Naapurin lasta ei viedä kesälomamatkalle? LS-ilmoitus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Naapurin äiskä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Naapurin äiskä

Vieras
Olen huolissani naapurin ala-asteikäisestä lapsesta. Hänen vanhemmat ovat molemmat nyt kesälomalla ja tekevät kyllä omia kesäjuttujaan, mutta ovat jättäneet lapsensa toiveet kokonaan huomioimatta. Perheellä on oma auto ja asuntovaunu, ja isä käy lähes joka päivä golfaamassa (perhe on muutenkin suht hyvin toimeentuleva), mutta itsekkäät vanhemmat eivät aio viedä lastaan edes pienelle kesälomamatkalle, vaikka rahasta se ei kyllä voi olla kiinni.
Kyselin kesän alussa ohimennen tältä penskalta, että meinaatteko suunnata huvipuistoon tai muualle loman aikana, johon poika vastasi selvästi pettyneenä, että "Ei me varmaan käydä missään, kun iskällä ja äidillä on vain noita aikuisten juttuja."... Kävi todella sääliksi tuota lapsirukkaa, jolla ei vielä kaiken lisäksi ole juurikaan ystäviä ja kesäpäivät kuluvat yksin sisätiloissa.
Tiedän, ettei tässä nyt ole kysymys suoranaisesti heitteillejätöstä, mutta voisiko tästä tehdä jonkinlaisen kevyemmän ls-ilmoituksen, jonka seurauksena sosiaaliväki voisi vaikka edes muistuttaa vanhempia huomioimaan lapsenkin tarpeet kesäloman aikana, eikä aina vain keskittyä omiin rientoihinsa? Lapsi on selvästi masentunut olemaan näkymätön vanhemmilleen, eikä hänellä näytä olevan mitään tekemistä päivästä toiseen.
Pitäisikö minun siis ilmoittaa tästä lastensuojeluun? En sitten kaipaa välinpitämättömien kommentoijien haukkuja, vaan rakentavaa keskustelua. Käy vaan niin sääliksi ja haluaisin jotenkin auttaa :(
 
Juuh, jotenkin tuota lasta pitää auttaa.

Lähtisin kuitenkin ensin yrittämään muuta kautta. Asiat vaativat vain vähän suunnitelmallisuutta ja oveluutta.

Suunnitelma a) ystävysty äidin kanssa. Ujuta hänelle mielipiteesi lasten kesälomareissun tarpeesta ja avot naapuri on muksunsa kanssa lintsilla ja linnanmäellä.

plan b) kidnappaa lapsi ja kuskaa hänet lomalle. Jätä vanhemmille viesti, että löytävät vesansa Hangon uimarannalta ja vanhemmat säntäävät lapsens aperään lomailemaan.

vaihtoehto c) laita paikallislehteen/taloyhtiön ilmoitustaululle tekaistu juttu lomattomasta lapsesta. vanhemmat alkavat potea syyllisyyttä ja suuntaavat lasten riemulomalle.

Minulta löytyy lisääkin ideoita. Jatkan hiomista suunnitelmasta d.
 
Kyllä voit, lapselle pitää tarjota virikkeitä ja tekemistä ja alakouluikäinen on vielä ihan lapsi. Joten voit tehdä ja kertoa tuon tilanteen, ihan niin kuin sen koet ja näet. Voi ola, että äiti kärsii esim masennuksesta ja isä taas on liian kiireinen - ei voi tietää.
 
Et voi tehdä lastesuojeluilmoitusta. Voisitko sinä tehdä lapsen kanssa jotakin? Meillä on naapurissa vähän sama tilanne eli kouluikäinen tyttö on aina sisällä tai omassa pihassamme (rivitalo) yksin tai meidän kanssa. Ketään kavereita ei käy koskaan ja vanhemmat eivät tee lapsen kanssa mitään. Kun menen 3-vuotiaani kanssa ulos, tyttö tulee myös sinne heti ja on selvästi vailla huomiota ja kaveria. Niinpä leikimme tytön kanssa ja näin kesällä olemme ottaneet hänet mukaan uimaan, jäätelölle, kirjastoon ja leikkipuistoon. Aina yritän vanhemmille hehkuttaa, kuinka mukavaa meillä oli ja kuinka tämä tyttö selvästi nautti, jos vaikka ymmärtäisivät itsekin joskus tehdä hänen kanssaan jotakin. Kesälomareissu ei sinänsä ole mieletäni olennaista, vaan lähinnä se yhdessä oleminen ja tekeminen sekä kaverisuhteiden tukeminen. Surullisiahan tuollaiset tapaukset ovat, mutta ei asia silti lastensuojeluun kuulu.
 
