V
vinkit
Vieras
"Näin komennat lastasi oikein
Viime päivinä suureksi puheenaiheeksi on noussut apulaisvaltakunnansyyttäjän päätös jättää syyttämättä lasta muun muassa koirantalutusremmillä ja tukistamalla kurittaneita vanhempia.
Eri keskustelupalstoilla aiheeseen on tartuttu hanakasti, ja kysymys kuuluukin, saako lasta kurittaa ruumiillisesti.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan lasta ei saa kurittaa, mutta toisaalta päätöksen mukaan lapsen kurittaminen tässä tapauksessa jätettiin huomioimatta, koska rikos oli kokonaisuuteen nähden vähäinen.
Lapsen kurittaminen fyysisesti on Suomessa laitonta. Tästä syystä vanhempien tulee keksiä parempia keinoja komentaa lasta. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan villi tai vallaton lapsi tulisi ottaa syliin ja pidellä siinä.
Millä muilla keinoilla lapsen saa hallintaan? Tässä on WebMD- sekä Everydayhealth -terveyssivustoilta poimittuja parhaita vinkkejä ja keinoja pienten lasten komentamiseen:
1. Johdonmukaisuus. Järjestys ja rutiinit luovat lapselle turvallisuudentunnetta. Pienten lasten kanssa onkin hyvä toistaa samaa kaavaa päivästä toiseen: syödään, nukutaan ja leikitään aina samaan aikaan. Ja jos rutiineihin on tulossa muutoksia, voit etukäteen "varoittaa" lasta siitä, jolloin hänkin pystyy varautumaan siihen.
2. Stressaavien tilanteiden välttäminen. Taaperoikäisten lasten kiukkupuuskia voi olla helppo ennakoida: kun lapsi on nälkäinen tai väsynyt, saa useimmiten kuulla itkua ja huutoa. Kun varautuu näihin tilanteisiin jo etukäteen, saattaa pystyä välttämään turhaa hampaidenkiristelyä.
3. Pysy rauhallisena. Hermojen menettäminen voi monessa tilanteessa olla todella huono ratkaisu. Kun vanhempi ottaa ja hermostuu lapsen käytökselle, voi se entisestään kärjistää ikävää tilannetta. Rauhallisena pysyttely voi olla vaikeaa, mutta se on yleensä kaikista kannattavinta. Toisinaan välinpitämättömyys ja huomiotta jättäminen voi rauhoittaa tilanteen.
4. Kurita rakentavasti, reilusti ja johdonmukaisesti. Käytä kurinpitoa opetuksen välineenä, älä fyysisenä rangaistuksena. Kaikki lapset ja perheet ovat erilaisia, joten opettele mikä toimii sinun lapsesi kohdalla. Näytä lapselle, että positiivinen käytös on hyväksyttävää. Auta häntä oppimaan omista virheistään.
5. Harhauta. Kun lapsi on jo pahalla päällä ja esimerkiksi viskoo tavaroita ympäri taloa, koeta vaihtaa lelut johonkin mukavaan tekemiseen, kuten lukemiseen yhdessä.
6. Laita lapsi tauolle. Taaperoikäiselle tauolle laittaminen ei välttämättä ole aina hyvä asia, mutta jos teidän kotona se on ollut tapana, pidä tauot hyvin lyhyinä, vain minuutin tai parin mittaisina.
7. Käännä kieltäminen kehotukseksi. Kerro lapselle, miten haluat hänen toimivan. Älä juokse -kiellon sijaan voit kehottaa lasta kävelemään rauhallisesti.
8. Osaa antaa periksi. Kaikista asioista ei kannata tapella. Tietyt asiat ovat pakollisia lapsen elämässä, mutta toiset asiat taas eivät ole vääntämisen arvoisia. Jos lapsi haluaa lukea samaa kirjaa 50:ttä kertaa peräkkäin tai pistää päälleen samat vaatteet kuin edellisenä päivänä, uskalla antaa periksi."
Antti Voutilainen / Helistin.fi
ILTA-SANOMAT