J
"Jonna"
Vieras
sen verran kummallisia ja aivan vääriä tietoja leviää tälläkin palstalla.
Ensinnäkin varhaisen tuen piiriin EI nykyään pääse ellei lastensuojelu arvioi sen tarvetta, eli olisit silloin ls-asiakas. ( uskokaa pois, yksikään ns. turha ei päädy asiakkaaksi)
Ja se että on ls-asiakas, ei tarkoita huostaanottoa tms. Se tarkoittaa, että teidän vanhemmuutta/lasta tuetaan kaikin mahdollisin keinoin.
Nykyään se että pääsee ls-asiakkaaksi on lottovoitto. Vähän sama kuin se että lapsi saa paikan e-luokalta. Siitä pitäisi olla kiitollinen eikä pelätä.
Se tarkoittaa myös taloudellista tukea.
Ne vanhemmat jotka väittää että heidän lapsensa on turhaan otettu huostaan eivät itse ymmärrä lapsiaan. Heille on yhdentekevää, miten lapsi voi, kunhan perheen mainetta ei mustata.
Äiti tai isä voi ajatella että pärjäävät hyvin, vaikka totuus olisi toinen.
Tai että lapsi ei kärsi, vaikka vanhemmat vetää viinaa tai riitelee tai...