huomenta.
täs rupee oleen sen verran hämmentynyt fiilis, et päätin tilittää rivin-pari, jos joku vaikka lukis tai vielä parempaa; kirjottaa jotain mielipiteitään asiasta.
oon reilu vuoden ollu miehen kanssa on/off ja siihen vuoteen on kyllä mahtunut jos sun vaikka mitä. läheisten kuolemaa, päihteitä, mielenterveysongelmia... ongelmista on kuitenkin taistelujen kautta selvitty ja lisännyt luottamusta siihen, että ehkä tää tästä seesteisemmäksi muuttuu.
kummallakaan meistä ei ole perhettä eikä kumpikaan sitä niin kovasti ole toivonut. kuitenkin tulin raskaaksi ja asiasta keskusteltiin miettimisen jälkeen ja halusin pitää lapsen. mies sanoi, että haluaa sitten olla yhdessä osana lapsen elämää...
viime viikolla mies sanoi kuitenkin minulle, että "ei meidän tarvitse yhdessä olla, vaikka paksuna oletkin". eilen sitten sanat olivat jo sitä luokkaa, että tee abortti, en halua sitä. vkot nyt 11. olo on kusetettu, koska tämän hän olisi voinut kertoa 6vkoa sitten.. olisin lähtenyt rakentamaan elämää täysin toisenlaisella näkökulmalla. on eri ruveta näin isoon projektiin, ku kuvittelee et siin on toisen ihmisen tuki. yksin oon ollu oloineni, kipuineni, pelkoineni alusta saakka. ystävä kaukaa on jonku verran etätukenut mua ja se on osottautunu yllättävän tärkeeks.
silti on vähän pallo hukassa, ultraan ens viikolla ja ihan itekseen. mun mielestä ihminen jolla mieli noin vaihtuu, ei tartte näyttää naamaansa siellä lainkaan...
alko maanantaina uusi koulu. täällä sitä atk-tunnilla näpytellään näinkin tärkeestä asiasta. näytänkin ihan silakalta punasten silmieni kanssa, ei oikee uni tullut. ois kiva kun jaksais keskittyä... noh, ehkä mul on aikaa täs mietiskellä, viikonloppunakin ihan täyspainoisesti ku ukko lähtee laivalle. täl hetkellä tuntuu etten tunne koko ihmistä, heittelee tollasta infoa naamalle ihan out of nothing ja lähtee sitte ylpein mielin laivalle juhlistaan sitä kun on saanu suus auki.
kommentoikaa ihmeessä.
täs rupee oleen sen verran hämmentynyt fiilis, et päätin tilittää rivin-pari, jos joku vaikka lukis tai vielä parempaa; kirjottaa jotain mielipiteitään asiasta.
oon reilu vuoden ollu miehen kanssa on/off ja siihen vuoteen on kyllä mahtunut jos sun vaikka mitä. läheisten kuolemaa, päihteitä, mielenterveysongelmia... ongelmista on kuitenkin taistelujen kautta selvitty ja lisännyt luottamusta siihen, että ehkä tää tästä seesteisemmäksi muuttuu.
kummallakaan meistä ei ole perhettä eikä kumpikaan sitä niin kovasti ole toivonut. kuitenkin tulin raskaaksi ja asiasta keskusteltiin miettimisen jälkeen ja halusin pitää lapsen. mies sanoi, että haluaa sitten olla yhdessä osana lapsen elämää...
viime viikolla mies sanoi kuitenkin minulle, että "ei meidän tarvitse yhdessä olla, vaikka paksuna oletkin". eilen sitten sanat olivat jo sitä luokkaa, että tee abortti, en halua sitä. vkot nyt 11. olo on kusetettu, koska tämän hän olisi voinut kertoa 6vkoa sitten.. olisin lähtenyt rakentamaan elämää täysin toisenlaisella näkökulmalla. on eri ruveta näin isoon projektiin, ku kuvittelee et siin on toisen ihmisen tuki. yksin oon ollu oloineni, kipuineni, pelkoineni alusta saakka. ystävä kaukaa on jonku verran etätukenut mua ja se on osottautunu yllättävän tärkeeks.
silti on vähän pallo hukassa, ultraan ens viikolla ja ihan itekseen. mun mielestä ihminen jolla mieli noin vaihtuu, ei tartte näyttää naamaansa siellä lainkaan...
alko maanantaina uusi koulu. täällä sitä atk-tunnilla näpytellään näinkin tärkeestä asiasta. näytänkin ihan silakalta punasten silmieni kanssa, ei oikee uni tullut. ois kiva kun jaksais keskittyä... noh, ehkä mul on aikaa täs mietiskellä, viikonloppunakin ihan täyspainoisesti ku ukko lähtee laivalle. täl hetkellä tuntuu etten tunne koko ihmistä, heittelee tollasta infoa naamalle ihan out of nothing ja lähtee sitte ylpein mielin laivalle juhlistaan sitä kun on saanu suus auki.
kommentoikaa ihmeessä.