Muutto ja avioliiton jatkuminen

[Jansu]

* Toivoisin, että ketjussa keskityttäisi konkreettisiin neuvoihin, eikä "sulla on paska mies"-tyylisiin kommentteihin. Myöskään parisuhdeterapia tai psykologi eivät ole vaihtoehtoina (koska olen terapiassa käynyt ja tämä on käytännön ahdistusta, ei terapialla hoidettavissa olevaa..)

Olen muuttanut nyk. paikkakunnalle 7 vuotta sitten tavattuani mieheni. Tänä aikana meille on syntynyt kolme lasta,joista yksi kuoli tapaturmaisesti kaksi vuotta sitten.

Lapsen kuoleman aikoihin tajusin, kuinka totaalisen yksin olen. Mieheni on aina ollut "hyvä aviomies ja isä", mutta todella urasuuntautunut.Olisin tarvinnut 1km päässä asuvilta miehen vanhemmilta ihan konkreettista apua lapseni kuoleman jälkeen (olin täysin shokissa, itkin, tuijotin seinää, jotenkin selvisin kahden muun kanssa siten, että lapsien perushuolto= ruoka, puhtaus, ulkoilu jne. toimi),mutta he eivät ole koskaan ennen eikä jälkeen tapahtuman ottaneet mitään osaa lapsien hoitoon eikä muutenkaan tukeneet meitä. Omat vanhempani kävivät paljon meillä kriisiaikana,mutta en tietenkään voi olettaa, että kaksi työssäkäyvää ihmistä ajaa meille 300 km:n päästä iltaisin lukemaan lapsille iltasatua ja laittamaan iltapalaa..

Tällöin ajatus siitä,että muuttaisin kotiseudulle, alkoi itää. Nyk. paikkakunnalla minulla on kyllä kavereita, mutta kotiseudulla asuvat isä, äiti,parhaat ystävät ja koko sukuni. Mieheni on työssä todella paljon ja nyt olenkin tajunnut, miten ilman verkostoa täällä elän. Pääsen töistä 15.30, tarhan ja kaupan kautta tulen kotiin, jonne mieheni tulee n.20.00. Lapset menevät nukkumaan tuntia myöhemmin.

Viikonloppuisin mieheni on yleensä toisena päivänä työssä. Kaikki tapahtumat ovat pikkuhiljaa katkeroittaneet minut ja tällä hetkellä ainoa vaihtoehto tuntuu olevan muutto. Olisi niin mukavaa ihan perusasiat (poiketa lasten kanssa mummua katsomaan töihin, mennä tiistaina kummien luo iltateelle, käydä enon luona ex-tempore, viedä mummulaan lapset, jos tarvitsisi esim. mennä työpäivän jälkeen hammaslääkäriin, nythän lapset ovat aina mukanani)

Mieheni ei missään tapauksessa jätä työtään. Olen todella ahdistunut ja miettinyt, voiko avioliitto toimia eri paikkakunnilla asuessa? Tuntuisi hölmöltä erota, koska ei ole mitään "oikeaa" syytä? Periaatteessa kaikki on hyvin. Nautimme toistemme seurasta, seksi toimii, luottamus pelaa mutta silti tämä sos.verkoston puuttuminen on minulle vähintään yhtä suuri asia. Olenko perheenrikkoja? Olen ajatellut,että voisin lasten kanssa muuttaa ja jatkaa silti avioliittoa..Ei taida onnistua?

Kokemuksia? Ajatuksia?

 

[Pauna]

Voi olla aika hankalaa jos yhteinen aika rajoittuu siihen toiseen viikonlopun päivään. Matkaa kuitenkin sen verran, että jo ajaessa puoleen tai toiseen menee useampi tunti. Mutta siun pitää ajatella myös itseäsi ja omaa hyvinvointiasi, sillä vanhempien paha olo heijastuu myös lapsiin.

 

[Kowalski]

Mun mielestä avioparin ei ole mikään pakko asua samalla paikkakunnalla, tai edes samassa maassa.
On muitakin vaihtoehtoja elää parisuhteessa, kuin se perinteinen ydinperhe saman katon alla =)

 

[linnea]

Voit muuttaa ja jatkaa avioliittoa. Yhdessä asuminen ei ole lain mukaan avioliiton edellytys.

