Mustin ja Mirrin Mika Sutinen: Suomi tarvitsee 34 000 maahanmuuttajaa vuosittain

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailijamirri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailijamirri

Vieras
Kotimaa 11.11.2017 21:32
Mika Sutinen: Suomi tarvitsee 34 000 maahanmuuttajaa vuosittain

Vuoden 2017 Liikemies, Musti ja Mirri -ketjun hallituksen puheenjohtaja Mika Sutinen sanoo, että Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Kuva: Marko Happo
Musti ja Mirri -ketjun hallituksen puheenjohtaja Mika Sutinen esitti räväkän arvion Suomen talouden tarvitsemasta maahanmuutosta. Sutinen puhui Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton seminaarissa, jossa pohdittiin maakunnan tilaa ja tulevaisuutta.

Sutisen mukaan Suomen kansantalous edellyttää, että työelämään saadaan vuosittain 34 000 maahanmuuttajaa. Hän otti esimerkiksi Ruotsin, jonka väestöstä jo 1,3 miljoonaa kansalaista on muualta tulleita ja Ruotsi on kasvattanut bruttokansantuotettaan Suomea nopeammin.

Väestön ikääntyessä ja maaseudun autioituessa ei pitäisi antaa tilaa muukalaispelolle, seminaarissa todettiin.

Pohjois-Savo tarvitsee vahvan yliopiston mutta myös sen rinnalle niin sanottuja tavallisia työpaikkoja. Ajatuksen jakoi Sutisen kanssa Euroopan unionin alueiden komitean jäsen Ossi Martikainen.

Martikainen piti tärkeänä, että yliopiston tasosta pidetään kiinni, mutta samaan aikaan pitää huolehtia, että koulutusta tarjotaan riittävästi myös käytännön ammatteihin.

Seminaarin kolmas alustaja Kirsi Moisander Suomen kotiseutuliitosta oli samaa mieltä kuin Sutinen ja Martikainen siitä, että Suomessa ei pidä lietsoa kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelua. Molemmat tarvitsevat toisiaan.

Ansa Heinonen

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/...wbi=1ba66fdb59e8ab6e738245008323f88c#comments
 
Niin mihin niitä tarkalleen ottaen tarvitaan? Kun kieltähän nämä ei osaa eikä kiinnosta opetella, työllisty eivät millään, niin mihin?' Polkemaan hinnat työmarkkinoilla ja luomaan orjamarkkinat? Pahoinpitelemään, raiskaamaan ja tekemään rikoksia?
Ja jos työvoimapulaa on, niin pitäs ensin varmaan työllistää Suomen omat työttömät ja sitten haalia maahanmuuttajia, jos on tarvis.
 
  • Tykkää
Reactions: .....
Tällaisena eläinihmisenä en enää asioi hänen liikkeissään. On eri asia haluta tänne 34000 maahanmuuttajaa jotka tekevät töitä kuin sama määrä muslimeja.
 
Sillälailla.

Revin etukorttini sinne palasiksi ja etsin uuden ketjun lemmikkitarvikeostoksilleni

Kiitos tiedosta. Minulla ei ole jatkossa enää mitään asiaa Mustiin ja Mirriin. Onneksi muualtakin saa ostettua lemmikeille ruokaa ja tarvikkeita.
Sä se olet fiksu. Mihin tahoon boikottisi osuu? Luuletko että tuohon mieheen? Ehei... teet teollasi (jos homma laajenee) hallaa VAIN JA AINOASTAAN niille suomalaisille työntekijöille ko firmassa joilla ei vittu ole osaa eikä arpaa johtonsa yksittäisen henkilön ajatuksiin!!!
 


Sä se olet fiksu. Mihin tahoon boikottisi osuu? Luuletko että tuohon mieheen? Ehei... teet teollasi (jos homma laajenee) hallaa VAIN JA AINOASTAAN niille suomalaisille työntekijöille ko firmassa joilla ei vittu ole osaa eikä arpaa johtonsa yksittäisen henkilön ajatuksiin!!!
Sama tilanne Kärkkäisen suhteen, mut Kärkkäisen boikotointia lietsotaan "vastuullisen median" toimesta isolla kädellä.
 


Sä se olet fiksu. Mihin tahoon boikottisi osuu? Luuletko että tuohon mieheen? Ehei... teet teollasi (jos homma laajenee) hallaa VAIN JA AINOASTAAN niille suomalaisille työntekijöille ko firmassa joilla ei vittu ole osaa eikä arpaa johtonsa yksittäisen henkilön ajatuksiin!!!
Kyllä se pitkässä juoksussa alkaa näkyä omistajankin kukkarossa kun liikevaihto tippuu.
 
Ruotsin parempi bkt ei johdu maahanmuuttajista, vaan siitä, että Ruotsi ei lähtenyt EMUun mukaan.

En ole muutenkaan koskaan ostanut M&M:stä, sillä yritys tappaa systemaattisesti pienyrittäjät.
 

Yhteistyössä