[QUOTE="vieras";28746281]Et voi tehdä lastesuojeluilmoitusta. Voisitko sinä tehdä lapsen kanssa jotakin? Meillä on naapurissa vähän sama tilanne eli kouluikäinen tyttö on aina sisällä tai omassa pihassamme (rivitalo) yksin tai meidän kanssa. Ketään kavereita ei käy koskaan ja vanhemmat eivät tee lapsen kanssa mitään. Kun menen 3-vuotiaani kanssa ulos, tyttö tulee myös sinne heti ja on selvästi vailla huomiota ja kaveria. Niinpä leikimme tytön kanssa ja näin kesällä olemme ottaneet hänet mukaan uimaan, jäätelölle, kirjastoon ja leikkipuistoon. Aina yritän vanhemmille hehkuttaa, kuinka mukavaa meillä oli ja kuinka tämä tyttö selvästi nautti, jos vaikka ymmärtäisivät itsekin joskus tehdä hänen kanssaan jotakin. Kesälomareissu ei sinänsä ole mieletäni olennaista, vaan lähinnä se yhdessä oleminen ja tekeminen sekä kaverisuhteiden tukeminen. Surullisiahan tuollaiset tapaukset ovat, mutta ei asia silti lastensuojeluun kuulu.[/QUOTE]

Olet ihana ihminen, kun viitsit tuollaista tehdä, Ihan hattua nostan. ( :
 
  • Tykkää
Reactions: Heartless Bitch
[QUOTE="vieras";28746281]Et voi tehdä lastesuojeluilmoitusta. Voisitko sinä tehdä lapsen kanssa jotakin? Meillä on naapurissa vähän sama tilanne eli kouluikäinen tyttö on aina sisällä tai omassa pihassamme (rivitalo) yksin tai meidän kanssa. Ketään kavereita ei käy koskaan ja vanhemmat eivät tee lapsen kanssa mitään. Kun menen 3-vuotiaani kanssa ulos, tyttö tulee myös sinne heti ja on selvästi vailla huomiota ja kaveria. Niinpä leikimme tytön kanssa ja näin kesällä olemme ottaneet hänet mukaan uimaan, jäätelölle, kirjastoon ja leikkipuistoon. Aina yritän vanhemmille hehkuttaa, kuinka mukavaa meillä oli ja kuinka tämä tyttö selvästi nautti, jos vaikka ymmärtäisivät itsekin joskus tehdä hänen kanssaan jotakin. Kesälomareissu ei sinänsä ole mieletäni olennaista, vaan lähinnä se yhdessä oleminen ja tekeminen sekä kaverisuhteiden tukeminen. Surullisiahan tuollaiset tapaukset ovat, mutta ei asia silti lastensuojeluun kuulu.[/QUOTE]

Kamalaa että tuollaisia vanhempia on. :( Sinuna ajattelisin sen lapsen parasta, ja tekisin ilmon. Jos on huoli lapsesta se kuuluu tehdä - lastensuojelu on lapsen suojelua, ei vanhemman. Jos siis ajattelet pettäväsi hänen vanhemmat tai tekevänsä väärin heitä kohtaan jos teet ilmoituksen. Ajattele miten lapsi kärsii yksinäisyydestään, eikä tilanne sillä korjaannu ettei käy katsomassa ja tarkistamassa miten niillä vanhemmilla menee, ja mitä he ajattelee. Ja se on viranomaisten hommaa.
 
[QUOTE="vieras";28746288]Voi kiitos. Lämmitti mieltä :)[/QUOTE]

Tosi kivasti olet auttanut ja ottanut tyttöä mukaan. :) Se on oikein ja lähimmäisenrakkautta. Toisaalta minäkin mietin, että voisiko lastensuojelun työtekijät käydä katsomassa mitä vanhemmat ovat mieltä? Koska huoltajien kuuluu ihan juridisestikin antaa lapselle virikkeitä, olla kiinnostuneita hänestä ja olla läsnä.
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
[QUOTE="vieras";28746287]Kamalaa että tuollaisia vanhempia on. :( Sinuna ajattelisin sen lapsen parasta, ja tekisin ilmon. Jos on huoli lapsesta se kuuluu tehdä - lastensuojelu on lapsen suojelua, ei vanhemman. Jos siis ajattelet pettäväsi hänen vanhemmat tai tekevänsä väärin heitä kohtaan jos teet ilmoituksen. Ajattele miten lapsi kärsii yksinäisyydestään, eikä tilanne sillä korjaannu ettei käy katsomassa ja tarkistamassa miten niillä vanhemmilla menee, ja mitä he ajattelee. Ja se on viranomaisten hommaa.[/QUOTE]

