P
prkl
Vieras
Periaatteessa kai ihan kiva duuni, ja miehen omalta alalta josta on vaikea töitä löytää. Mutta se tapa millä asioita hoidetaa tossa puljussa, on ihan käsittämätöntä. Ylitöitä on viikoittain, mutta niistä ei saa mitään korvausta, ei rahaa eikä lomaa. Palkka piti ennen maksaa kahden viikon välein, mutta se tuli vuoden aikana ehkä kaks kertaa silloin kun piti. Nyt viimeks kun mies mussutti mun painostamana pomolleen että missä palkka taas viipyy, niin ne keksi että "ainiin me muutettiinki se niin et palkka tulee kerran kuussa, unohdettiin vaan sulle kertoa". mitään työsuojeluvaltuutettua ei oo olemassakaan, eikä kukaan enää jaksa puuttua tuohon palkkojen milloin sattuu tulemiseen, kun ei se kuitenkaan auta mitään.
Kukaan ei tunnu tuolla tajuavan että meidän on helvetin vaikee elää tällä tavalla että koskaan ei tiedä mihin asti niillä edellisillä rahoilla pitäs pärjätä. Asiasta on sanottu jo monta kertaa, mutta mikään ei muutu. Tän kaiken lisäks mun mies puolustelee koko ajan sitä ettei ne palkat tuu ajallaan. Aina muka mä oon ymmärtänyt väärin, jos miehelle on sanottu esim. että palkka tulee 15.pvä, niin mun mies muuttaakin sen niin että sen piti tulla viikon sisällä siitä annetustä päivästä tms. Ylitöistä se sanoo että onhan se hyvä kun saa sit vähän paremman palkan. Saa joo, mutta ei se mua lohduta ku oon päivät pitkät yksin himassa ku ikinä ei tiiä milloin mies pääsee.
Yleensä hän on aikaisintaan kuudelta kotona, mut esim. edelliset kaks viikkoa on ollut kasin aikaan himassa. Eilen ei tullut ollenkaan vaan jäi kaverilleen Helsinkiin yöks kun pääs niin myöhään että ois ollu vasta puolen yön aikaan kotona. Ja kaikki nää vit*n ylityöt menee vaan sillä ihan normaalipalkalla. Sori ku kirjotan rumasti mutta mulla on tällä hetkellä pinna hyvin tiukalla kun herra just taas ilmotti että ylitöiks menee ja palkka joka piti olla perjantaina tilillä, onkin "huomenna, viimeistään torstaina tilillä".