Nainen piti 24 koiraa ja 10 papukaijaa mökissä - ehdollista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Torstai 26.3.2009 klo 16.47

Vuonna 1954 syntynyt nainen sai torstaina jo kolmannen tuomion eläinten huonosta kohtelusta.

Hämeenlinnan käräjäoikeus langetti hänelle eläinsuojelurikkomuksesta ja -rikoksesta kolme kuukautta ehdollista vankeutta.

Itä-Suomen hovioikeus määräsi jo 2002, että nainen saa pitää vain kahta koiraa. Sekin oikeus meni tämän vuoden alussa, kun Kouvolan hovioikeus käsitteli Lopella sattuneet väärinkäytökset.

Hämeenlinnassa puitiin eläinten oloja Hauholla, missä nainen piti vuokramökissä ainakin 24:ää koiraa ja kymmentä papukaijaa noin puolen vuoden aikana 2007-08.

Läänineläinlääkärin tarkastus johti heti kahden koiran lopettamiseen.

Papukaijoilla oli tilaa alle neljäsosa vaaditusta. Yksi iso koira oli autossa, toinen kuljetuslaatikossa ja kolmas kylmässä liiterissä. Sisältä löytyi kolme tanskandogia kytkettyinä metrin ketjulla lattiaan tai seinään. Yli kymmenen pentua käyskenteli vapaana tilassa, josta ei siivottu edes koirien jätöksiä. Suljetusta huoneesta löytyi kävelykyvytön pentu.[/b]

Nainen väitti ulkoiluttaneensa koiria, mutta ulkona ei näkynyt liikkumisen jälkiä.

Väitteet sopivan ruoan ja juoman puutteesta oikeus hylkäsi. Kokonaan nurin menivät koirakauppoja koskeneet petos- ja kavallussyytteet.

Nainen kertoi pitäneensä koiria yksinäisyyttään ja myyntiin. Papukaijat hän oli hyvyyttään ottanut hoitoonsa.

STT

Ei juma mitä tuomioita :headwall: :'(
 
:headwall: :headwall: :headwall:

No eipä tosiaan o tuomio eikä mikään. Tollanen idiootti eläinrääkkääjä pitäs sulkee johonki ylipieneen koppiin ilman mahdollisuutta liikkua ja ilman mitään virikkeitä. Siinäpä ite huomais onko mielekästä elämää. Mitään hyvää hyvyyttään pitämistä tollanen ole ku antaa lojua ilman asianmukasta hoitoa ja tilaa... Voi lintuparkoja ja koiraparkojakin!
 
Noi on vaan sellaisia tapauksia, että kun ne ihmiset on sairaita! Ei siinä tuomiot auta, vaan ne tarttis hoitoa. Eihän kukaan normaali ihminen voisi asua ja elää sellaisissa oloissa, joihin itsekin tuommoisen aläinmäärän kanssa jouttu. Niillä ihmisillä todellisuudentaju horjuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:

Onko se edes ite asunu siinä? Mulle tuli jotenki sellanen mielikuva, että ei.

Sairastahan se on juu, mut ei silti tartteis päähän taputella... Tollasesta muutaman kuukauden ehdollisesta o mitään hyötyä... Ei sillä tollasta katkasta ja ne eläinraasut sentään joutuu elämään traumojensa kanssa loppuikänsä. Muistakaa, että papukaija saattaa elää useita kymmeniä vuosia (jopa ihmisiän ja ylikin) eli on huomattavasti pitempi-ikäsiä ku koirat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Noi on vaan sellaisia tapauksia, että kun ne ihmiset on sairaita! Ei siinä tuomiot auta, vaan ne tarttis hoitoa. Eihän kukaan normaali ihminen voisi asua ja elää sellaisissa oloissa, joihin itsekin tuommoisen aläinmäärän kanssa jouttu. Niillä ihmisillä todellisuudentaju horjuu.

Tuskinpa tuo eukko asuu noissa läävissä elukoiden kanssa.

Se on huomannut hyvän bisneksen eikä suostu siitä luopumaan, kun rahaa tulee joka puolelta, piti niitä eläimiä sitten miten vain tahansa |O

Ärsyttää kun vedotaan siihen, että ihminen on aina päästään sairas, jos jotain tuollaista tekee. Sillä yritetään saada tuomioita pienemmiksi turhaan.

Rahanahneutta tuo toiminta on! ei mitään muuta!
 
