Muutin mieleni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Titta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Titta

Vieras
Hei vaan helteisesti kaikille

Olen kuulunut aina naisryhmään joka on kannattanut ajatusta että koolla ei väliä, mutta nyt voin todeta olleeni erittäin väärässä. Sain launtaina vierasta mieheni luvalla. Tämä mies oli isokokoinen muutenkin pitkä normaalivartaloinen ja ihan kivan näköinen. Hän tuli meidän tyttöjen pöytään kysymään että sopiiko istua ja siitä se jutun juoni alkoi. Muutaman tunnin juteltuamme hän kysyi suoraan että olenko koskaan saanut todella isoa kalua jolloin punastuin mutta vastasin että ihan sopivia nuo ovat olleet. Hän ei tyytynyt siihen vaan jatkoi ja kertoi kuinka naisella on monia nautintopisteitä emättimessään ja vain isolla voi hieroa niitä kaikkia yhtäaikaa. Aikani hänen esitelmää kuunneltuamme muut tytöt häipyivät ja me jäimme kahdestaan. Soitin miehelleni kun hän on montakertaa fantasioinut siitä että naisin jonkun iso kalusen kanssa että nyt olis tilaisuus vaikka aikaisemmin en ollut ideaan syttynyt. Mieheni selvästi kiihottui ajatuksesta ja suostui. Palasin pöytään ja aikamme istuttua lähdimme hänen luokseen. Pilluni oli ihan litimärkä kun olin niin kiihottunut tilanteesta. Ei aikaakaan kun olimme jo sängyssä ja hänen riisuttuaan päälihousut tajusin pullotuksesta että nyt on tosi kyseessä. Hän nuoli märkää pilluani ensin ja sitten riisui housunsa ja mikä näky siis ihan mieletön kalu jota hän tarjosi nuoltavaksi koitin ottaa sen suuhun muttei mitään mahdollisuutta joten nuolin sitä niin himokkaana että sain orgasmin vaikkei mies koskenutkaan sinne juuri tuolloin. Sitten vihdoin hän tuli häppäreiden luo ja alkoi tunkea sitä sisään se oli tajuton niin paksu ja pitkä että en ole koskaan missään nähnyt vastaavaa. Aluksi se sattui melko paljonkin mutta sitten vihdoin se kipu muuttui ennenkokemattoman suureksi nautinnoksi. Sain orgasmeja toisen perään ja niiden voimakkuus vain suureni ja suureni. Luulin etten pysy tajuissani koska nautinto oli niin mielletön ja juuri silloin kun sain kouristuttavan ison orgasmin niin mies laukesi sisääni voimalla. Olin varmaan puolituntia sanomatta sanaakaan koska sain jälkiorgasmeja vielä pitkään niin että voin sanoa olleeni väärässä koolla on todella merkitystä. Mieheni näki pilluni kotiintultua ja tajusi pilluni turvonneisuudesta että olin saanut melkoista kyytiä pilluni oli tosi herkkä ja mieheni alettua naimaan nautinto jatkui mutta ei samanlaisena koska miehelläni ei ole kovinkaan iso. Kokoajan näin silmissäni tuon jättielimen huhuhuh
 
Otin paljaalla ja juhannuksena saan uudestaan tuota jättistä, tuskin maltan odottaa. Mieheni on töissä koko jussin, joten saan naida niin paljon kuin haluan koko jussin ajan. Ihanaa, pilluni sykkii heti kun ajattelenkin sitä nautinnon määrää.
 
Olen saanut orgasmeja niin isoja kuin pieniä olipa miehellä iso tai pieni. Älkää huolestuko miehet. Minulla on pieni pillu enkä tarvitse mitään jättiä saadakseni ja näin on suurimmalla osalla meistä. Onhan se hyvä että isoille löytyy löysiä revahkoja !
 
Tuskin kaikille on isosta mitään iloa, mutta jotkut siitä nauttii.
Mulla on kokemuksia naisista sen verran että tiedän suurimman osan nauttivan isosta todella paljon, sekoiluun asti :)
Tuleeko nautinto sitten siitä että tietää sen olevan iso, mitä ilmaisemmin. Siis naisen fiilis vaikuttaa.
Tietysti vastaan on tullut myös tapauksia jolloin alku on ollut kivun ja nautinnon sekamelskaa, mutta aina loppu todella hyvin.
 
on näitä hankausnaisia ja sitten sellaisia naisia, joiden nautinto lähtee tunteesta.
Hankaus on tietenkin parempi.
Paras orgasmi tulee siitä, kun tietää SEN olevan iso, tai ainakin isompi kuin aikaisempi! Eikös vaan ?
 
On siinä muutakin. Täyteyden tunne on vain niin totaalinen. Anteeksi mutta tämä on minun mielipide ja muut olkoon toista mieltä. Tämä palsta on vapaa kaikille näkemyksille näin ainakin oletin. Toki näky kiihottaa ja näin varmaan stimuloi tuntemuksia enemmän. Mutta tosiasia on se että minusta tuntui ihan mielettömän hyvältä.
 
Titta hyvä, sinun mielipiteesi oli arvokas. Meitä on monia, jotka ovat nauttineet sinun kursailettomasta ja avoimesta kertomuksestasi. Tämä palsta on parhaimmillaan sinunkaltaistesi mielipiteitä. Olen samaa mieltä, että keskenkasvuisuutta kirjoittajien keskuudessa on monenlaista. Jään odottamaan Juhannuskokemuksiasi .
 
että nämä titat ja tätä ainaloukkaantuvat, jos joku vähänkin epäilee heidän juttujaan.
Tämä tittapojankin fantaassia olisi saattanut mennä paremmin läpi, jos hän olisi jättänyt sen alun pois ja kertonut vaan oman kokemuksensa.
 

Yhteistyössä