 

[Jansu]

Voi olla aika hankalaa jos yhteinen aika rajoittuu siihen toiseen viikonlopun päivään. Matkaa kuitenkin sen verran, että jo ajaessa puoleen tai toiseen menee useampi tunti. Mutta siun pitää ajatella myös itseäsi ja omaa hyvinvointiasi, sillä vanhempien paha olo heijastuu myös lapsiin.

Niin, jotenkin toivoisin, että mies voisi tehdä etänä edes yhden päivän viikossa ja olla luonamme kaksi. Jotenkin kuristavaa ajatella, että olen tässäkaupungissa koko loppuelämäni..

 

[Maura]

keskustelkaa ihmeessä asiasta aikuisten oikeesti :hug: voishan iskä tulla aina vkl teiän luo. ja luulen että aikaa myöten se työaika vois vähän kutistuakn, tai sitten ei ja tulee ero. mutta onko se edessä enivei jos elämänne jatkuu kuvaamallasi tavalla?
Itse olen elänyt kaukana suvusta jne lasten pienenä ollessa ,mutta ehkä se on myös luonnekysymys.

 

[mie]

Avioliiton toimivuudesta en tiedä...luottamusta jos on niin miks ei voi toimiakkin? Mutta paljon voimia ja halauksia sulle...jaksamista...Itse en pystyis elämään ilman sos.verkostoani...

 

[Lammas]

Kuulostaa siltä, että olet tosi yksin. Toivottavasti olette jo miehen kanssa puhuneet sun ajatuksista ja toiveista mitä tuossa kerroit. Löytäisitteköhän yhdessä puhumalla jonkun ratkaisun tuohon tilanteeseen, kun ilmeisesti kumpikaan ei kuitenkaan halua erota. Jos miehesi on niin paljon töissä kun tuosta tekstistä käsittää niin on vaara vieraantua toisesta jos vielä asuttekin eri paikkakunnalla. Eikö miehesi halua tai eikö onnistu muuten vähentää hänen työaikaansa niin et olis niin yksin? Auttaisko myös jos pääsisit aina tietyin väliajoin käymään viikon kaksi kotiseudullasi sukulaisten luona?

 

[Jansu]

Mun mielestä avioparin ei ole mikään pakko asua samalla paikkakunnalla, tai edes samassa maassa.
On muitakin vaihtoehtoja elää parisuhteessa, kuin se perinteinen ydinperhe saman katon alla =)

Kiitos..Toiveet nousee, voisikohan se onnistua..

Mies sanoi, että ottaa sen henkilökohtaisena, "en rakasta sinua enää"- viestinä. Toisaalta mielestäni rakkaus antaa vapauksia myös toiselle. Onhan se totta, että hän menettää paljon, mutta tunnen minäkin elämän valuvan hukkaan..

 

[kohtalotoveri]

Mullakin on ollut samanlaisia mietteitä; haluaisin muuttaa lähemmäs omaisiani jotka nyt 300km päässä. Mies ei muuttaisi mukana, mutta eroamassa oltas muutenkin. Niin voisi siis tehdä, että muuttaisi muualle asumaan?

 

[Jansu]

Kuulostaa siltä, että olet tosi yksin. Toivottavasti olette jo miehen kanssa puhuneet sun ajatuksista ja toiveista mitä tuossa kerroit. Löytäisitteköhän yhdessä puhumalla jonkun ratkaisun tuohon tilanteeseen, kun ilmeisesti kumpikaan ei kuitenkaan halua erota. Jos miehesi on niin paljon töissä kun tuosta tekstistä käsittää niin on vaara vieraantua toisesta jos vielä asuttekin eri paikkakunnalla. Eikö miehesi halua tai eikö onnistu muuten vähentää hänen työaikaansa niin et olis niin yksin? Auttaisko myös jos pääsisit aina tietyin väliajoin käymään viikon kaksi kotiseudullasi sukulaisten luona?

Kiitos kommentista. Niin, tuo työ on hänelle jonkinlainen intohimo. Voisi hän vähentää töitä, jos hänelle marisen asiasta ja käytännössä hän tekee niitä sitten kotona koneellaan. Se minua todella raivostuttaa.

