Toggle sidebar

Naimisiin ja lapsia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja N27
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
N

N27

Vieras
Tiedän että tästä tulee arvostelua osakseni tosi paljon, mutta toivon että edes joku ymmärtää.

Olemme poikakaverin kanssa seurustelleet jo vuosia. Elämme etäsuhteessa ja matkaa välillämme on satoja kilometrejä. Nyt alkaisi olla mahdollista, että minä voisin muuttaa hänen paikkakunnalleen. Minua kuitenkin pelottaa muuttaa, vaikka tiedänkin että rakastan häntä tosi paljon.

Me ei olla oikeen hirveesti puhuttu tulevaisuudesta. Mä en haluis olla aina se joka kyselee. Ja kun kysyn jotain, mies heittää asian leikiksi. Olen esimerkiksi kysynyt milloin hän haluaisi lapsia ja hän vaan vetää jotain vitsiä siihen. Häneltä ei siis saa vastauksia tällaisiin kysymyksiin.

Olemme molemmat 27-vuotiaita. Olen sanonut hänelle että tahtoisin ensimmäisen lapsen (jos lapsia ylipäätään hankimme/saamme) alle 30-vuotiaana tai viimeistään noin 30-vuotiaana. Olen myös sanonut että en halua lapsia ilman avioliittoa. En kuitenkaan tiedä milloin mies haluaa lapsia tai
naimisiin, sanoo vaan että ehkä joskus.

Tämä saa minut ajattelemaan että hän on väärän ihmisen kanssa. En haluaisi jättää nykyistä työtäni ja muuttaa satojen kilometrien päähän ihan vaan turhan takia. Mitä jos huomaankin, että olen yli 30 ja asun edelleen hänen kanssaan avoliitossa eikä hän edelleenkään tiedä haluaako ja jos niin milloin. Tässä alkaa aika loppua jos haluaa edes noin 30-vuotiaana olla naimisissa oleva äiti.

Mitä mä teen?
 
Olen nainen ja miesystäväni haluaisi samoja asioita kuin sinä ja toimin kuten miesystäväsi. Lasken leikkiä ja pitkitän, koska en ole varma suhteestamme.
 
Miksi sä teet niin? Siis miksi olet suhteessa, josta et ole varma? Kokemuksesta voin sanoa, että sellainen suhde on väärä suhde. Ja mä luulen, että juuri se sama on poikakaverini syy. Tuntuu pahalle kun hän ei voi sitäkään myöntää mulle, vaikka olen sitäkin kysynyt ihan suoraan. Mikä sun motiivi on nimim. ""kysy suoraan""?
 
Muuta leikisti hänen luokseen. Älä jätä työpaikkaasi lopullisesti, älä luovu asunnostasi. Kuulostele vähän aikaa millaista olisi yhteinen arki ja jos on jotakin huomautettavaa, niin palaa takaisin.
 
Puhu poikaystävällesi suoraan. Sano, että tämä on nyt sinulle tärkeää ja tästä on pakko keskustella. Jos hän edelleen lyö leikiksi, niin sano, että sinusta tuntuu sitten siltä, että suhteella ei ole jatkoa. Jos ette saa puhuttua asiaa selväksi, niin älä muuta hänen perässään ja jätä kaikkea. Jos olette samoilla linjoilla asioista, niin sitten vaan laukkua pakkaamaan!
 
Kohta joku kihlavinkuja neuvoo jättämään sitoutumishaluttoman miehen ja hankkimaan toisen, joka halua siittää biologisen kellon tikityksen tahdissa ap:n kanssa liudan lapsia ja leikkiä kotileikkiä.

Miehellä on nykyään näköjään pelkkä siitossonnin virka!
 
Kiitos vastauksistanne!

Nimimerkille ""ou jeah!"" haluaisin sanoa, että tässä ei ole kyse mistään siitossonnina toimimisesta ja kotileikistä. Haluaisin vain tietää onko mies kanssani tosissaan vai onko hän epävarma kuten minulle ensiksi vastannut nainen miehensä suhteen. En halua olla ihmisen kanssa, jolle minä en ole yhtä lailla ""se oikea"" kuin hän minulle. En halua olla mikään korvike. Mieluummin olen yksin. Ei minun pakko ole lapsia saada, mutta väärässä suhteessa en halua olla.
 
Voi se ihminen silti olla ""se oikea"", naimisiin menolla ja lasten hankkimisella ei välttämättä ole sen kanssa mitään tekemistä. En minäkään halua naimisiin enkä lapsia vaikka pitkään on kimpassa oltu, ja miehille nää hääjutut varsinkaan ei ole niin kovin kiinnostavia.
 