No tuota mites ne huonokuntoiset ja huonosti hoidetut eläimet on tuonu sille naiselle rahaa???
Toi on outo väite, että ihmiset joilla on kamalasti eläimiä pitäis niitä rahan takia! Kyllä ne eläimet kuluttaa -huonostikin hoidettuna!
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
No tuota mites ne huonokuntoiset ja huonosti hoidetut eläimet on tuonu sille naiselle rahaa???
Toi on outo väite, että ihmiset joilla on kamalasti eläimiä pitäis niitä rahan takia! Kyllä ne eläimet kuluttaa -huonostikin hoidettuna!

Oletko perehtynyt tähän tapaukseen yhtään enempää, kuin pelkästään tuon lehtijutun perusteella?

Kyseinen ihminen on siis saanut useita tuomioita samankaltaisista rikoksista.
Pitää koiria, teettää pentuja ja myy eteenpäin. Hoito on laiminlyöty ja eläimet elävät kamalissa oloissa. Ei ne elukat paljon rahaa ja aikaa kuluta, jos niitä pidetään kytkettyinä metrin mittaisissa vaijereissa eikä käytetä eläinlääkärissä. Ja kaikista halvinta ruokaa nokan eteen, mitä kaupasta löytyy.

Eli rahat tulevat nimenomaan niistä myydyistä koirista. Ja yrittääpä muuten hankkia jatkuvasti uusia koiria, vaikka sillä on eläintenpitokielto.
Ja mitä tulee mieleen, jos kuulet, että hän etsii nimenomaan sukukypsää narttua?
Ehdottomasti leikkaamatonta.
 
Huonosti hoidetuista ja huonon näköisistä pennuista ei saa rahaa ja eläin ei ole kone, huonosti hoidettu eläin ei tuota niitä pentuja. Ei se oikeasti taloudellisesti kannattavaa touhua ole. Jos niin kuvittelee, niin on sairas.
Ja vaikka tuomio olis mikä, ei se muuta mitään, jos ei voida valvoa, ettei he ota uudelleen eläimiä.
 
Jälleen kysyn, että oletko perehtynyt tuohon juttuun yhtään enempää?

Ja ihan vaan tiedoksi: tämä maa on pullollaan sinisilmäisiä ja piittaamattomia lemmikin ostajia, jotka maksavat siitä paperittomasta "rotukoirasta" mielellään parisataa vähemmän, kuin kunnollisesta kennelistä ostetusta paperillisesta rotukoirasta.
Harmi vaan, se koira saattaa olla sitten erittäin sairas ja tuoda ison lisälaskun kauppahinnan päälle.

Tuo jutussa kerrottu nainen on hyvä puhumaan ostajan pään pyörälle ja sitten se pentu myydäänkin huoltoaseman pihassa peräkontista ja kaasutetaan karkuun kun on rahat saatu. Ikinä eivät ostajat myyjästä enää mitään kuule.

Ja tämä on fakta. Valitettavasti!
:headwall:
 
No en ole perehtynyt, mutta ihan maalaisjärjellä eläimistä tiedän sen verran, että ihan oikeasti tuommoinen ei taloudellisesti kannata, vaikka se miten syyksi esitetään ja vaikka tekijä niin uskois.
En usko rangaistuksen sen takia auttavan, että kun vika on päänsisäisen, niin se tekijä vaan kokee tulleensa väärin kohdelluksi ja tuntee itsensä uhriksi ja jatkaa taas.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Huonosti hoidetuista ja huonon näköisistä pennuista ei saa rahaa ja eläin ei ole kone, huonosti hoidettu eläin ei tuota niitä pentuja. Ei se oikeasti taloudellisesti kannattavaa touhua ole. Jos niin kuvittelee, niin on sairas.
Ja vaikka tuomio olis mikä, ei se muuta mitään, jos ei voida valvoa, ettei he ota uudelleen eläimiä.

Meniski aina näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
No en ole perehtynyt, mutta ihan maalaisjärjellä eläimistä tiedän sen verran, että ihan oikeasti tuommoinen ei taloudellisesti kannata, vaikka se miten syyksi esitetään ja vaikka tekijä niin uskois.
En usko rangaistuksen sen takia auttavan, että kun vika on päänsisäisen, niin se tekijä vaan kokee tulleensa väärin kohdelluksi ja tuntee itsensä uhriksi ja jatkaa taas.