Kamalaahan se on. Toisaalta tyttö ei siis ole mitenkään masentuneen tai surullisen oloinen. Lähinnä seuraa, huomiota ja tekemistä vailla. Hänellä on aina siistit vaatteet ja osaa käyttäytyä hyvin eli häntä on kasvatettu. Vanhemmat antavat lapsen mielellään olla meidän kanssamme. Ongelma on siis "vain" tuo, että vanhemmat eivät tee hänen kanssaan asioita ja kavereita ei heillä käy eikä hän käy kavereillaan. Tiedän, että ainakin yksi hyvä ystävä hänellä koulussa on. En ajattele mitenkään pettäväni vanhempia, jos ilmoituksen tekisin, mutta jotenkin en muuten ajattele tilanteen olevan sellainen, että siihen olisi aihetta. Niin, en kyllä myöskään tiedä, missä se raja sitten menisi...
 
[QUOTE="vieras";28746295]Tosi kivasti olet auttanut ja ottanut tyttöä mukaan. :) Se on oikein ja lähimmäisenrakkautta. Toisaalta minäkin mietin, että voisiko lastensuojelun työtekijät käydä katsomassa mitä vanhemmat ovat mieltä? Koska huoltajien kuuluu ihan juridisestikin antaa lapselle virikkeitä, olla kiinnostuneita hänestä ja olla läsnä.[/QUOTE]

Totta tuokin on toki...

Toisaalta en tiedä, mitä heillä sisällä tapahtuu. Eli en tiedä, paljonko vanhemmat ovat siellä läsnä. Jos vaikka inhoavat ulkoilua, mutta sisällä tekevät enemmän asioita yhdessä. Vanhemmat ovat siis kylläkin paljon kotona. Äh, en tiedä. Ehkä turhan toiveikasta ja lastensuojeluhan tuonkin selvittäisi. Täytyy haudutella asiaa. Asia olisi ihan selvä, jos edes epäilisin esimerkiksi väkivaltaa tai jotain muuta selvää kaltoinkohtelua, mutta tosiaan kyse ei ole mistään sellaisesta. Talvella tähän asiaan ei kiinnittänyt näin paljon huomiota, kun tyttö oli päivät koulussa. Eihän muillakaan välttämättä ole silloin kovin paljon iltaisin aktiviteetteja, enkä silloin vielä tiennyt, ettei tyttö esimerkiksi harrasta mitään.
 
[QUOTE="vieras";28746300]Kamalaahan se on. Toisaalta tyttö ei siis ole mitenkään masentuneen tai surullisen oloinen. Lähinnä seuraa, huomiota ja tekemistä vailla. Hänellä on aina siistit vaatteet ja osaa käyttäytyä hyvin eli häntä on kasvatettu. Vanhemmat antavat lapsen mielellään olla meidän kanssamme. Ongelma on siis "vain" tuo, että vanhemmat eivät tee hänen kanssaan asioita ja kavereita ei heillä käy eikä hän käy kavereillaan. Tiedän, että ainakin yksi hyvä ystävä hänellä koulussa on. En ajattele mitenkään pettäväni vanhempia, jos ilmoituksen tekisin, mutta jotenkin en muuten ajattele tilanteen olevan sellainen, että siihen olisi aihetta. Niin, en kyllä myöskään tiedä, missä se raja sitten menisi...[/QUOTE]

No hyvä, jospa hänellä on kuitenkin perusasiat ihan kunnossa. Ehkä vanhemmat ovat vanhoja tai eivät vain jaksa olla lapsen kanssa. :/ Mun omalla äidillä oli sellainen lapsuus on myös, hän oli ainoa lapsi yh-äidille kuka oli vielä yrittäjä. Hyvin paljon joutui olemaan yksin ja pärjäämään omillaan, jopa keksimään 'rajoja' itselleen kun äiti ei välittänyt. Minusta ois ollu äärettömän hyvä jos naapurosta tai koulusta joku olisi tehnyt viranomaiselle ilmoituksen.. Sydäntä särkee ajatuskin, että lapsi jää ilman huomiota ja vanhemman aikaa.
 