Suhteen alussa mies sanoi ihan yleisellä tasolla haluavansa naimisiin ja lapsia. Nyt vaan kun suhde vanhenee, alkaa tuntua että ehkä hän ei haluakaan niitä minun kanssani, kun ne puheet ovat loppuneet ja tilalle on tulleet ne ""vitsit"". Alussa minä olin se, joka ei haaveillut lapsista ja naimisiin menemisestä.
 
Ehkäpä mies on tehnyt ajan myötä havaintoja geeniperimästäsi ja tullut tulokseen, ettei suvunjatkaminen kanssasi ole aiheellista. (Samaan tulokseen olisin tullut minäkin)
 
No jos mies on tehnyt sellaisen ""havainnon"", niin voisi ilmoittaa minullekin. Ei siinä mitään, jos hän ei pidä minua itselleen sopivana, mutta voisi kyllä informoida siitä sitten minuakin ennen kuin alan satojen kilsojen päähän ahteriani raahaamaan. :)
 
Onko mahdollista, että muutat sinne kokeeksi esim. 3 kuukaudeksi, mutta pidät ovet auki vielä nykyiseen kotikaupunkiisi? Teette sitten päätöksen jatkosta yhdessäasumisjakson jälkeen.

Luulisin, että miehesi ei oikein kunnioita tunteitasi. Naiselle on tärkeää, että mies hyväksyy naisen erilaiset tunteet. Miehet eivät kaipaa jatkuvaa puhumista, kun taas naiselle se on välttämätöntä, että saa selvitettyä tunteitaan ja mielialojaan. Kerro miehelle, että kyseessä on sinulle valtavan iso elämänmuutos ja sinulle on tärkeää, että hän ymmärtää, miten olet erilaisten tunteiden vallassa: ihanaa päästä hänen luokse, pelko siitä onnistuuko kaikki, pelkäät ettei hän rakastakaa sinua, pelkäät ettei hän unelmoi samoista asioista kuin sinä eli häistä ja vauvasta jne.

Poikaystäväni käyttäytyi aluksi samoin kuin sinun miehesi. Hän aluksi puhui avoimemmin, mutta on muuttunut sulkeutuneemmaksi suhteen edettyä. Aluksi ilmeisesti hänen oli helpompaa puhua tunteista tuntemattoman kanssa, mutta nyt kun tunteet on pelissä, hän tod.näk. pelkää kertoa syvimpiä tuntojaan.
 
Mä olen saman ikäinen sun kanssa ja seurustelen myös, välimatkaa on mut vähemmän. Ja myöskin vähemmän aikaa seukannut. Mutta, ymmärrän sinua täysin! Itellä tasan samat haaveet.Mielellään lapset avioliiton sisäpuolella ja todella alle 30 vuotiaana. Mutta mutta, missä vika?
Nykymiehet pitää normaalina et nainen on yli 30 v. ensisynnyttäjä! Ei kai ne ajattele et riskit kasvaa ja mitä nuorempi sen paremmin jaksais...No mä olen myös puhunut toiveistani. Eikä kai kukaan tiedä toteutuuko ne. Mut sä olet ollut miehesi kanssa jo sen aikaa et kyl hänen pitää jo osata todella sanoa mitä haluaa! Itse pelkään olevani samassa tilantessa joskus asumisten ym. kanssa. Mut purista kullastasi jollakin keinoin se mitä tulevaisuus tuo. Se on sun perusoikeus jo tietenkin!
 
Koitas ny niin 27 ottaa ittestäs selvää sanoit aiemmin =>

"" En halua olla ihmisen kanssa, jolle minä en ole yhtä lailla ""se oikea"" kuin hän minulle. En halua olla mikään korvike. Mieluummin olen yksin. Ei minun pakko ole lapsia saada, mutta väärässä suhteessa en halua olla.""

Eli ehdit jo toteamaan, että et nyt välttämättä lapsia halua. Nonni vai mitä häh? Kyllä jutut on sulla sellasia, että selvästi kello tikittää. Myönnä nyt itsellesi, että väärä suhde sulle = mies ei halua lapsia tai epäröi niiden hankintaa sinun kanssasi, jolloin se on pirun iso kolaus sun biologiselle vietilles ja sun tunteille(joista osa muuten johtuu hormoonien kemikaalisesta vaikutuksesta aivoissa).
 
Nimimerkki ""niin 27"" kirjoittaa: ""Nykymiehet pitää normaalina et nainen on yli 30 v. ensisynnyttäjä."" Aivan, niin pitääkin, koska se on niin yleistä.

