Mustasukkainen mies

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Syytön syytetty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Syytön syytetty

Vieras
Hei, nyt tarvitsen mielipiteitä tilanteeseemme.
Olemme jo viisissäkymmenissä oleva pari, joka ollut jo liki kymmenen vuotta yhdessä. Asutaan yhdessä ja kaikki mennyt suht kivasti.
Nyt alkukesästä saakka, mieheni on saanut kumman pakkomielteen työkaveristani joka on siis mies. Minulla ei ole mitään tekemistä tämän työkaverini kanssa, olen kolme eri työmatkaa ollut hänen kyydissään matkat ja yhden pienen avun tein hänelle, kun hänen oma vaimonsa ei osaa käyttää ompelukonetta.
Näistä asioista mieheni on nyt alkanut ihan sairaaloisen jänkäämisen, että minulla on suhde tämän työkaverini kanssa. Hän jankkaa tätä samaa asiaa aina kun tilaisuuden saa ja käyttäytyy ihan oudosti.
Aikaisemmin hän ei ole ollut yhtään mustasukkainen ja nyt yhtä äkkiä on kaikki muuttunut.
Minua tässä loukkaa tuo syyttä syytetyksi tuleminen ja vaikka kuinka hänelle sanon, että mitään ei ole, niin mikään ei auta, hän tietää faktana nämä asiat ja on näin varma että minulla on suhde tämän työkaverini kanssa.
Hän itse oli alkukesästä työkomennuksella muutaman viikon ja tuon reissun jälkeen alkoi tämä kumma syyttely. Miellän tämän että hän on itse reissullaan repsahtanut pettämään, mutta mikä ihme tuo on että pitääkin sitten syyttää minua, vaikka uskon että hän pohjimmiltaan tietää että minä en ole pettänyt enkä petä.
Tästä asiasta on nyt noussut meille ihan seinä eteen, en jaksa tuota asiatonta syyttelyä ja hän vain pyörii samaa asiaa jankaten.
Sanoinkin hänelle, että jos on käynyt niin että hän on pettänyt, niin antaisi jo itselleen sen anteeksi ja jatkettais elämäämme eteenpäin, mutta tämänkin minä kuulemma sanon siksi että peittelen omaa suhdettani työkaveriin......huh, että alkaa jaksaminen olemaan lopussa.
 
Pahoittelut kurjasta tilanteesta! Valitettavasti en osaa neuvoa muuta kuin ehdottamalla terapiaa. Joko yhdessä tai yksin. Todennäköisesti miehesi ei siihen suostu, mutta luulen, että voisit saada siitä itsellesi apua. Jos tilanne menee tosi kurjaksi, olisiko sinun mahdollista muuttaa hetkeksi pois?
 
Siitä suhde voi alkaa. Varmasti monikin miettisi asiaa vastaavassa tilanteessa, kun ei tiedä mihin se saattaa johtaa. Aika kyseenalaista toimintaa kumminkin kumppania kohtaan, vaikka viatonta olisikin. Satunnainen kyyditseminen nyt varmasti läpi menee, ellei ole pahasti mustasukkaista tyyppiä.
 
Niin nämä matkat on tehty hänen autollaan siksi, että hän saa vakanssinsa puolesta veloittaa työnantajalta kilometrikorvaukset ja autossa on ollut aina muitakin ihmisiä ja matka on siis ollut koulutuspaikkakunnalle ja takaisin.
Jos olisin tiennyt että nämä nimenomaiset matkat on näin iso asia miehelleni, niin olisin lähtenyt vaikka kävellen matkaan.
Ja matkat on tehty kahden viime vuoden aikana, eli ei nyt ihan tänä vuonna, niin miksi asia nousi nyt näin suureksi murheeksi tänä kesänä ?
Tämä työkaverini ei missään mielessä edusta miestä johonka voisin ihastua, mutta sitähän minun on turha sanoa miehelleni, hän kun tietää faktana nämä asiat.
Ajattelenkin nyt että seuraava jupina kun asiasta taas alkaa, niin en vastaa mitään, lähden pois tilanteesta. Nämä kun on mieheni pään sisäisiä tuotoksia, vailla minkäänlaista todellisuus perää.
 
Voih, tuo on aivan kamalaa. Mun exänikin alkoi yks kaks syyttämään mua aiheetta muiden kanssa pelehtimisestä. Vanhat miespuoliset kaverit olivat yhtäkkiä kuulemma jotain heiloja jne. Kyllä se syö suhdetta ja kunnolla.
 

Yhteistyössä