On minulla täälläkin kavereita, ihan hyviäkin, mutta ei ketään todella sydänystävää. Tietysti myös isovanhemmilta toivoisi jonkinlaista osallistumista varsinkin kun toinen on työtön ja toinen osa-aikatyössä, mutten halua väkisin tupata..

 

[Jansu]

Mullakin on ollut samanlaisia mietteitä; haluaisin muuttaa lähemmäs omaisiani jotka nyt 300km päässä. Mies ei muuttaisi mukana, mutta eroamassa oltas muutenkin. Niin voisi siis tehdä, että muuttaisi muualle asumaan?

Onko teillä lapsia?

 

[vieras]

Olisi voinut olla minun kirjoittama teksti. Paitsi että minulla ei olisi myöskään kotipaikkakunnalla verkostoa, koska vanhempani ovat dementoitumassa, lähinnä ajattelen, että voisin jotenkin olla heidänkin tukena. Nyt asun mieheni kotipaikkakunnalla, ja olen yksinhuoltaja avioliitossa. Mutta olen tyytyväinen siihen, että lapsilla kuitenkin on ympärillä verkostoa, joka kantaa heitä, jos minulle sattuisi jotain vakavaa. Oman elämäni olen joutunut tukahduttamaan, jotta lapsilla olisi paremmin. Uskon, että sitä verkostoa täältä kuitenkin vakavassa tilanteessa löytyisi. Eri paikkakunnilla asuminen on minusta ok, mutta kyllä se vamasti lapsille kaipuuta aiheuttaa, aika suuri on todennäköisyys, että miehen kainaloon eksyy toinen antamaan läheisyyttä. Olisiko sukulaisillasi mahdollista vierailla luonanne useammin? Tai sitten kun vanhempasi ovat eläkkeellä? Kannattaa miettiä tulevaisuutta eteenpäin, ja pohtia mikä lapsille on hyväksi. Miten he reagoivat, jos kaverit vaihtuvat, koulu vaihtuu, jne.

 

[coatrack]

Mietin että oletko ihan varma että saisit sukulaisiltasi paljon apua ja tukea jos asuisitte siellä, vai onko se tietynlaista "haavetta", kun silloin kun käytte siellä harvoin niin totta kai heillä on silloin teille aikaa, mutta onko aina muutenkin? Ettei vaan tulisi pettymystä muuton jälkeen.. Tää tuli mulle mieleen siitä kun itse aina välillä haikailen lapsuuden paikkakunnalle, kaverit järjestelee omat menonsa niin että ehtivät nähdä mua kaukana asuvaa jne, mutta jos oltais siellä pitempään kuin viikko niin paikasta ja ihmisistä alkaa jo mennä tietyllä tavalla maku.. Kaikilla on kuitenkin omat elämänsä.

 

[Jansu]

Olisi voinut olla minun kirjoittama teksti. Paitsi että minulla ei olisi myöskään kotipaikkakunnalla verkostoa, koska vanhempani ovat dementoitumassa, lähinnä ajattelen, että voisin jotenkin olla heidänkin tukena. Nyt asun mieheni kotipaikkakunnalla, ja olen yksinhuoltaja avioliitossa. Mutta olen tyytyväinen siihen, että lapsilla kuitenkin on ympärillä verkostoa, joka kantaa heitä, jos minulle sattuisi jotain vakavaa. Oman elämäni olen joutunut tukahduttamaan, jotta lapsilla olisi paremmin. Uskon, että sitä verkostoa täältä kuitenkin vakavassa tilanteessa löytyisi. Eri paikkakunnilla asuminen on minusta ok, mutta kyllä se vamasti lapsille kaipuuta aiheuttaa, aika suuri on todennäköisyys, että miehen kainaloon eksyy toinen antamaan läheisyyttä. Olisiko sukulaisillasi mahdollista vierailla luonanne useammin? Tai sitten kun vanhempasi ovat eläkkeellä? Kannattaa miettiä tulevaisuutta eteenpäin, ja pohtia mikä lapsille on hyväksi. Miten he reagoivat, jos kaverit vaihtuvat, koulu vaihtuu, jne.

Näinhän minä juuri mietin,miten käy lasten, jos itsekkyydessäni päätän muuttaa. Toisaalta tämä elämä täällä tukehduttaa minut.. Ei ole hyvää poispääsyä tästä tilanteesta.