Jos se on naiselle suuri ongelma, niin sitten kannattaisi etsiä valmiiksi itseään 10 vuotta vanhempi mies, joka alkaa olla jo henkisesti valmis perheen perustamiseen. Ai niin, nuorten naisten mielestähän vanhat ukot ovat iljettäviä. Ties vaikka niillä jo kasvaisi karvoja korvista. No, kaikkea ei voi saada, paitsi prinsessaunelmissaan.

AP:lle vielä sanoisin, että mistä ihmeestä sitä voi alle 30:nä etäsuhteessa elävänä tietää siitä ""oikeasta""? Moni erehtyy vaikka on vuosikausia katsellut toisen tapoja samankin katon alla. Ongelmahan on nyt siinä, että ennen sinä et halunnut edetä ja nyt kun muutit mielesi, miehen pitäsi saman tien olla sinun kanssasi samassa rytmissä. Ei se nyt ihan noin vain käy, ellei sinulla ole kovin tahdotonta vätystä seurustelukumppanina.
 
Minä olen ehdottomasti Teijan kanssa samoilla linjoilla. Ei kannata tehdä omassa elämässään suuria liikkuja epävarman perässä. Jos mies ei omasta halustaan ota perheen perustamisen asioita puheeksi, hänen tunteensa on muuttunut alun varmuudesta epävarmuuteen. Etäsuhteessa on aina olemassa vaara, että se vieraannuttaa kumppanit toisistaan. Näin minä uskon teillekin käyneen. Suhde toimii enemmänkin tottumuksen voimasta, kun uusia kumppaneita ei ole ilmaantunut kuvioihin.

Leikiksi lyöminen puhuu hyvin selvää kieltä, sinun ei tosiaankaan kannata pettää itseäsi, vaan alkaa elää omaa elämääsi.

""Kun se pitkittyy, niin se mutkistuu"" pitää paikkansa näissä asioissa. Nuoruuden suhde on muuttumassa, se on arvokas suhde matkalla löytämään aikuisuuden paria ja perheen perustamista.
 
Mies:

Se olin minä, ketjun aloittaja N27, joka totesi ettei halua olla korvike eikä lapsia ole pakko saada.

Niin 27 on ihan eri kirjoittaja.

Minulla ei mielestäni kello tikitä. En halua vauvaa vielä missään nimessä. Minulle vain on tärkeää, että olisin rakkaudentäytteisessä suhteessa. Haluaisin ennen kaikkea että jos sitoudun johonkuhun, se olisi loppuelämäksi. Jos en saa sellaista suhdetta, voin olla sitten vaikka sinkkuna mieluummin kuin huonossa suhteessa tai ketjuttaisin lyhyitä suhteita. Tykkään yksinolostakin.

Tahdoin vaan sanoa, etten halua sitoutua ihmiseen, joka sitten joskus nelikymppisenä huomaa että löysikin jotain parempaa ja vaihtaa tähän. Sitten mennään naimisiin ja hankitaan lapset ja sanotaan mulle että sori etten tajunnu aikasemmin ettet sä ollukaan mulle se oikea.

Mun mielestä vaan jossain mättää jos ei vielä vuosien yhdessäolon jälkeenkään tiedä että onko tämä se ihminen jota tahdon loppuelämäni rakastaa. Kyllä sen tietää, jos kyseessä on ""se oikea"". Jos ei ole, niin sitten on epävarma. Ihminen haluaa vaan uskotella itelleen, että en tiedä onko tämä mulle oikea ihminen ettei tarvitse käynnistää rankkaa eroprosessia. Eroaminen on sitten paljon helpompaa kun se tosirakkaus tulee ja vie. Se on vaan niin helvetin väärin sitä toista kohtaan, jolle uskotellaan että sä se oot ja sitten myöhemmin vaihdetaan.

Ei mulle siis ne lapset ole se maailman tärkein juttu, vaan se, että saisin elää suhteessa, jossa molemmat rakastaa toisiaan ihan täysillä eikä kukaan muu voisi edes olla mikään vaihtoehto. Lapsellista ehkä, mutta olkoon. Ainakin se on kaunis ajatus ja minun kaunis tavoitteeni. Jos en voi sitä saada, niin toivoisin että kumppanilla olisi pokkaa sanoa se minulle. Sitten voisin olla vapaa etsimään sitä todellista rakkautta (johon ei siis välttämättä tarvitse kuulua lapset). Samalla kumppanini vapauttaisi itsensäkin löytämään sellaisen, jota todella rakastaa. Miksi roikkua väärässä? Tätä se ensimmäinen vastaaja ei valitettavasti minulle kertonut :(
 
Mutta harva alle 30-vuotias mies oikeasti edes ajattelee vielä perheen perustamista. Heidän ei tarvitse. Miehillä kun on se helppous, että he voivat hyvinkin nopeasti tehdä noita perheenperustamispäätöksiä - eihän heidän tarvitse olla raskaana/synnyttää/jäädä hoitamaan lasta.

