko kyläilyt kokonaan? Lapsetkin alkavat jo näin kasvettuaan tuntea ahdistusta kun mitään ei saa tehdä (siis mitään, ei edes piilosta omakotitalon pihalla!) ja tunnelma on kireä.

Olen kerran mennyt omien ruokien kanssa, ettei tartte hänen tehdä mitään, kun se tuntuu ahdistavan (suuttui), kerran soitettiin tulomatkalta, että käydään kaupassa tullessa (suuttui, ei antanut käydä), kerran mentiin hotelliin yöksi ja vaan käytiin kahvilla (suuttui).... Aina laitetaan pedit, siivotaan jälkemme, tiskataan astiamme heti, kun siellä ollaan.

Alan olla todella kylllästynyt tilanteeseen.

 

["vieras"]

Ja vielä lisäys: anoppi ottaa kyllä vastaan hyvää kohtelua. Kun on miiehineen meillä, saavat hyvää palvelua. Tehdään kunnon ruuat, hyysätään ja passataan. Se tuntuu kelpaavan hyvin.

 

["vieras"]

Jos suuttuu joka tapauksessa, niin anna sitten suuttua siitä, ettette käy siellä.

 

[Minni-hiiri harmaana]

Olen itsekin anoppi ja haluaisin, että mulle sanottais suoraan, jos käyttäytyisin noin enkä itse sitä tajuaisi.

 

["vieras"]

Itse sanoin tuosta mummille suoraan, että ei lapset jaksa istua jakaus keskellä päätä hiljaa sohvan nurkassa. Aina pitäisi olla hiljaa ja kauniisti... Jos ei miellytä, niin ei tavata kun lapsemme käyttäytyvät kuitenkin hyvin. Leikistä nyt vain lähtee ääntä vaikkei riehukaan. Antaisin siis suuttua, enkä jaksaisi tuollaiseen kyläpaikkaan mennä. Asiasta pitäisi anopin kanssa keskustella.

 

[Minni:)]

Kuinka usein käytte siellä yökylässä? Yksi yö vuodessa varmaan menis, mut muutoin kyllä puhuisin miehen kanssa, että juttelisi äidilleen, tai juttelette yhdessä. Omalle äidilleni sanoisin ihan suoraan, ettei kenestäkään, lapset mukaanlukien ole kovin kiva tulla kylään, kun ei saa tehdä mitään ja tulee tunne, että on kovin vaivaksi. Kuulostaa kyllä ikävältä ettei lapset saa mitään tehdä.

 

[Keittiönoita]

Sanoisin anopille tai pyytäisin miestä sanomaan äidilleen.

Mutta tulvahtipa mieleeni muostoja omasta lapsuudestani 60-luvulta Ei ollut ollenkaan tavatonta, että kyläpaikoissa jotkut naiset käyttäytyivät juuri noin. Siis tuo "voi voi, kylläpäs nyt, mitäs sitä nyt, oi oi, pitääpäs nyt" jne En osaa sanoa, mikä tarkoitus sillä lopulta oli, mutta on käynyt mielessä, että ehkä emäntä yritti sillä tavalla tehdä vierailleen selväksi, että nyt ei olekaan kyse mistään ihan tusinavieraista vaan "tärkeistä" vieraista. Mitä iäkkäämmästä emännästä oli kyse, sitä enemmän yleensä ilmeni tuota vieraista voihkimista.

Ja siihen aikaan oli tietysti selvääkin selvempää, että lapset totteli aikuisia... jos ei totellut, ne laitettiin tottelemaan. Muistan monet kyläilyreissut, kun istuin hiljaa sohvannurkassa odottamassa, että vierailu päättyy. Lapset saivat näkyä, mutta ei kuulua. Tylsiähän sellaiset kyläilyt olivat, mutta opettivat ne ainakin olemaan hiljaa ja kärsivällisyyttä

Voisiko anoppisi käytös olla peruja hänen omasta lapsuudestaan? Opittu tapa, josta ei itse näe, miten älytöntä se on?

