Nainen, kävitkö viime viikolla hautomassa itseäsi vanhemman näköiseksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja m1es
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

m1es

Tunnettu jäsen
01.10.2014
24 184
8 746
113
rauhallinen
Japanilainen asiantuntija järkyttyi siitä, kuinka vanhan ja ryppyisen näköisiä suomalaiset ovat: nelikymppiset näyttävät viisikymppisiltä.


Japanilaisen V 10 Plus-ihonhoitomerkin perustaja Akiko Yokota kauhistelee länsimaalaisten innokkuutta ruskettumiseen, etenkin jos rusketus saadaan auringossa makaamalla.
–Ammatillisesta näkökulmastani rusketus on erittäin vahingollista iholle. Siitä ei ole mitään hyötyä, vain vahinkoa. Prosessi myös nopeuttaa ihon vanhenemista, Yokota toteaa.

Yokota on matkustellut työnsä puolesta ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. Hän on huomannut, että länsimaalaisten iho vanhenee hyvin nopeasti.
–Uskon, että yksi vaikuttava tekijöistä on rusketus. Joskus järkytyn ihmisten iästä. Heidän ihonsa voi näyttää 50-vuotiaan iholta, vaikka he olisivat vasta 40.

Idässä rusketukseen suhtaudutaan hyvin eri tavalla kuin lännessä. Yokota toteaa, että Aasiassa ja Japanissa vaaleaa ihoa arvostetaan suuresti.
–Japanissa on sanonta ”vaalea iho piilottaa seitsemän vikaa naamasta”, Yokota kertoo.
–Vanhempamme alkavat pitää huolta ihostamme jo kun olemme pieniä. Meidän täytyy laittaa aurinkorasvaa aina kun menemme ulos. Tämä on miten vartumme aikuisiksi.
Yokota toteaa vaalean ihon tavoittelun olevan osa kulttuuria. Siksi hän ei usko rusketustrendin ikinä saapuvan Aasian.
–Totta kai jotkut naiset Aasiassa haluavat ruskettua. Suurin osa ei kuitenkaan hamua rusketusta, vaan vaaleaa ja virheetöntä lasimaista ihoa.

 
Mä meinasin tän kans linkittää tänne.

"Vaalea, lasimainen iho." :o

"Helou, olemme Orionin tähtisumusta ja tulemme rauhan merkeissä..."
 
En ole koskaan tykännyt auringossa makaamisesta. Mulla on hyvä vaalea iho. Vältän auringossa olemista. Jos käyn rannalla niin on vaatteet päällä.
En mäkään enää varta vasten makaisi rannalla tai pihalla. Puutarhahommissa kyllä rusketun.
 
Tapoihini ei ole kuulunut auringon ottaminen enkä ajatellut sitä aloittaakaan. Entisestään kiinnitän huomiota auringon kärventävältä valolta suojaamiseen sekä vaatetuksellisesti että riittävän voimakkailla suojakertoimen omaavilla voiteilla.
 
Mä taas haluaisin nähdä japanilaisneitosen lapio kourassaan kahden kuution maakosteakasan vieressä. Veikkaan, että itkeä tihruttaisi jo kolmen lapiollisen jälkeen ku pikkukäteen tuli rakko.

Maitomaisen lasimainen. *huoh*



(ja ei, en minäkään tarkoituksella aurinkoa ota)
 
Ajan haaskausta makuuttaa itseään auringossa melanooman tähden.

Empiirisen tutkimukseni mukaan jotkut hieman tuhdimmat mimmit tykkäävät läskinsä grillaamisesta enemmän kuin toiset (pl. nuoremmat naiset).
 
  • Vau!
Reactions: Mustakettu
Miks tässä ketjussa haukutaan vain naisia jotka erehtyy auringossa olemaan?


M1es ja Fisumies, kai teilläkin on lasimaisen vaalea, lähes läpikuultava iho? Kuitenki näytätte Tom Jonesin kadonneilta perillisiltä.... :sneaky:
 
Miks tässä ketjussa haukutaan vain naisia jotka erehtyy auringossa olemaan?


M1es ja Fisumies, kai teilläkin on lasimaisen vaalea, lähes läpikuultava iho? Kuitenki näytätte Tom Jonesin kadonneilta perillisiltä....