Ja toisekseen me ihmiset kehitymme näissäkin asioissa eri tahtiin. Itse olen samanikäinen nainen kuin ap ja jos oma mies alkaisi vihjailla lastenteosta yms. niin löisin varmaan itsekin asian leikiksi, koska se ei ole tämän hetken asia omalla kohdallani. Enkä halua tehdä mitään viisivuotissuunnitelmaa perheenperustamisen suhteen. Lapsia tulee jos on tullakseen sitten kun tulee jos tulee. Ja koskaanhan sitä ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Nykyisinhän on kovin yleistä, että mennään naimisiin ja tehdään se lapsi, ja ennen kuin lapsi lähtee kävelemään, niin on erottu ja molemmilla on jo uudet kumppanitkin. Eli mikään ei ole varmaa vasta kun jälkianalyysissä, jos silloinkaan.
 
En ole. En ole koskaan katunut että tein lapset nuorina, vaikkei heidän isästään parisuhteesa eläjäksi ollutkaan. Nuorena sitä jaksaa yksinkin pyörittää perheen arkea.

Uusi parisuhdekaan ei ole mahdottomuus. Kasvatan vain ensin lapseni aikuisiksi asti, eikä siihen kauaa menekään. Olen tuolloinkin vielä potentiaalinen nuorehko aikuinen...

Vanhemmuudessa kannattaa miettiä mihin itse on valmis, eikä niinkään sitä kestääkö suhde vai ei. Jos molemmat vanhemmat ovat siihen valmiita, niin se on hyvä. Se on hyvä sittenkin jos tulee ero. Voi jakaa vastuuta, vaikka erillään oltaisiinkin.

Jos taas toinen ei ole siihen valmis, kannattaa miettiä mitä itse haluaa ja mihin on valmis. Minä olin nuorena valmis äidiksi yksinkin ja hyvin olen pärjännyt, omillani. Toki tarvitsein lapsen tekoon hetkeksi sen toisenkin;)

Liikaa ei koskaan kannata elämässä laskea jonkun toisen ihmisen varaan. Yksin täällä lopulta kuitenkin ollaan, synnytään ja kuollaankin.
 
Kiva, että sinä olit valmis. Miehestä tai isättömistä lapsista viis. Kiva, kun sinä sait kaikena haluamasi silloin kuin sinä halusit.

Tyypillistä naisille, jotka kertovat elämänsä suurimmaksi saavutukseksi lapset. Paneminen ei vaadi kovin suuria uhrauksia. Enkä ole koskaan kuullut, etteivätkö ne olisi uloskin ennenpitkää tulleet. Sitten olet jotain saavuttanut, jos saat heidät vielä yhteiskuntakelpoisiksi kasvatettua. Jäämme odottelemaan...
 
Voi kakka tuommosia kivakivoja!
Toinen kirjoitti ihan asiallisesti ja lämpimästi lapsistaan tyytyväisenä omaan ja lastensa elämään ja sinä kypsymätön möläytit suustasi tuota maanviljelijöiuden peltoonsa laittamaa haisevaa .....! Oliko ihan itse tehtyä?
 
Isättömyydestä eivät lapseni ole kärsineet. Isähahmoja ja esikuvia miehen mallista löytyy suvustani ja ystäväpiiristäni onneksi tasa-painoisempia, vastuuntuntoisempia kuin mitä se biologinen isä olisi mallina ollut.

Miehestä viis, hän teki valintansa itse. Ja minä tein valintani myös. Olisinhan minäkin voinut hylätä lapset samoin kuin hän. Minä olin vain päättänyt jo ennen raskautta, että minä huolehdin lapsista jos niitä tähän maailmaan teen, oli siinä sitten mukana miestä tai ei.

Yhteiskuntakelpoisuudesta ei ole epäilystäkään, sen verran hyvin pärjäävät jo nyt, vaikka nuoremman täysi-ikäisyyteen on aikaa vielä puolitoista vuotta.Olen aidosti ylpeä heistä ja siitä miten olen heidät kasvattanut. Vaikka työtä se on vaatinut. Toki olisin päässyt helpommalla, jos lasten isä olisi osallistunut kasvatukseenkin ja jakanut vastuuta. Onneksi en laskenut sen varaan, kun siinä kuitenkin kävi niin ettei hänestä ollut vastuun kantajaksi.

Kyllä elämä on ihanaa.

Ai niin, on elämässäni muitakin saavutuksia kuin synnytys, niin kuin ilmaisit lasten teon suurin piirtein olevan:))
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa