Piti eilen lähteä Henlsingistä risteilylle ja viettää päivä Tuukholmassa. Lähdettiin kotoa mielestämme hyvissä ajoin, varasimme matkaan 3 tuntia kun yleensä ollaan ajettu matka 2 tunnissa ja navigaattorikin näytti että matkaa menee noin 1t 50min.
Emme kuitenkaan huomioineet, että oli perjantai ja pääsimme Helsingin keskustaan juuri sopivasti neljän ruuhkaan niinpä siinä kävi sitten niin, että jumiuduimme ruuhkaan ja satamaan päästiin juuri sopivasti katsomaan kun laiva irtosi laiturista :headwall:
Harmitus oli sillä hetkellä kyllä melkoinen ja esikoinenkin oli aivan äärettömän pettynyt. No, ei muuta kuin ajamaan takaisin kotiin. Tuli sitten istuttua autossa sellaiset 5 tuntia ihan turhaan ja maksettua Deluxe hytistäkin ihan kohtalainen summa -turhaan sekin
Me kun vielä asutaan Turussa ja yleensä aina lähdetään risteilylle täältä eli miks just sen kerran kun oltais Henlsingistä lähdössä ja sinne saakka ajettu niin missataan koko matka.