Niiiiiiiiiiiiinpä!

Ja se vasta hassulta näyttääkin ku kasvot ovat ruskeat mutta lippiksen alta vaaleankalvakkaa. Ja ne "ihanat rusketusraidat" eivät todellakaan tarkoittaneet sitä, että rusketusraidoissa olisi jotain hienoa.

Pöhköltähän näyttää, ku oit t-paita päällä vielä sen jälkeen ku sen riisuu.


(mut minkäs sillekään teet ku niin se vaan helposti menee)
 
  • Tykkää
Reactions: KalaMies ja Echo
Miks tässä ketjussa haukutaan vain naisia jotka erehtyy auringossa olemaan?


M1es ja Fisumies, kai teilläkin on lasimaisen vaalea, lähes läpikuultava iho? Kuitenki näytätte Tom Jonesin kadonneilta perillisiltä....

Kyllä. Olen valkoinen kuin jääkarhu (siis kuin sen karvat, nahkahan sillä on musta).

Miehet harvemmin makoilee aurinkoa ottamassa. Toki jotkut työtätekevät voivat olla ilman paitaa, kuten asfalttimiehet tai kattomiehet. Eli matalammin koulutetut terveydestä piittaamattomat henkilöt.

Tottakai poikkeuksiakin löytyy. Ajan nyt vaan takaa, että kenenkään ei pitäisi ehdointahdoin ottaa aurinkoa...
 
Kyllä. Olen valkoinen kuin jääkarhu (siis kuin sen karvat, nahkahan sillä on musta).
34_-1.jpg
:unsure:
 
  • Vau!
Reactions: KalaMies
Ajan haaskausta makuuttaa itseään auringossa melanooman tähden.

Empiirisen tutkimukseni mukaan jotkut hieman tuhdimmat mimmit tykkäävät läskinsä grillaamisesta enemmän kuin toiset (pl. nuoremmat naiset).
Käypä joskus Tukholmassa pääkadulla eli Drottninggatanilla. Siellä vilisee hoikkia, kauniita, luonnollisen näköisiä naisia valkoisissa tai vaaleansinisissä pitsileningeissään.
Vanha raha haisee niin että koko katu lemuaa. :)

Rusketusta on niillä kaikilla, semmoinen kaunis tuhkanruskea rusketus. Kasvoissa kauniit pisamat, hiuksissa vaaleita raitoja, söpö nykerönenä.
 
Käypä joskus Tukholmassa pääkadulla eli Drottninggatanilla. Siellä vilisee hoikkia, kauniita, luonnollisen näköisiä naisia valkoisissa tai vaaleansinisissä pitsileningeissään.
Vanha raha haisee niin että koko katu lemuaa.

Rusketusta on niillä kaikilla, semmoinen kaunis tuhkanruskea rusketus. Kasvoissa kauniit pisamat, hiuksissa vaaleita raitoja, söpö nykerönenä.

Ei kiinnosta ruotsalaiset silikonibotoxblondibimbot. Normaali naapurintyttö-look on parempi
 
"Swedish young woman".
960dba197b7ab7ae98369ebe33289671.jpg


Tuolta puuttuu vain se pitsimekko.

Aivan upea rusketus, yhdistyneenä tuhkanvaaleaan sävymaailmaan.
Kulmakarvat just tuommoiset näsäviisaat (ruotsalaisilla nuorillamiehillä myös, vaaleankiharan hiuspehkon kera), nenä ei ole ihan nykerö.
 
Ei kiinnosta ruotsalaiset silikonibotoxblondibimbot. Normaali naapurintyttö-look on parempi
Ei, ei, ja ei. Kirjotin että LUOMUJA. Kun ne on just luonnollisen näkösiä. Suomalaiset meikkaa 100 kertaa enemmän.

Tätä ei pystu liittämään palstalle, mutta tän ruotsittaren värimaailma on just se mitä tarkoitan. Ei paljoa meikkiä, mut hiukset vaalean ja ruskean väliltä, aurinkoraitoja. Pronssinen rusketus.

(Nykerönenä ja näsäviisas ilme puuttuu tältä)

 

Yhteistyössä