Y
Yksin kaksin
Vieras
Olen jo liki 30-vuotias yhden lapsen äiti. Elän parisuhteessa lapseni isän kanssa. Elämämme on ollut vuoristorataa jo suhteen alusta lähtien. Nyt olen kamalassa umpikujassa. En kestä jatkuvaa riitelyä. Lapsemme kärsii tilanteesta. Olen päättänyt monta kertaa lähteä, mutta rahallinen tilanne ei anna periksi. Pidemmän aikaa olemme keskustelleet parisuhteemme epäkohdista, joihin lukeutuu myös seksin puute. Mies on äärettömän hyvä isä, mutta ei kumppani. Hän ei näe suhteessamme vikaa, sillä hän hoitaa taloutta ja lasta. Hellyyttä tai ihania hetkiä meillä ei ole ollut, sitten ensimmäisen kuukauden jälkeen.
Viikonloppuna tapasin vieraan miehen, jolle uskouduin. Mies näki heikot kohtani. Luotin häneen siinäkin mielessä, sillä tiesin hänen seurustelevan. Meillä on myös yhteinen tuttu. Tämä asia ei kuitenkaan jäänyt keskustelu asteelle, vaan eteni sänkyyn saakka. Nyt on vaikea myöntää minkäänlaista pettämistä, sillä koen että oli oikein nauttia seksistä ja miehen kosketuksesta. Nyt mieheni on huomannut, että olen valmiimpi kuin koskaan eroamaan. Mistä helvetistä minä kerään voimia tämän kaiken sulattamiseen ja kuinka lähteä tästä. Ajattelenko liikaa itseäni, kun haluan kauniita sanoja ja kosketusta parisuhteesta? Sisälläni velloo salaiset ajatukset uudesta seikkailusta tuon miehen kanssa, vaikka nyt mieheni on taas hädän hetkellä alkanut haluamaan minua. Elänkö pilvissä, kun haluan valkean ratsun noutavan minut pois tästä. Elämääni ei mahdu suurempaa rakkautta, kuin lapseni. Silti haluan kunnollisen suhteen ,joka toimii kaikella tapaa. Onko kohtalotovereita?
Viikonloppuna tapasin vieraan miehen, jolle uskouduin. Mies näki heikot kohtani. Luotin häneen siinäkin mielessä, sillä tiesin hänen seurustelevan. Meillä on myös yhteinen tuttu. Tämä asia ei kuitenkaan jäänyt keskustelu asteelle, vaan eteni sänkyyn saakka. Nyt on vaikea myöntää minkäänlaista pettämistä, sillä koen että oli oikein nauttia seksistä ja miehen kosketuksesta. Nyt mieheni on huomannut, että olen valmiimpi kuin koskaan eroamaan. Mistä helvetistä minä kerään voimia tämän kaiken sulattamiseen ja kuinka lähteä tästä. Ajattelenko liikaa itseäni, kun haluan kauniita sanoja ja kosketusta parisuhteesta? Sisälläni velloo salaiset ajatukset uudesta seikkailusta tuon miehen kanssa, vaikka nyt mieheni on taas hädän hetkellä alkanut haluamaan minua. Elänkö pilvissä, kun haluan valkean ratsun noutavan minut pois tästä. Elämääni ei mahdu suurempaa rakkautta, kuin lapseni. Silti haluan kunnollisen suhteen ,joka toimii kaikella tapaa. Onko kohtalotovereita?