J
Jansu
Vieras
* Toivoisin, että ketjussa keskityttäisi konkreettisiin neuvoihin, eikä "sulla on paska mies"-tyylisiin kommentteihin. Myöskään parisuhdeterapia tai psykologi eivät ole vaihtoehtoina (koska olen terapiassa käynyt ja tämä on käytännön ahdistusta, ei terapialla hoidettavissa olevaa..)
Olen muuttanut nyk. paikkakunnalle 7 vuotta sitten tavattuani mieheni. Tänä aikana meille on syntynyt kolme lasta,joista yksi kuoli tapaturmaisesti kaksi vuotta sitten.
Lapsen kuoleman aikoihin tajusin, kuinka totaalisen yksin olen. Mieheni on aina ollut "hyvä aviomies ja isä", mutta todella urasuuntautunut.Olisin tarvinnut 1km päässä asuvilta miehen vanhemmilta ihan konkreettista apua lapseni kuoleman jälkeen (olin täysin shokissa, itkin, tuijotin seinää, jotenkin selvisin kahden muun kanssa siten, että lapsien perushuolto= ruoka, puhtaus, ulkoilu jne. toimi),mutta he eivät ole koskaan ennen eikä jälkeen tapahtuman ottaneet mitään osaa lapsien hoitoon eikä muutenkaan tukeneet meitä. Omat vanhempani kävivät paljon meillä kriisiaikana,mutta en tietenkään voi olettaa, että kaksi työssäkäyvää ihmistä ajaa meille 300 km:n päästä iltaisin lukemaan lapsille iltasatua ja laittamaan iltapalaa..
Tällöin ajatus siitä,että muuttaisin kotiseudulle, alkoi itää. Nyk. paikkakunnalla minulla on kyllä kavereita, mutta kotiseudulla asuvat isä, äiti,parhaat ystävät ja koko sukuni. Mieheni on työssä todella paljon ja nyt olenkin tajunnut, miten ilman verkostoa täällä elän. Pääsen töistä 15.30, tarhan ja kaupan kautta tulen kotiin, jonne mieheni tulee n.20.00. Lapset menevät nukkumaan tuntia myöhemmin.
Viikonloppuisin mieheni on yleensä toisena päivänä työssä. Kaikki tapahtumat ovat pikkuhiljaa katkeroittaneet minut ja tällä hetkellä ainoa vaihtoehto tuntuu olevan muutto. Olisi niin mukavaa ihan perusasiat (poiketa lasten kanssa mummua katsomaan töihin, mennä tiistaina kummien luo iltateelle, käydä enon luona ex-tempore, viedä mummulaan lapset, jos tarvitsisi esim. mennä työpäivän jälkeen hammaslääkäriin, nythän lapset ovat aina mukanani)
Mieheni ei missään tapauksessa jätä työtään. Olen todella ahdistunut ja miettinyt, voiko avioliitto toimia eri paikkakunnilla asuessa? Tuntuisi hölmöltä erota, koska ei ole mitään "oikeaa" syytä? Periaatteessa kaikki on hyvin. Nautimme toistemme seurasta, seksi toimii, luottamus pelaa mutta silti tämä sos.verkoston puuttuminen on minulle vähintään yhtä suuri asia. Olenko perheenrikkoja? Olen ajatellut,että voisin lasten kanssa muuttaa ja jatkaa silti avioliittoa..Ei taida onnistua?
Kokemuksia? Ajatuksia?
Olen muuttanut nyk. paikkakunnalle 7 vuotta sitten tavattuani mieheni. Tänä aikana meille on syntynyt kolme lasta,joista yksi kuoli tapaturmaisesti kaksi vuotta sitten.
Lapsen kuoleman aikoihin tajusin, kuinka totaalisen yksin olen. Mieheni on aina ollut "hyvä aviomies ja isä", mutta todella urasuuntautunut.Olisin tarvinnut 1km päässä asuvilta miehen vanhemmilta ihan konkreettista apua lapseni kuoleman jälkeen (olin täysin shokissa, itkin, tuijotin seinää, jotenkin selvisin kahden muun kanssa siten, että lapsien perushuolto= ruoka, puhtaus, ulkoilu jne. toimi),mutta he eivät ole koskaan ennen eikä jälkeen tapahtuman ottaneet mitään osaa lapsien hoitoon eikä muutenkaan tukeneet meitä. Omat vanhempani kävivät paljon meillä kriisiaikana,mutta en tietenkään voi olettaa, että kaksi työssäkäyvää ihmistä ajaa meille 300 km:n päästä iltaisin lukemaan lapsille iltasatua ja laittamaan iltapalaa..
Tällöin ajatus siitä,että muuttaisin kotiseudulle, alkoi itää. Nyk. paikkakunnalla minulla on kyllä kavereita, mutta kotiseudulla asuvat isä, äiti,parhaat ystävät ja koko sukuni. Mieheni on työssä todella paljon ja nyt olenkin tajunnut, miten ilman verkostoa täällä elän. Pääsen töistä 15.30, tarhan ja kaupan kautta tulen kotiin, jonne mieheni tulee n.20.00. Lapset menevät nukkumaan tuntia myöhemmin.
Viikonloppuisin mieheni on yleensä toisena päivänä työssä. Kaikki tapahtumat ovat pikkuhiljaa katkeroittaneet minut ja tällä hetkellä ainoa vaihtoehto tuntuu olevan muutto. Olisi niin mukavaa ihan perusasiat (poiketa lasten kanssa mummua katsomaan töihin, mennä tiistaina kummien luo iltateelle, käydä enon luona ex-tempore, viedä mummulaan lapset, jos tarvitsisi esim. mennä työpäivän jälkeen hammaslääkäriin, nythän lapset ovat aina mukanani)
Mieheni ei missään tapauksessa jätä työtään. Olen todella ahdistunut ja miettinyt, voiko avioliitto toimia eri paikkakunnilla asuessa? Tuntuisi hölmöltä erota, koska ei ole mitään "oikeaa" syytä? Periaatteessa kaikki on hyvin. Nautimme toistemme seurasta, seksi toimii, luottamus pelaa mutta silti tämä sos.verkoston puuttuminen on minulle vähintään yhtä suuri asia. Olenko perheenrikkoja? Olen ajatellut,että voisin lasten kanssa muuttaa ja jatkaa silti avioliittoa..Ei taida onnistua?
Kokemuksia? Ajatuksia?