Muutto toiselle paikkakunnalle :miten olette sopeutuneet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja annu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

annu

Vieras
Olemme muuttamassa koko perhe Helsinkiin , meillä on kolme pientä lasta. Miehen työpaikan vaihdoksen vuoksi muutetaan. Muutto askarruttaa kovasti kun ei tunneta sitten ketään. Jotenkin tuntuu että menee ihan tyhjänpäälle, mun työpaikka jää tietty tänne, lasten kanssa olen kyllä vielä hetken kotona. Jotenkin tuntuu että mitä me siellä tehdään ,ei vaan jaksaisi ravata esim. kaikissa perhekerhoissa ja hakea uusia tuttavuuksia , se kun ei enää niin helposti käy. Ja sitten sekin askarruttaa kun ei tosiaan tunneta siellä ketään ,eikä tosiaan saada esim. lapsille hoitajaa jos edes joskus pääsisi yhdessä jossain käymään . Ei olla miehen kanssa kahden käyty ehkä noin viiteen vuoteen missään ja nyt kun lapset olisi jo vähän kasvaneet niin nyt sitten tulee tää muutto. No kai jotain MLL hoitajaa voisi kysyä...Miten te muut ketkä olette muuttaneet toiselle paikkakunnalle missä ei sukulaisia, kavereita tms ole niin miten kauan on mennyt kun olette "kotiutuneet" ja mitkä asiat siinä on auttaneet ? Oletteko olleet aktiivisia esim kaikissa kerhoissa käymään ym..Kaikkia vinkkejä otetaan vastaan.
 
Moneen kertaan ollaan uudelle paikkakunnalle muutettu miehen työn perässä. Lasten kanssa se on tehty Hangosta Turkuun ja Turusta Kaarinaan. Hyvin on mennyt. Sukulaisia ei ole kymmeneen vuoteen asunut samalla paikkakunnalla, vaikka olen hyvin perhe- ja sukurakas. Kerhoissa ja pihasa ollaan pääosin kaverit saatu. Tässä uudessa pihassa ei ole uusia kavereita, mutta edellisiin ollaan pidetty vähän yhteyttä, kun ei tuo viimeinen muutto niin kauas vienyt... Lapset ovat saaneet leikkipuistossa kavareita ja paljon sukuloidaan toisilla paikkakunnilla (n. 200km). Toisaalta en tiedä "paremmasta", olisihan se ihanaa, jos voisi samassa elämäntilanteessa olevan siskon kanssa nähdä ex-tempore ja serkuksetkin tuntisivat toisensa paremmin. Mutta ihan hyvin on pärjätty...
 
Varmaan helpottaa kun muuttaa pienemmältä paikkakunnalta suurempaan.
Perhekerhoilemaan vaan ahkerasti ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Laita vaikka tuonne ystävää haetaan puolelle ilmoitus.

Me vaihdettiin paikkakuntaa viitisen vuotta sitten, pienempään kaupunkiin. Hulluksihan sitä olisi tullut jos olisi omaan kotiin jäänyt, joten kävin perhekahvilassa vaikkakaan en siellä tutustunut loppujen lopuksi muihin äiteihin, oli jotenkin ulkopuolinen olo, he olivat jo niin tuttuja keskenään.

Tämän palstan kautta kylläkin löytyi uusia tuttavuuksia ja myöhemmin puistosta.

Kolmisen vuotta meni kuitnekin ennenkuin itse kotiuduin tänne, ja nyt en haluaisi muuttaa enää pois ;)
 
Me muutettiin 3,5 vuotta sitten 200 km:n päähän kolmen lapsen kanssa. Heti ilmoitin lapsen seurakunnan kerhoon ja kävimme perhekerhossakin. Puistoistakin löytyi tuttuja ja esikoinen meni sitten puolen vuoden kuluttua eskariin ja pienemmät aloitti päivähoidon. itse aloitin opinnot. Hyvin sujui kaikki muuten ja tykkäsin, mutta mies ei viihtynyt. Lastenhoitoapua ei ollut ja aika rankkaa oli välillä. Viime viikolla muutimme takaisin kotipaikkakunnalle miehen toiveesta.
 
