mun elämä on perseestä!!!!

[sama kuin ei olisikaan]

siis mun on aivan pakko purkaa. mä en kohta jaksa enään!!
on niin sosiaalisesti tyhjä elämä,suurinpiirtein ainoa seura aikuinen mulla on tää tietokone !enhän mää oikein muuta enää jaksakaan kuin istua tässä koneella ja sit on kamalan huono omatunto.

voimat ja mielenkiinto on nollissa, tuntuu ettei mulla ole mitään muuta virkaa kuin kodin ja lastenhoito. eihän mulla ole muuta! jos lääkäriin tms. joskus on aika mihin pakko mennä ilman lapsia,sekin on sen varassa saanko kodinhoitajaa.

kukaan ei soita eikä käy,ketään ei tunnu kiinnostan.mä tunnen itseni niin mitättömäksi paskaksi , ainoa syyni enää elää on lapseni. elämäni on yhtä rämpimistä päivästä toiseen,tänäänkin itku tullut vähän väliä. mahaan sattuu,kurkkua kuristaa.. eilen naarmutin saksilla käteni kun oli niin turhauttava ja epätoivoinen olo

nythän olisi niin helppo sanoa että ota itsees niskasta kiinni..mutta entä jos ei enää jaksa?! en osaa mennä ihmisten ilmoilla oikeen enää,eikä ole kiva mennäkään aina yksin tai lasten kanssa. enkä oikein tunnekaan näitä seutuja kun ollaan muualta muutettu vuos sitten.

lapset katselee nytkin vaan lasten ohjelmia,mitään muuta virikettä oon enää kykenemätön heille antamaan. eli mitä mä olen enää

 

[Non compos mentis]

Mene lääkäriin ja hoida itses kuntoon. Lisäys: :hug:

 

[ap]

Mene lääkäriin ja hoida itses kuntoon. Lisäys: :hug:

olen käytnytkin,lukemattomat kerrat.terapia on,lääkkeet on. viimeksi lääkäri lisäsi vain annostusta.
auttaisi jos olisi välittäviä ihmisiä lähellä,monasti selaan kännykkääni kelle soittaa.. eipä ole oikeen ketään

 

[s]

Älä ota tätä vittuiluna.

Mutta koita olla vähemmän tietokoneella. Se oikeasti auttaa mielialaankin.

:hug:

 

[Non compos mentis]

Mene lääkäriin ja hoida itses kuntoon. Lisäys: :hug:

olen käytnytkin,lukemattomat kerrat.terapia on,lääkkeet on. viimeksi lääkäri lisäsi vain annostusta.
auttaisi jos olisi välittäviä ihmisiä lähellä,monasti selaan kännykkääni kelle soittaa.. eipä ole oikeen ketään

Jos lääke ei auta, kenties pitäisi kokeilla jotain toista lääkeainetta. Mitä jos hakeutuisit ihmisten ilmoille, avoin päiväkoti tai vaikka SPR:n ystäväjutut tms? Marttoja on miltei joka kunnassa ja tapaamisiin voi tulla helposti mukaan.

 

[vieras]

Käy lääkärin juttusilla, jospa se vähän auttais.. itse olen vierestä seurannut kun äitini uupui ja sairastui masennukseen, pahimpaan aikaan sitä ei kiinnostanut miltä koti näyttää, miltä se itse näyttää ja makasi pitkät päivät sängyssä.. Itselle se oli raskasta aikaa kun piti "huolehtia" pienemmistä sisaruksista ja olla koko ajan sydän syrjällään ettei äiti tee itselleen mitään..

Pointtina tässä mulla on se että hae ajoissa apua jos siltä tuntuu, ei saa jäädä tuleen makamaan... Voimia!

 

[mimmu]

no etkö sä vois mennä lasten kans esim. perhekerhoon tai MLL:n kahvilaan tai johonki vastaavaan? Voisit puhua jollekin seurakunnan lapsityöntekijälle tilanteestas. Ehkä sitä kautta järjestyis ystävä jolle puhua?

 

[?]

Missä sä asut?

