O
on suhteen loppu
Vieras
Naiset hei, ihan vaan tiedoksi että ihan kaikki miehet ei tykkää mustasukkasuudesta.
Jo toinen suhteen alku peräkkäin on kaatumassa kun nää naiset on mustasukkasia kaverilleni. Nainen se on tämä kaveri, mutta siis Kaveri. Miespuolisille kavereille ei olla mustasukkasia vaikka heidän kanssa olen enemmän tekemisissä kuin tämän naisen. Joka muutes on kihloissa.
Me ollaan tunnettu alaluokilta asti. Yläasteella oltiin seurustelevinamme pari vuotta. Jotain kuitenkin puuttui eli oltiin ja ollaan edelleen vain kavereita. Siinä iässä kai seukattiin lähinnä seurustelun takia eikä niinkään rakkaudesta. En edes enää muista että oltais oltu jotain enemmän.
Tietyst meillä on paljon yhteistä menneisyyttä mut niin on myös miespuolisten kavereiden kanssa. Pyörittiin paljon samoissa porukoissa jne.
Olen tietyst sählännyt joidenki naisten kans, yhden illan juttuja ja sellasta. Sitten tuli yksi joka olikin enemmän. Ehdittiin tapailla yli kuukauden, niin tämä alkoi kysellä naiskaveristani kaikenlaista. Jos kaverini soitti, nainen kyseli mitä asiaa ja miks se mulle soittelee jne. Ihan siis tavallisia asioita mitä kavereiden kanssa soitellaan. Sitä kyselysysteemiä jatkui jonkin aikaa ja aina se tuntui musta inhottavalta. Niinkuin olisin tehnyt jotain väärää. Kerroin tästä mustasukkasuudesta kaverilleni ja hän oli pahoillaan ja sanoi ettei soittele eikä tapailla vähään aikaan jos se nainen siitä rauhottuisi. Mut ei.
Kun sitte kysyin naiselta että mitä se haluaa, kun en mä voi menneisyyttä muuttaa enkä edes haluais, niin ei se osannut mitään sanoa. Sittenkin kun ei yhteyttä pidetty niin nainen epäili että pidetään yhteyttä salaa. Sillon mulla kipsahti ja sanoin suoraan ettei hommasta tule mitään. Lopetin suhteen siihen. Jokin aika se nainen vielä yritti lähetellä viestejä että jos hän vaikka muuttuis eikä enää kyselis, niin ei tuntunut enää hyvältä se suhde. Jotenkin meidän suhde kesti reilu puoli vuotta kuitenkin. Uskoin kai että asiat muuttuu.
Kesällä taas aloin seurusteleen mukavan naisen kanssa. Nyt sitten hänkin on alkanut osoittaa mustasukkasuutta naiskaveria kohtaan. Olen yrittäny olla pitkämielinen että okei se on utelias ja haluaa vaan varmistaa että ollaan pelkkiä kavereita. Mut tuli heti paskan maku suuhun. Sanoinkin sille heti etten hylkää yhtäkään kaveriani kenenkään naisen takia. Että jos hän haluaa mun kanssa olla niin hänen pitää hyväksyä mut tälläsenä ja näillä eväillä ja sukulaisilla ja kavereilla.
Hän on itse seurustellut pari vuotta jonkun miehen kanssa eikä mun tulis mieleenkään alkaa tenttaamaan että onkohan se suhde varmasti ohi. Tää nainen on kertonu että se mies on pari kertaa soitellut mutta en ole ihan varma kertoiko hän vaan siks että tekis mut mustasukkaseks. Siinä se kyllä ei onnistu.
Olen parina viikonloppuna käynyt äijäkavereiden kanssa kaljoilla kun on vähän vituttanut. Nainen soittelee ja testailee onko tää naiskaveri mukana. Kyselly voiko tulla hakemaan mut keskustasta yöllä ja viedä kotiin. Kontrollointia. Läpinäkyvää. Meinasin sunnuntaina valehdella että joo oli mukana. Se ei ole meidän kanssa kaljoilla käynyt kun ehkä kerran vuoteen jos sitäkään, ja sillonkin sen mies on mukana.
Oikeestaan kun sain tän kirjotettua niin vahvistui mielessäni että sanonpa adios tällekin naiselle.