Me tehtiin vajaa kaksi vuota sitten sama liike - kolmen pienen lapsen kanssa muutettiin Helsinkiin monen sadan kilometrin päästä.
melko hyvin ollaan sopeuduttu -asutaan rauhallisessa lähiössä ja työnkautta olen saanut kavereitakin. Kaikki sukulaiset ja kaverit jäivät kotipaikkakunnalle, jossa käydään 4 - 5 kertaa vuoden aikana.
 
Mun on ihan pakko vastata tähän. Mulla niin samanlaiset fiilikset kun aloittaneella!! Me ehdittiin asua samalla paikkakunnalla 7v lasten kanssa Etelä-Suomessa. Suku oli kaukana, 400km päässä. Sitte mies sai työpaikan ja lähdettiin lasten kanssa ihan toiseen suuntaan minne en ois ikinä kuvitellukaan muuttavani, mutta täällä suunnalla taas suku on lähempänä, 250km. No, mulla jäi iso määrä ystäviä, tuttavia, verkostoa muutenkin jo vaikka mitä, työt ja kaikki suunnitelmat. Ensimmäiset viikot lasten kans ikävöitiin kovasti, olin aika masentunut, ei paljon jaksanut liikkua ja samanlailla tuntui etten jaksa enää aloittaa "alusta" tutustumista kaikkiin ihmisiin ja kaikki on niin uutta ja kaikki täytyy taas löytää uudelleen... Nyt kun aikaa on kulunut vasta 3kk muutosta , mulla alkaa löytyä sitä elämisen intoa uudelleen. Tyttö on eskaris ja mä olen ollut pienenmmän kans kotona vielä. En ole kiirehtinyt hakemaan töitä, mietin jopa uutta uraakin, tai mitä nyt alkas tekee...ehkä opiskeluja. Eskarin kautta on tullut tuttuja, samoin puistossa tavattu kiva perhe, jonka avulla taas löytyi tytölle kiva harrastus, ja taas sieltä saa tuttuja, samoin vein lapsia pyhäkouluun josta taas tulee tuttuja. Että kummasti sitä elinpiiristä löytää näitä ihmisiä. Mutta toki kestää että saa hyviä ystäviä jos saa. Ja ainahan vanhat ystävät säilyvät ja pitää yhteyttä, elämä rikastuu näinkin. Samoin perheen sisäinen elämä vahvistuu, on pakko olla yhdessä enemmän ja saa tukea toisistaan. Lapsille ei meilläkään ole ikinä ollut hoitajia , itse on hoidettu, eikä osaa kaivatakaan samalla lailla kuin ne joilla on kenties isovanhemmat lähellä auttamassa. Me on nyt päästy käymään usemammin kylässä ja sekin on nyt mukavaa, ei matka ole rasite. Ja kun sekin on totta että arki on samanlaista oli sitten missä vaan, aikaa menee siinä joka tapauksessa ja olen ottanut nyt rennosti , että käyn sit yksin lenkillä ja kun ilmat paranee, mennään retkille metsiin ja kysellään ihmisiltä mitä kivoja paikkoja löytyy täältä päin.

Ja täytyy muistaa että aina on mahdollisuus tehdä arvioita, muuttaako takaisin vai sopeutuuko. Kokemukseni mukaan 4-5v on aika jolloin tietää todella tykkääkö asuinpaikasta vai ei!
 
Varsinaiseen kysymykseesi on pysty vastaamaan, mutta haluan toivottaa sinut tervetulleeksi Helsinkiin! Täällä on erittäin hyvä leikkipuisto/asukaspuistoverkosto, jossa on paljon toimintaa lapsiperheille. Lisäksi on seurakuntien kerhoja ym. Helsingissä asuu paljon tänne muualta tulleita ja se on otettu huomioon myös kaupungin palveluissa. Varmasti et jää yksin, jos vain jaksat lähteä liikkeelle.
 
Muutettiin Hgin keskustasta 150km itään ja inhoan yli kaiken tätä paikkakuntaa ja menttaliteettia. Nyt kun on pieniä lapsia en kuitenkaan Hkiin muuttaisi niiden kanssa, täällä on turvallisempaa. Ihme tilanne. Pois vielä muutetaan, se on varma.
 

Yhteistyössä