 

[vieras]

Mä ymmärrän sua. Me asuttiin 9v miehen kotikaupungissa ja mun suku yli 400km päässä ja minulle muodostui kaksi ystävyys suhdetta koko aikana. Meillä kuopus on liikuntavammainen ja kun se diagnoosi saatiin se vähäinenkin apu loppui appivanhemmilta. Aloin kaivata omaaa sukuani ja he olisivat auttaneet minua kun tarvitsin kun mieheni teki myös paljon töitä, mutta onneksi viikonloput oli kotona.
Tunsin itseni useati yksinäiseksi ja se ei ole mukana tunne.
Nyt tilanne on se että muutimme toiselle paikkakunnalle miehen työn siirtyessä. Täällä ei ole yhtään tuttua, mutta nyt sukuni on autolla 2h ajomatkan päässä ja äitini pääse junalla 3h ja useammalla vaihtoehdolla entisen 7h ja yhden vaihtoehdon sijaan. Nyt appivanhemmat ovat 400km päässä.
Uskon että onnistutte jos vahva avioliitto, mutta tärkeintä on sinun ja lapsien hyvin vointi raskaiden kokemusten jälkeen sen tukiverkon ympäröimänä jotka tukevat ja auttavat kun sitä tarvitset .

 

[Jansu]

Mietin että oletko ihan varma että saisit sukulaisiltasi paljon apua ja tukea jos asuisitte siellä, vai onko se tietynlaista "haavetta", kun silloin kun käytte siellä harvoin niin totta kai heillä on silloin teille aikaa, mutta onko aina muutenkin? Ettei vaan tulisi pettymystä muuton jälkeen.. Tää tuli mulle mieleen siitä kun itse aina välillä haikailen lapsuuden paikkakunnalle, kaverit järjestelee omat menonsa niin että ehtivät nähdä mua kaukana asuvaa jne, mutta jos oltais siellä pitempään kuin viikko niin paikasta ja ihmisistä alkaa jo mennä tietyllä tavalla maku.. Kaikilla on kuitenkin omat elämänsä.

Totta. Olen miettinyt tuotakin. Sen verran kuitenkin tiedän, että omat vanhempani ja sisarukseni olisivat aivan varmasti tukena. Eli, esim. juuri hammaslääkäriin tai kampaajalle ei tarvitsisi roudata lapsia leluineen mukaan. Jotenkin uskon,että käytännön elämä olisi helpompaa. Yksi käytännön esimerkki elokuulta: mieheni oli lähtenyt aamulla toiseen maahan työmatkalle. Minä mursin nilkkani töissä ja olin päivystyksessä perjantai iltana 3 h, lapset mukanani. Ensin röntgeniin, sitten labraan, sitten lääkärille. Ja koko ajan vahdit ja viihdytät kivuliaana lapsia. Äitini tuli tänne toki heti kun asiasta kuuli, mutta arkielämä on kyllä todella hankalaa. Kaikkipelaa,kunnes muuttuja X romauttaa korttitalon..ns.

 

[x]

Oletko pyytänyt apua miehesi vanhemmilta? Voisiko olla niin, että he eivät uskalla tarjota apuaan, vaan luulevat sinun kokevan sen tungetteluksi? Puhu asiasta rohkeasti heidän kanssaan, tai pyydä miestäsi asialle jos et itse suoraan kehtaa. Entä voisiko sama tilanne toistua tällä toisella paikkakunnalla, eli sukulaiset ovat kyllä lähellä mutta eivät kuitenkaan tarjoa apuaan? Avun TARJOAMINEN tuntuu olevan monille vaikeaa, ja yhtä monille on avun pyytäminen lähes tekemätön paikka.

 

[kohtalotoveri]

Mullakin on ollut samanlaisia mietteitä; haluaisin muuttaa lähemmäs omaisiani jotka nyt 300km päässä. Mies ei muuttaisi mukana, mutta eroamassa oltas muutenkin. Niin voisi siis tehdä, että muuttaisi muualle asumaan?

Onko teillä lapsia?

juu on lapsia. Mutta mies ei halua niiden kans viettää aikaa kuin pakosta; yleensäottaen mä oon aina niiden kanssa. Ja mies istuu t.koneella. Miksen siis voisi asua toisella paikkakunnalla?? Mutta mites käytännön asiat, tapaamiset...?

 

[Jansu]

Oletko pyytänyt apua miehesi vanhemmilta? Voisiko olla niin, että he eivät uskalla tarjota apuaan, vaan luulevat sinun kokevan sen tungetteluksi? Puhu asiasta rohkeasti heidän kanssaan, tai pyydä miestäsi asialle jos et itse suoraan kehtaa. Entä voisiko sama tilanne toistua tällä toisella paikkakunnalla, eli sukulaiset ovat kyllä lähellä mutta eivät kuitenkaan tarjoa apuaan? Avun TARJOAMINEN tuntuu olevan monille vaikeaa, ja yhtä monille on avun pyytäminen lähes tekemätön paikka.

Kiitos kommentista. Kyllä, lapsen kuoleman aikana tein hyvin selväksi, että tarvitsisin ihan oikeasti apua. Kun suru hyökyy eli ja hengittäminenkin on kivuliasta, olisin tarvinnut ihmistä, joka olisi ottanut lapset ja vienyt leikkipuistoon (esim.). Enhän voinut luhistua lasten nähden.

Anoppi tuli yhden kerran pullapussi kädessä (tietysti ajatuksena, että tuo jotakin hyvää..mutta..) ja pyysi, että keittäisin kahvit, kun "toin tätä pitkoakin". Hän tuli meille siis kahville..yhden kerran.

6 kk:tta sitten ystäväni olivat järjestäneet minulle ylläri-30 v-bileet laivalle. He olivat sopineet miehenikanssa,että vievät minut rentoutumaan, koska olivat olleet huolissaan jaksamisestani. Noh..miehelle oli (yllätys!) tullut seuraavana iltapäivänä "pakollinen" työkuvio. Hän oli roudannut lapsemme vanhemmilleen. Appiukko totesi hakiessani lapsia (lapset olivat olleet hoidossa 2h 15min), että "rouva se vaan juhlii, ja me joudutaan kaitsemaan sun lapsia, että miehesi voi tienata teille rahaa"..se oli tasan viimeinen kerta.

 

[Jansu]

Mullakin on ollut samanlaisia mietteitä; haluaisin muuttaa lähemmäs omaisiani jotka nyt 300km päässä. Mies ei muuttaisi mukana, mutta eroamassa oltas muutenkin. Niin voisi siis tehdä, että muuttaisi muualle asumaan?

Onko teillä lapsia?

juu on lapsia. Mutta mies ei halua niiden kans viettää aikaa kuin pakosta; yleensäottaen mä oon aina niiden kanssa. Ja mies istuu t.koneella. Miksen siis voisi asua toisella paikkakunnalla?? Mutta mites käytännön asiat, tapaamiset...?

Asutko pk-seudulla?

 

[vieras]

Millä tavalla mies osoittaa olevansa hyvä aviomies ja isä? Jos sitä todella on, hän muuttaa tapojaan vaikka väkisin, jos kerrot hänelle näistä suunnitelmista. Otsikon kysymys on tainnut jäädä sivummalle tässä ketjussa. Vastaan: EI TOIMI! Toiset saa parisuhteen toimimaan kaukosuhteena, itse en voisi kuvitella edes sellaista. Kun mukana ovat lapset, ei onnistu.

Vaikka lapset näkisivät isää vain tunnin päivässä, on se paaaljon enemmän kuin kerran viikossa... kerran kuussa... mikäli työ vie noin paljon aikaa, ei kai kerkiä matkustamaan sitä 300km kovin usein. Eli en näkisi etäsuhdetta järkevänä miltään kantilta, etenkään lasten.

Sivukysymys, ap, minkä ikäinen olet?

 

[kohtalotoveri]

Mullakin on ollut samanlaisia mietteitä; haluaisin muuttaa lähemmäs omaisiani jotka nyt 300km päässä. Mies ei muuttaisi mukana, mutta eroamassa oltas muutenkin. Niin voisi siis tehdä, että muuttaisi muualle asumaan?

Onko teillä lapsia?

juu on lapsia. Mutta mies ei halua niiden kans viettää aikaa kuin pakosta; yleensäottaen mä oon aina niiden kanssa. Ja mies istuu t.koneella. Miksen siis voisi asua toisella paikkakunnalla?? Mutta mites käytännön asiat, tapaamiset...?

Asutko pk-seudulla?

En asu