 

[hotel]

Me ratkaistiin ongelma niin, että ei koskaan olla yövytty anoppilassa lasten kanssa, vaan aina on oltu hotellissa. Yökylään on kyllä pyydetty, mutta alkoholiongelman vuoksi ei olla uskallettu ottaa riskiä, koska juominen alkaa yleensä aina jossain vaiheessa vieraiden tullessa taloon. Ruokailuihin on liittynyt myös ongelmia. Mahdollisuuksien mukaan on syöty muualta.

 

[vierasap]

Kuinka usein käytte siellä yökylässä? Yksi yö vuodessa varmaan menis, mut muutoin kyllä puhuisin miehen kanssa, että juttelisi äidilleen, tai juttelette yhdessä. Omalle äidilleni sanoisin ihan suoraan, ettei kenestäkään, lapset mukaanlukien ole kovin kiva tulla kylään, kun ei saa tehdä mitään ja tulee tunne, että on kovin vaivaksi. Kuulostaa kyllä ikävältä ettei lapset saa mitään tehdä.

Vielä pari vuotta sitten käytiin yksi yö joulun aikaan (koskaan emme jouluaattoa/-päivää ole siellä viettäneet, välipäivinä kävimme) ja yksi kesällä (siis loma-aikoina). Pari viime vuotta olemme käyneet kerran vuodessa juuri tuon "ahdistuksen" vuoksi.

Nykyään on onneksi ipadit ja muut vehkeet, joilla lapset saavat sitten pelailla mummun luona, jotta viihtyvät paikallaan hiljaa (tosin pelit pitää siellä olla äänettömällä)...

Me olemme puhuneet anopin kanssa siitä, että lapset ovat lapsia ja leikkiä pitäisi saada ja hän on vaan että "joojoo totta kai, mutta nätisti pitää leikkiä" eli ihan yhtä tyhjän kanssa. Olemme myös kyselleet, että jaksaako hän varmasti vierailuamme (vaikka siis on itse pyytänyt) ja vastaus on vaan että "höpsis". Keskustele siinä sitten....

 

["Vieras"]

Tyypillinen martyyrimummo. Se haluaa vaan päästä pätemään sillä miten paljon vaivaa teistä
On. Anna mennä toisesta korvasta ulos. Kehota leikkimään lasten kanssa nyt kun lapset kerta ovat siellä ja anna teidän keskittyä taloudenpitoon.
Minkälaiset muistot miehelläsi on lapsuudesta? Onko mummo aina ollut tuommoinen?

 

["Vieras"]

Itse olin lapsi -70 luvun alussa.
Silloin piti myös kylässä istua hiljaa paikoillaa.
Puhua sai kun kysyttiin .
Mihinkään ei saanut koskea.
Opin muuten siitä myös arvostamaan toisen omaisuutta ja ympäristöä.
Katsoo sai mutta ei koskea. Kuljin puutarhassa ja ihasteli näkemääni. Samaa teen edelleen. Enkä pidä siitä et muut turmelevat pihani

 

[FreezeCat]

:hug:

Älkää nyt - hyvänen tähden - tuon takia kyläilyjänne, noita perin harvoja, lopettako. Mun mielestä tuo hänen hössötyksensä ja pienoinen narinansakin vieraiden tuomasta vaivasta vain kuuluu häneen, on ikään kuin nahassa kiinni. Voisiko olla tässä aatoksessa mitään perää, että hän kaipaa teitä isosti ja haluaa teidät luoksensa ja sitten kun olette siinä liki, niin hän haluaa sillä voivotuksellaan ja töhötyksellään kertoa, kuinka tärkeitä hänelle olette (saako kukaan tästä jutusta kiinni?). Ja - ehkä hän samalla jollain tapaa haluaa myös itselleen ilmaista, että nyt on hänen toimensa erittäin tärkeitä ja hänen panostus on tässä nyt suurta.

Monesti se kaipaus lähimmäisiään kohtaan ja jälleennäkemisen ilo ja yllätys purkautuvat mitä kummallisin tavoin ilmoille . Osin aika hellyyttävääkin minusta.

