V
vierailija
Vieras
Yksi kuva paljastaa todellisen eron: näin monta nelosolutta vastaa ”mäyräkoiraa” kolmosta
Julkaistu: 16.12. 19:16
Ilta-Sanomat laski, kuinka nelosoluttölkkien ja kolmosoluttölkkien alkoholimäärät vastaavat toisiaan.
Ilta-Sanomat laski, kuinka paljon kaljakassi kevenee uuden alkoholilain myötä. 24 tölkin koppa kolmosolutta kevenee noin kolmella tölkillä, jos vastaavan alkoholimäärän muuttaa nelosoluiksi. Ero on vieläkin pienempi, kun puhutaan maltillisemmista määristä olutta. Esimerkiksi neljä tölkkiä keskikaljaa vastaa 3,42 tölkkiä nelosolutta. Yksi kolmosoluttölkin alkoholimäärä tulee taas jo täyteen 0,85 tölkistä nelosolutta.
Eduskunta äänesti perjantaina niukasti sen puolesta, että päivittäistavarakaupoissa myytävien juomien suurin sallittu alkoholiprosentti nousee 5,5:een. Tähän asti raja on ollut 4,7 prosenttia. Samalla kaupan hyllyillä saa alkaa myydä tisleistä, kuten ginistä, votkasta ja rommista sekoitettuja juomia.
Myöhemmin suuri valiokunta sinetöi eduskunnan kannan äänin 13–12.
Uusi alkoholilaki tulee voimaan maaliskuun alussa, mutta siihen kuuluvat juomasekoitusten vähittäismyynti ja ravintoloiden aukioloajat vapautuvat jo vuoden alussa. Lopullinen nuijanisku alkoholinlainmuutokselle tulee ensi viikon alussa, kun eduskunta hyväksynee lain toisessa käsittelyssään. Toisessa käsittelyssä lain sisältöön ei enää tehdä muutoksia.
IS
Oho kuinka huimat erot.