[QUOTE="vieras";28746309]No hyvä, jospa hänellä on kuitenkin perusasiat ihan kunnossa. Ehkä vanhemmat ovat vanhoja tai eivät vain jaksa olla lapsen kanssa. :/ Mun omalla äidillä oli sellainen lapsuus on myös, hän oli ainoa lapsi yh-äidille kuka oli vielä yrittäjä. Hyvin paljon joutui olemaan yksin ja pärjäämään omillaan, jopa keksimään 'rajoja' itselleen kun äiti ei välittänyt. Minusta ois ollu äärettömän hyvä jos naapurosta tai koulusta joku olisi tehnyt viranomaiselle ilmoituksen.. Sydäntä särkee ajatuskin, että lapsi jää ilman huomiota ja vanhemman aikaa.[/QUOTE]

Tuota jaksamattomutta olen ajatellut itsekin. Ja ihan vaan ymmärtämättömyyttä ja sokeutta asialle. Hirveän surulliselta on minustakin tuntunut tuota seurata. Täytyy miettiä asiaa. Kiitos ajatuksenvaihdosta ja hyvää yötä :)
 
[QUOTE="vieras";28746313]Tuota jaksamattomutta olen ajatellut itsekin. Ja ihan vaan ymmärtämättömyyttä ja sokeutta asialle. Hirveän surulliselta on minustakin tuntunut tuota seurata. Täytyy miettiä asiaa. Kiitos ajatuksenvaihdosta ja hyvää yötä :)[/QUOTE]

Mieti ja muista ettei se ole mikään rangaistus vanhemmille, vaan se voi olla kriittisen tärkeä apu perheelle jotta vanhemmat herää ja alkaa ajatella tytärtään. Kiitti samoin, öitä! :)
 
No ei se väylä kyllä ls viranomaiset ole jos auttaa haluat. Voi elämä sentään ihmisiä, älkää nyt kuormittako niitä vähäisiä sossuja tuollasella!!! Se on pois niiltä ketkä tosissaan tarvii apua!! Tää on ihan ihme touhua nykyään kun kaikesta ollaan tekemässä ilmoituksia. Ja jos ap tekisitkin niin uskon et nauravat sut ulos sieltä toimistosta. Mikään laki ei määrää et lasten pitää päästä reissuun lomalla. Jos se niin vaivaa niin ota sä se lapsi matkaas ja vie huvipuistoon,älä käytä siihen yhteiskunnan varoja.
 
Jatkan vielä että mistä tiedät satavarmasti et lapsi ei oo ollu tai tuu olemaan missään reissussa? Tunnetko niin hyvin ne? Ensinnä ovat voineet olla talvella vaikka ulkomailla ja nyt kesän sit kotona. Toiseksi,voiko lapsen puheisiin luottaa. Meidän 9v on sitä mieltä ettei ole ollut missään ja äiti on vaan koko ajan töissä.silti se on käyny tänä kesänä 2 huvipuistossa,kylpylässä,eläintaehassa,3yön yelttaretkellä ja hotellissa yövyttiin kaupunkilomalla 4 yötä. Kuitenkin kun joku siltä kysy et missä oot käyny tänä kesänö niin vastaus oli et ei oikein missään :O
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
Tee minustakin ilmoitus. Mulla ei ole varaa matkustaa mihinkään.

On ensinnäkin ihan eri asia olla varaton, kuin että isä käy golfia pelaamassa, joka ei ole halvin mahdollinen harrastus.

Ja eiköhän homman pointsi ollut se, että LAPSEN KANSSA EI VIETETÄ AIKAA. Se ei käsittääkseni maksa mitään????????????? Rakkaus ja huolenpito ei vaadi rahaa, mutta sen puuttuminen voi ihan oikeasti olla ls-ilmoituksen paikka.
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
Kyllä tuosta hyvin voi tehdä ja oikeastaan pitäisikin tehdä ls-ilmoitus. Siellä on eri kategorioita. Kevyt ilmoitus tulee siitä, jos alle kouluikäinen ei pääse Muumimaahan, sitten on sellainen välimalli, jos ala-kouluikäinen ei pääse Lintsille tai edes Visulahteen ja sitten se rankka versio, jos teiniä ei ole vietyä festareille tai Thaimaahaaseen.
 