En ottaisi tuota hänen tapaansa itseeni enkä tulkitsisi sitä pahana, antaisin hänen vöyhöttää omiaan ja olla täpinöissään - sitähän hän varmasti on - ja nauttisin siitä pienestä hetkestä, mitä siellä hänen tykönään viettäisin. Jos sinua asia helpottaa, niin sano siitä ohimennessäsi, että ei meistä niin tarvitse hyysätä mutta siinäkin hienotunteisuutta kehiin . Hän vain haluaa kokea olevansa teille tärkeä, hän vain haluaa tarjota teille parasta ja sitä omaa tapaansa osoittaa, että olette tervetulleita ja rakkaita.

 

[vierasap]

[QUOTE="Vieras";28695601]Itse olin lapsi -70 luvun alussa.
Silloin piti myös kylässä istua hiljaa paikoillaa.
Puhua sai kun kysyttiin .
Mihinkään ei saanut koskea.
Opin muuten siitä myös arvostamaan toisen omaisuutta ja ympäristöä.
Katsoo sai mutta ei koskea. Kuljin puutarhassa ja ihasteli näkemääni. Samaa teen edelleen. Enkä pidä siitä et muut turmelevat pihani[/QUOTE]

Minäkin oli lapsi 70-luvulla. Vaikka saimmekin mummoloissa leikkiä ja olla lapsia, meitä pidettiin ihan ihmisinä kylässäkin ja saimme ilmaista itseämme ja mielipidettämme, opin silti kunnioittamaan toisten omaisuutta ja elämää.

Tästä syystä pyrinkin "elämään talon tavoilla" anoppilassakin ja selitämme lapsillemme, että mummolassa ei saa tehdä mitään, koska mummo pelkää, että tavaroille tapahtuu jotakin ja mummon kotona pitää olla, kuten mummo sanoo, koska koti on mummon koti.

Mielelläni silti opettaisin lapsillemme toisten tavaroiden kunnioittamista hivenen mukavammalla tavalla.

 

[Minni-hiiri harmaana]

Sanoisin anopille tai pyytäisin miestä sanomaan äidilleen.

Mutta tulvahtipa mieleeni muostoja omasta lapsuudestani 60-luvulta Ei ollut ollenkaan tavatonta, että kyläpaikoissa jotkut naiset käyttäytyivät juuri noin. Siis tuo "voi voi, kylläpäs nyt, mitäs sitä nyt, oi oi, pitääpäs nyt" jne En osaa sanoa, mikä tarkoitus sillä lopulta oli, mutta on käynyt mielessä, että ehkä emäntä yritti sillä tavalla tehdä vierailleen selväksi, että nyt ei olekaan kyse mistään ihan tusinavieraista vaan "tärkeistä" vieraista. Mitä iäkkäämmästä emännästä oli kyse, sitä enemmän yleensä ilmeni tuota vieraista voihkimista.

Ja siihen aikaan oli tietysti selvääkin selvempää, että lapset totteli aikuisia... jos ei totellut, ne laitettiin tottelemaan. Muistan monet kyläilyreissut, kun istuin hiljaa sohvannurkassa odottamassa, että vierailu päättyy. Lapset saivat näkyä, mutta ei kuulua. Tylsiähän sellaiset kyläilyt olivat, mutta opettivat ne ainakin olemaan hiljaa ja kärsivällisyyttä

Voisiko anoppisi käytös olla peruja hänen omasta lapsuudestaan? Opittu tapa, josta ei itse näe, miten älytöntä se on?

Olispa vieläkin noin...

 

[leijona-76]

Minäkin oli lapsi 70-luvulla. Vaikka saimmekin mummoloissa leikkiä ja olla lapsia, meitä pidettiin ihan ihmisinä kylässäkin ja saimme ilmaista itseämme ja mielipidettämme, opin silti kunnioittamaan toisten omaisuutta ja elämää.

Tästä syystä pyrinkin "elämään talon tavoilla" anoppilassakin ja selitämme lapsillemme, että mummolassa ei saa tehdä mitään, koska mummo pelkää, että tavaroille tapahtuu jotakin ja mummon kotona pitää olla, kuten mummo sanoo, koska koti on mummon koti.