 

[äippä]

juu jos vaa kykenet nii ihmistenilmoille se on paras lääke..tuli tästä mieleen ku sanoit et lääkäri lisäsi vain annosta nii katoppa tämä.
http://areena.yle.fi/video/756585

 

[multimasentunut]

Mene lääkäriin ja hoida itses kuntoon. Lisäys: :hug:

Lääkärikään ei voi määrätä reseptillä kavereita. Mä niin tiedän ton ap:n tilanteen, mullakaan ei ole oikein ketään kavereita, muutama tuttu harrastuksen kautta, mutta ei niidenkään kanssa tule hengattua "vapaa-ajalla". Mulla itselläni on ollut masennusta jo 10 vuotta, käyn 2 viikon välein psyk.polilla jne. mutta kaikista eniten mua auttaisi jos olisi jotain muutakin seuraa kuin mies ja koirat. Kohta kun tämä vauvakin syntyy, mä luulen ettei mulla ole enää muuta elämää kuin tää mitä on kotona. Koitan silti ajatella, että sitten mulla on ainakin se vauva seurana, ja ehkä jostain äiti-lapsi kahvilasta tms. löytyy uusia kavereita.

Se on kaikista pahinta kun on välillä sellaisia asioita, joista haluaisi soittaa jollekin ja kertoa, jakaa asioita tai ihan vaan pyytää kahville. Sitten kun selaa puhelimen läp, nin toteaa ettei ole ketään kelle soittaa, paitsi ehkä mutsi, mutta sitä ei oikein voi laskea kaveriksi.

Mulla oli joskus kavereita paljonkin, mutta jatkuva masennus on karkoittanut nekin. Ei siksi, että purkaisin liikaa masennustani niille, vaan sen takia, että masentuneena ei jaksa kamalasti panostaa yhteydenpitoon, jolloin kaverit on luulleet ettei mua kiinnosta niiden seura, ja häipyneet. On mulla tietenkin parempiakin kausia, ja nyt kun viimein tuntuu siltä, että alan saamaan pääni kuntoon, pelkään että kavereita on vaikea löytää kun on pian niin sidottu vauvaan.

 

[josystävälöytyisi?]

missäpäin ap asustelet?

 

[Munmyös]

Munki elämä on ihan perseestä tekis oikeesti mieli tehä itsemurha! Oon nii kyllästyny omaan paskaan elämään kaikki vaa vittuilee mulle, eikä oo ketää kaverii kenen kaa hengaila

 

[ärsyttää]

Mene lääkäriin ja hoida itses kuntoon. Lisäys: :hug:

Helvetti ku sä oot niin yksinkertainen tapaus!

Ap:lle. Kuulostaa NIIN tutulta. Asiat voi joskus mennä niin noidankehäks, ettei siitä tunnu olevan mitään ulospääsyä. Koita miettiä jotain mikä edes vähän voisi piristää sua. Ihan pienikin juttu. Kun niitä tyytyväisyyden aiheita alkaa enemmän tulla, pääsee helpommin siitä negatiivisesta kierteestä edes hetkeksi pois. Kevätkin on tulossa. Voisiko kesäksi suunnitella jotain kivaa? Kaikki valo mitä saat jostain imettyä itseesi on pelkkää plussaa. Nämä vain pieniä ajatuksia, ja mä tiedän tasan miten ahdistavaa voi olla.

 

[simplex mentis]

Jos lääke ei auta, kenties pitäisi kokeilla jotain toista lääkeainetta. Mitä jos hakeutuisit ihmisten ilmoille, avoin päiväkoti tai vaikka SPR:n ystäväjutut tms? Marttoja on miltei joka kunnassa ja tapaamisiin voi tulla helposti mukaan.

Kato kun ei se lääke ole sellainen simsalabim-juttu että sillä katoaa kaikki ongelmat! Et taida tajuta. Lääkettä naamaan niin elämä on heti helppoo niinkö???? Näin niitä yksinäisiä, syrjäytyneitä nykyään hoidetaan.

 

[Empatiaa]

On se outoa kun yhdessä ketjussa on yksinäisyydestä sairastunut ja toisessa teilataan vanhaa kunnon yhteisöasumista.

Mä olen ollut niin yksin, että siihen meinasi tukehtua. Siinä tilassa katoaa sosiaaliset taidot. Ei enää osaa olla muiden kanssa tai ainakin siltä tuntuu ja tuntemattomien luo lähteminen on todella vaikeaa. En osaa auttaa sinua, mutta sinä osaat! Tee ajatusleikkiä, jossa määrittelet mitä tarvitset jotta olisit taas onnellinen ja miten sen neuvoisit saavuttamaan jos olisi neuvomassa jotain toista.

