V
vieras
Vieras
Näin surmayö eteni Joutsenlahden mukaan
Keskiviikko 5.5.2010 klo 14.07
Ulvilan surman entinen tutkinnanjohtaja antoi oikeudelle hyvin tarkan kuvauksen siitä, miten tappaja tuli taloon.
Satakunnan käräjäoikeudessa puolustuksen todistajana kuultu entinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti kertoi salissa, kuinka surmayö hänen mielestään eteni.
Joutsenlahti arveli, että tekijä saattoi tarkkailla aluetta jo ennen surmayötä.
- Hän tulee takapihalle, on varustautunut kahdella aseella ja naamioitunut hyvin. Hänellä on kirves, lamppu ja veitsi.
- Hän näkee sälekaihtimien läpi, että takkahuoneessa nukkuu kaksi ihmistä.
Kirveellä ikkuna rikki
- Mies ottaa kirveen ja rikkoo ikkunaruudun riittävän isoksi. Hän ottaa terassilla olevan vihreän tuolin, mutta ennen kuin hän nousee tuolille, hän pistää kirveen ja veitsen piiloon, Joutsenlahti kuvaili.
Joutsenlahden mukaan tämä on tilanne, jossa perheen vanhin tytär tulee ensimmäisen kerran vanhempiensa makuuhuoneen ovelle ja näkee rikkinäisen ikkunan. Hän näkee vanhempansa seisomassa, kääntyy ja menee takaisin huoneeseensa.
- Tappaja astuu sisään ikkuna-aukosta, juoksee lattialle, jossa Lahti on. Lahti ehkä puolustautuu ja onnistuu lyömään tekijää kasvoihin klapilla, koska klapin kärkeen jää vieraan miehen dna:ta. Klapi lentää tyynyjen väliin ja Anneli menee väliin.
Suurielkeinen esitys
Joutsenlahti havainnollisti esitystään käsillään huitomalla, elehtien ja näyttämällä, kuinka tekijä on iskujaan jaellut. Hän kertoi näkemyksensä hyvin nopeasti ja yksityiskohtaisesti.
- Kun Auer ponnistaa arkun päältä, tekijä kääntyy ja iskee Aueria rintaan.
- Anneli juoksee ulos, miettii mitä tehdä. Hänen lapsensa ovat sisällä nukkumassa, mies on pulassa, miten hän saa nukkuvat lapset turvaan.
- Anneli menee keittiön kiinteään puhelimeen ja alkaa soittaa hätäkeskukseen. Samaan aikaan Lahtea on lyöty syvälle kylkeen, joka lamauttaa miehestä suurimman puhdin pois.
Joutsenlahti ei usko, että tappaja kävi kovaa kamppailua Lahden kanssa. Hän ei usko Lahden kyenneen siihen, koska "hän oli pienikokoinen ja hintelä mies, joka käytti keppiä".
Kissa-hiiri leikkiä
Tekijä iski Lahtea yli 70 kertaa veitsellä ja kun Lahti makasi sängyllä, tappaja löi uhriaan erityisesti kainaloon ja niskan alueelle.
- Helena Häkkäsen kanssa puhuttiin, että siinä on ollut kissa-hiiri leikki. On haluttu aiheuttaa suurta tuskaa uhrille, siksi oli kaksi surmavälinettä.
Joutsenlahden mukaan on luonnollista, että Auer menee kesken hätäpuhelun katsomaan kärsivää miestään ja antanut puhelimensa tyttärelleen. Samalla hän laittaa valot päälle huoneeseen ja näkee surmaajan kasvot.
Surmaaja lähtee kaksi kertaa Auerin perään ja hätäpuhelunauhalta kuuluu, kuinka Auer juoksee karkuun. Joutsenlahti tehostaa esitystään lyömällä kättään pöytään juoksuaskelten merkiksi.
- Anneli käyttäytyy puhelimessa suhteellisen rauhallisesti. Hän on hätääntynyt ja kiihtynyt, mutta tajuaa kuitenkin, että häntä itseään on lyöty. Jos hän olisi lyönyt itseään, niin olisiko hän sanonut siitä niin spontaanisti puhelimessa.
- Miksi soittaa hätäkeskukseen jos haluaa tappaa miehensä. Eikö voisi soittaa jälkikäteen, miksi tallentaa ne äänet?
Lapsi havainnoi tarkkaan
Joutsenlahden mukaan 9-vuotiaan tyttären kertomus tukee Auerin kertomusta.
- Minulla on samanikäinen lapsi itsellä. Tiedän, mitä havaintoja sen ikäinen lapsi tekee.
Tekijä laittaa varusteensa kasaan. Homma on suoritettu. Mies ottaa arkun päältä vauhtia ja hyppää ikkuna-aukosta ulos.
Tytär näkee surmaajan, kirkaisee ja mies tiputtaa veitsen lattialle.
Ex-tutkinnanjohtajan mukaan ei ole mahdollista, että Auer olisi itse mennyt ikkunasta ulos.
- Aika temppu noissa vaatteissa.
Tytär kertoo poliisille nähneensä surmaajan päässä hupparin. Joutsenlahden mukaan se oli tytön oma havainto, joka ei voinut tulla äidiltä.