Mielelläni silti opettaisin lapsillemme toisten tavaroiden kunnioittamista hivenen mukavammalla tavalla.

En minäkään 70-luvun lapsena muista yhtään kyläpaikka missä ois pitäny istua vaan hiljaa. Ja silti meistä kasvoi toisen omaisuutta kunnioittavia Kuten opetan omaanikin. Vaikka käytiin iäkkäidenkin ihmisten kodeissa kylässä.

 

[Keittiönoita]

En minäkään 70-luvun lapsena muista yhtään kyläpaikka missä ois pitäny istua vaan hiljaa. Ja silti meistä kasvoi toisen omaisuutta kunnioittavia Kuten opetan omaanikin. Vaikka käytiin iäkkäidenkin ihmisten kodeissa kylässä.

Jos tuo nikissäsi on syntymävuotesi, niin onko sulla kovin paljoa edes muistoja 70-luvusta?

 

[leijona-76]

Jos tuo nikissäsi on syntymävuotesi, niin onko sulla kovin paljoa edes muistoja 70-luvusta?

On, en väitä että 100% muistaisin kaikki kyläpaikat, monia kyllä. Omatkaan isovanhemmat ei kieltäneet lapsia elämästä kuten lapset. Eikä onneksi anoppi/mun vanhemmat.

 

["..."]

En minäkään 70-luvun lapsena muista yhtään kyläpaikka missä ois pitäny istua vaan hiljaa. Ja silti meistä kasvoi toisen omaisuutta kunnioittavia Kuten opetan omaanikin. Vaikka käytiin iäkkäidenkin ihmisten kodeissa kylässä.

Nimimerkistä päätellen sun lapsuutesi on ajoittunut enemmänkin 80-luvulle? Jos näin, on toki aika ja tavat muuttunut esim vuodesta -71...

 

[Keittiönoita]

On, en väitä että 100% muistaisin kaikki kyläpaikat, monia kyllä. Omatkaan isovanhemmat ei kieltäneet lapsia elämästä kuten lapset. Eikä onneksi anoppi/mun vanhemmat.

Harva aikuinen muistaa juurikaan asioita ajalta, jolloin oli alle 4 v. Mutta noin muutoin, niin juuri 70-luvultahan on peräisin käsitekin "vapaa kasvatus" eli sun elinaikanasi tuskin onkaan ollut samanlaista kuin mistä esim minä tässä ketjussa omasta lapsuudestani puhuin. Toki 80-luvullakin oli vielä ihmisiä, jotka kovasti olisivat toivoneet, että lapset olisi edelleen kasvatettu "kurissa ja Herran nuhteessa", mutta harva kehtasi sitä enää vanhemmille ääneen sanoa.

 

[napakkanipakka]

Olisikohan anoppisi vain sitä sorttia ihmisiä, joka ei osaa organisoida ja ajoittaa tekemisiään? Hän saattaa touhuta ihan hirveästi saamatta mitään aikaiseksi. Mulle heti tuli mieleen ystäväni anoppi, joka innolla kutsuu ystäväni perheineen kylään ja kaikki on aina kesken. Ruoka puoliksi tekeillä ja anoppi laukkaa ympäriinsä tehden ihan toissijaisia asioita, joita ystäväni napakampana tyyppinä ei jaksaisi katsella.

KUn tämä kerran on anopissasi tyypillistä, niin älä stressaa ja mieti häntä niin syvällisesti. Viette lapset matkan aikana syömään, ettei ainakaan nälkä kurnisi teidän odotellessa anopin sapuskaa. Käytte vaikka jossakin huvipuistossa myöskin matkan aikana ja jossa lapset saavat revittää kunnolla. Anoppilasssa lapset sitten nuokkuvat väsyneinä ja menevät ajoissa suosiolla nukkumaan. Kaikki ovat tyytyväisiä.

En usko, että suoraan puhuminen hirveästi auttaa. Jos ihminen on huono organsoimaan hän on viimeinen ihminen sitä huomaamaan saati myöntämään. Miniä tuskin on edes se oikea antamaan palautetta