Mistä oikeast tiedät, että rahasta ei ole kiinni. Suuret tulot=suuret menot, näin olen käsittänyt monen kohdalla. Tässä ei ole kyse mistään muusta kuin on epäreilua, että muut Suomen lapset viedää matkoille ja huvipuistoon ja häntä ei viedä. Ihanko oikeasti jos naapurin Pekka viedään särkäniemeen ja naapurin Liisaa ei niin pitäisi tehdä ilmoitus. Kenelläkään vanhemmalla ei ole pakkoa laitta esim. 300e johonkin huvipuistopäivään jos ei halua. Minäkään en aio viedä lastani huvipuistoon, kun ehkä muutaman kerran hänen lapsuutensa aikana ( tähän lasketaan mukaan teini-ikä), ihan vaan sen takia, kun se on niin perkeleen kallista ja sillä rahalla saa jotain muutakin.
Älytöntä, että nykypäivänä olet huono vanhempi jos sinulla ei ole kalliita virikkeitä ja tämä ajattelutapa järjetöntä. Jokainen tyylillään. Kyllä meistä tulee ihan tasapainoisia aikuisia vaikka ei joka viikonloppu Hop Lopissa oltaisikkaan.
 
[QUOTE="vieras";28746592]Toivon kyllä hartaasti, että tämmöisestä asiasta ls-ilmoitusta tekevää neuvottaisiin viranomaisten puolelta huolehtimaan omista asioistaan. Rajansa typeryydelläkin.[/QUOTE]

Peesaan tätä. Palstaa lukiessa tulee yhä enemmän selväksi että mikä on se syy että lastensuojelu on nykyään niin ylikuormittunut että ne todellista apua tarvitsevat joutuu pahimmillaan oottamaan niin kauan että on jo myöhäistä :(
KÄyttäkää nyt järkeä hyvät ihmiset!!!! Jos se naapurin lapsen tilanne on NIIIIIN huolestuttava niin aina voi ottaa sen lapsen matkaan kun itse menee omiensa kanssa sinne huvipuistoon. Paljon järkevämpi ja yhteiskunnalle halvempi ratkaisu.

Lisäksi kannattaa ensin kysyä puhuuko se muksu ees totta. Lapsi voi hyvin puhua mitä sattuu.
 
Mietipä hieman...vaikkapa sitä kuinka paljon maailmassa on perheitä jotka eivät vie lastaan kesälomareissulle...ehkä voisit luopua päähänpinttymästäsi. Lapsi tuskin on heitteille jätetty tai laiminlyöty jos hänen vanhempansa eivät ole käyneet hänen kanssaan lomalla Suomen kaikissa hilavitkutin-parkeissa. Mistä tiedät täsmälleen minne lapsi on viety elämänsä aikana? Olisko mahdollisesti luvassa kahden viikon reissu thaikkuihin myöhemmin syssyllä....?
 
[QUOTE="vieras";28746281]Et voi tehdä lastesuojeluilmoitusta. Voisitko sinä tehdä lapsen kanssa jotakin? Meillä on naapurissa vähän sama tilanne eli kouluikäinen tyttö on aina sisällä tai omassa pihassamme (rivitalo) yksin tai meidän kanssa. Ketään kavereita ei käy koskaan ja vanhemmat eivät tee lapsen kanssa mitään. Kun menen 3-vuotiaani kanssa ulos, tyttö tulee myös sinne heti ja on selvästi vailla huomiota ja kaveria. Niinpä leikimme tytön kanssa ja näin kesällä olemme ottaneet hänet mukaan uimaan, jäätelölle, kirjastoon ja leikkipuistoon. Aina yritän vanhemmille hehkuttaa, kuinka mukavaa meillä oli ja kuinka tämä tyttö selvästi nautti, jos vaikka ymmärtäisivät itsekin joskus tehdä hänen kanssaan jotakin. Kesälomareissu ei sinänsä ole mieletäni olennaista, vaan lähinnä se yhdessä oleminen ja tekeminen sekä kaverisuhteiden tukeminen. Surullisiahan tuollaiset tapaukset ovat, mutta ei asia silti lastensuojeluun kuulu.[/QUOTE]

minun lisäksi meidän taloyhtiössä ulkoilee vain 2äitiä lastensa kanssa,joskus harvoin! kouluikäisten äidit/isät ei oo ollenkaan ulkona/eikä ees eskarilaisten. me ollaan ainoa perhe jotka on joka päivä lastensa kanssa ulkona(muilla lapset ulkoilee keskenään).

järjestäen kaikki lapset tulee hakee multa ja mun mieheltä huomiota! ja se tarkoittaa n. 10lasta!!!
 

Yhteistyössä