Minä pääsin yli ja ohi. Nyt on parempi.

 

[myös yksinäinen]

Joo, tiedän tunteen.
Olisipa kiva tavata ap.

 

[syrjäytynyt kotiäiti]

oletko ap yksinhuoltaja, kun et puhunut miehestä mitään? jaksaako isä järjestää lapsille virikkeitä? vai tapaako lapset isäänsä miten?

Milllainen muuten elämäntilanteesi on? minkäikäiset lapset?

 

["tyyppi"]

Sama ongelma eri syistä.

 

[KuolisinJO!]

Itteenikin alkaa potuttaa tämä elämä välillä tekisi mieli tehdä loppu tästä sanotaan vaikka pask***. Mulla ei ole niinku yhtään kaveria, mutta oli kunnes hän jätti minut yksin. Siitä lähtien olen ollut tietokoneellani ja vittuilut muille. Mitä minä voin tehdä! istun kaiket päivät töllötämässä jotai tietokoneen ruutua! OLI PAKKO MURTUU TÄNNE SIVULLE.

 

["random"]

elämä on perseestä ei sille mitää voi ,, mullaki on masennus eikä mul siihe mitää lääkkeit oo ku eine saatana psykologitkaa ymmärrä mitää .

 

[kurja tilanne]

Se on tosi paha juttu mite lasten kanssa voi olla yksin, täysin yksin. Mullakin on nyt huonot fiilikset jotka johtuu suvun kanssa asioinnista.

 

["vieras"]

Moni on kysynyt asuinkuntaasi, ja itselläkin oli mielessä kysyä sama. Pistin merkille pronominin "mää" käytön josta oletin että asut pohjois-pohjanmaalla? Saattaa olla muuallakin käytössä, tiedä häntä.

Anyways, itse koen samanlaisia tunteita. Kaikki on perseestä, tuntuu että mitä enemmän yritän sitä enemmän tulee paskaa niskaan. Minulla on yksi ystävä jolla on elämäntilanne ja fiilikset hyvinkin samanlaisia, ja olen huomannut että pelkästään se että saa viinilasillisen äärellä aina välillä ihan oikein olan takaa kitistä ja valittaa siitä miten kaikki on paskaa, helpottaa kummasti. Varsinkin kun toisella osapuolella menee yhtä huonosti. Vertaistuki vahvistaa, ja toisen antamat rohkaisut painavat oikeasti paljon, kun niitä antaa ihminen joka on myös tuntenut nahoissaan elämän kurjuuden.

Usko pois, hyvien tyyppien muodostama "angstipiiri" toimii paremmin kuin tuhat pupua. Tai terapeuttia.

 

["jaana"]

Mullakin meinaa joskus mennä fiilis tollaiseksi, kun lasten kanssa vaan kökkii kotona. Ja muutettiin myös vieraalle paikkakunnalle. Mä olen vaan väkisin vääntäytynyt perhekerhoihin, puistoon muiden mammojen juttusille. Ja kunnosti alkaa fiilis nousta. Äkkiä myös huomaa, että moni äiti painii samanlaisten juttujen kanssa. Ei musta koskaan tule mitään seurapiirihirmua tai ilopilleriä, mutta masennus pysyy kurissa kun ei jättäydy neljän seinän sisälle.

 

[LOL]

Pitääkö niitä vitun rumia pentuja hankkia pilaamaan elämän vitun dillet???

 

[-]

sinulle LOL ei suoda koskaan lasta ettei kukaan saa sinusta äitiänsä..

Täällä sama tilanne, piti tulla etsimään netistä kohtalotovereita.. tuntuu kun olisi ihan umpikujassa.. en kuitenkaan pysty kenellekään edes puhumaan, esitän aina että mulla menee tosi hyvin.. oman ajan puute ja yksinäisyys.. olen aina yksin kotona 1 v.:n kanssa. En keksi mitään ulos pääsyä tähän tilanteeseen.. En enää edes osaa olla ihmisten kanssa. Äitini on ainut joka kaveri.
Ahdistaa usein ja paljon.