Oltiin ylimmässä kerroksessa, keskellä iso ovaalinmallinen aukko, jota ympäröi penkit ja matalat kaiteet. Aukosta siis näkymä alimpaan kerrokseen saakka. Olin viisi- ja kahdeksanvuotiaitten lasteni kanssa katselemassa näyttelyä, siinä oli kuunneltavia luureja yms. joita poikani (nuorimmainen keskittyneesti kuunteli. En nähnyt asiassa mitään riskiä, koska lapsi on luonnostaan melko varovainen. Olin selin lapsiin, kunnes kuulin ison "thomp"- äänen. Tuntui, kuin olisi sydän pysähtynyt, henki salpaantui ja jymähti kova päänsärky samanaikaisesti. Käännyin hitaasti katsomaan. Siinä se poika edelleen kuunteli luuria keskittyneenä, eikä siellä alhaalla näkynyt mitään tai ketään.
Otin poikaa kädestä ja samalla kirosin itseäni ja siunailin hyvää onneani. Poikaa harmitti, kun ei saanut kuunnella omaa tahtiansa luureja ja ihmetteli varmaan kummaa käytöstäni. Edelleenkään sillä ei ollut mitään kiinnostusta ollut missään vaiheessa alkaa kurottelemaan sieltä alas.
Otin poikaa kädestä ja samalla kirosin itseäni ja siunailin hyvää onneani. Poikaa harmitti, kun ei saanut kuunnella omaa tahtiansa luureja ja ihmetteli varmaan kummaa käytöstäni. Edelleenkään sillä ei ollut mitään kiinnostusta ollut missään vaiheessa alkaa kurottelemaan sieltä alas.
Mutta tosiaan, ei olisi tarvinnut säikähtää, jos en olisi ollut selin.