Siis :o
No suosittelen sitten perehtymään asiaan ja tuohon koirabisnekseen ylipäänsä enemmän. Ehkä huomaat sitten, että nyt ei osunut oma "maalaisjärki" oikeaan.

Mutta pienen laskutoimituksen voin antaa.
Puhutaan nimenomaan kyseisen henkilön harjoittamasta toiminnasta, ei missään tapauksessa vastuullisen kasvattajan menoista ja tuloista.

Eli:

Henkilöllä on kaksi urosta ja kaksi narttua. Rotuna Tanskandoggi.
Nartulla on kiima-aika n. 10kk:n välein.
Vastuuton "kasvattaja" tekee pentuja jokaisesta juoksusta (vastuullinen kasvattaja korkeintaan joka toisesta juoksusta, mutta harvemmin näinkään usein).
Neljän koiran ruokkimiseen menee kuukaudessa n. 100? halpisruualla. useimmiten vähemmänkin.
Koiria ei käytetä tarvittavissa eläinlääkäritutkimuksissa. Koiria ei madoteta, ei rokoteta, ei siruteta, ei rekisteröidä. Kuluina siis 0? niiden osalta.

Tanskandoggi pyöräyttää about 8 pentua kerralla (joskus paljon vähemmän, joskus paljon enemmän). "Kasvattaja" myy pennut 800?:lla, eli pikainen laskutoimitus 8 x 800? = 6400?
Mutta jos pentuja on vaikkapa se 13kpl, mikä on hyvinkin mahdollista, kasvattaja saa pennuista 10400?
Pentuja tietenkin joudutaan ruokkimaan muutaman viikon, mutta se on naurettavan vähän, mitä ne syövät ensimmäisinä kiinteän ruuan viikkoinaan.

Näin ollen kasvattaja tienaa hyvinkin paljon rahaa pentueestaan. Ja kun pentueita on useampi vuodessa, niin kivastihan noilla vatipäillä tili karttuu.
Ja pentueistahan voidaan tietenkin jättää kotiin kasvamaan pari narttua, millä voi sitten taas tehdä lisää pentuja.

Vastuuton henkilö pyrkii toimimaan näin.
Näitä ihmisiä riittää, eikä kyse ole sairaudesta, vaan rahanahneudesta.
Ei ole eläimillä merkitystä, vaan sillä, että niistä tosiaan saattaa saada sitä rahaa!

Ymmärrätkö nyt enemmän ja voitko kumota hieman omaa maalaisjärjelläsi muodostettua käsitystä tästä aiheesta? :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja narsissi:

Tää täsmää mun maalaisjärkeen. Ikävä kyllä tollanen on todellisuutta ja siitä pitäs pistää oikeesti vastuuseen, vaikka sairasta onkin. Jos tuon homman sairaan luonteen takia päähän taputellaan, niin eikös samalla logiikalla esim. kaikki seksuaalirikollisetkin pitäs tuomita samaan tyyliin? Vai erotellaanko ihmisen ja eläimen oikeus laadukkaaseen elämään?
 
Tapauksesta en tiedä enempää, mutta olen oikeastaan odottanut koska Suomessa löytyy näitä keräilijöitä, muualla maailmassa heitä on valitettavan paljon ja eläinten tilanne on usein hyvin toivoton siinä vaiheessa kun viranomaiset pääsevät heidän jäljilleen.

Vanhana kasvattajana en kyllä näe tollakaan konstilla rikastumista mikä aikaisemmin tekstissä oli, mutta tämä on vain oma mielipiteeni ei faktaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:

Montakos koiraa kyseisellä henkilöllä oli? mitä nopeasti vilkaisin, niin 24kpl. Siihen päälle vielä papukaijaraukat.
Tuosta pystyy itse kukin laskemaan minkälaiset rahat tuolla pyörii.

Mä taidan sitten vaan olla todella pienituloinen, jos mun mielestä (alakanttiin laskettuna) n. 5000? n. 10 kertaa vuodessa on paljon :ashamed:
Ja luku saattaa olla paljonkin isompi, kun koiria on noin paljon ja niitä pentuja on kokoajan!

Mutta mikäs siinä (tämä kommentti ei ole borkulle); Silitelkää päitä ja voivotelkaa. Sillähän homma saadaan parhaiten loppumaan!
 
Yhteistyössä