Naisen roolit ahistaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huh

Vieras
Onko muita joita naisille tarjotut roolit ahdistavat? Itse olen törmännyt jatkuvasti siihen, että minulta odotetaan toista mitä olen koska olen nainen.
Esimerkikis en suostu olemaan yksin vastuussa perheessä lapsista ja taloudenpidosta, miehelle kuuluu puolet lastenhoito velvollisuudesta. Omat kiinnsotuksen kohteeni ovat sellaisia mitä monesti mielletään miesten harrastuksiksi. Aloitimme uuden harrastuksen miehen kanssa ( lapsi mukana harrastuksessa) ja törmäsin taas siihen, että oletetaan, että nainen on taustalla huoltojoukoissa ja lastenvahtina kun taas mies tekee jännät jutut. Minä en suostu olemaan se järkevä joka vain huoltaa ja kaikki hauska on miehen kontolla. Vuorottelemme lastenvahtimisessa niin, että kumpikin pääsee tekemään hauskoja, jänniä juttuja. Miehestä olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin harrastuksen parissa, mutta minua ärsyttää pariskunnat joissa mies menee ja nainen on taustalla. Ärsyttää myös miehen toinen lapsi joka on meillä välillä, sillä hän olettaa, että isänsä pitää hauskaa kanssaan ja minä teen työt. tai siis ei enää oleta, mutta jotenkin syyttää minua, minun täytyisi esim. huvipuistossa kökkiä vahtimassa pikkuista lasta jotta he pääsevät laitteisiin. En koe, että minun velvollisuuteni on tehdä vain työt 2 viikkoa jotka tuo lapsi on meillä ja antaa muiden huvitella. En vain suotu siihen.
 
Naisen roolit?

Eikös nykyään ole vain yhteiset työt ja miehelle kuuluvat työt?

Joten kyllä sinuna menisin nyt vain takaisin sinne keittiöön valittamaan.
 
Meidän perheessä ei ole naisen tai miehen rooleja. Jos miehesi ei odota sinulta muuta kuin mitä olet niin sittenhän kaikki on ok?! Mitä väliä mitä muut ajattelee ja odottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mikä sua ahistaa? Onko sun pakko ottaa jotain rooleja, ja jos on, niin valitse kivempia.

En siis itse ota mitään rooleja vaan minulle ihka oikeasti yritetään laittaa niitä. En esim. laita miehen lapselle ruokaa koska se ei ole minun velvollisuuteni. En myöskään hoida vain lasta vaan ihan oikeasti jaamme hoitotyön. kotityöt jaamme oikeasti tasan. Harrastuksessa törmäsin oikeasti tilanteeseen joosa eräs mies antoi miehelleni kunnian suorituksesta joka oli minun ideani. Voihan sitä ajatella, että mitäs siitä, mutta kyllä ihminen tarvitsee myös onnistumisia ja minä haluan omista tekemisistäni kunnian.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vvc:

Mutta... Tuo ettet laita miehen lapselle ruokaa, laitatko kumminkin omallesi? Eihän tuossa ole enää rooleista kyse, vaan pikkumaisuudesta.
 
Sä syytät rooleja vaikka kyse on todella typerästä käyttäytymisestä aikuiselta ihmiseltä? Oikeasti jäin ihan suu auki; kaikkea sitä kuulee. Pitäskö sun päästä katkeruudestas eroon?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vvc:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mikä sua ahistaa? Onko sun pakko ottaa jotain rooleja, ja jos on, niin valitse kivempia.

En siis itse ota mitään rooleja vaan minulle ihka oikeasti yritetään laittaa niitä. En esim. laita miehen lapselle ruokaa koska se ei ole minun velvollisuuteni. En myöskään hoida vain lasta vaan ihan oikeasti jaamme hoitotyön. kotityöt jaamme oikeasti tasan. Harrastuksessa törmäsin oikeasti tilanteeseen joosa eräs mies antoi miehelleni kunnian suorituksesta joka oli minun ideani. Voihan sitä ajatella, että mitäs siitä, mutta kyllä ihminen tarvitsee myös onnistumisia ja minä haluan omista tekemisistäni kunnian.

Siis ei tuntunut kivalta kun teki harrastukseen liittyvään suoritukseen hirveästi töitä ja se olisi jäänyt tekemättä ilman minua kokonaan...sitten joku ukko julkisella foorumilla kiittelee miestäni ja väittää, että minä olin kannustusjoukoissa lasten kanssa. Ei ole myöskään kivaa katsoa kun miehen lapsi itkee kun ei pääse isin kanssa huvipuistoon kahdestaan. Oltiin jo huvipuistossa ja siellä vasta minulle valkeni, että tuo poika oletti, että minä hoidan pikkuista kokoajan jotta hän voi käydä isin kanssa laitteissa kahdestaan. minä en suostunut ja sitten poika itki ja kieltämättä tuli "paha äitipuoli" fiilis. En vain jaksa uhrautua koska kaipaan itsekkin lepoa ja vastuuttomuutta välillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh aloittaja:

Oikeasti sä vaikutat lapselliselta ja onko sulla kilpailu lapsen kanssa isänsä huomiosta? Et taida sopia uusperheeseen ja mun sääliä et saa
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja vvc:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mikä sua ahistaa? Onko sun pakko ottaa jotain rooleja, ja jos on, niin valitse kivempia.

En siis itse ota mitään rooleja vaan minulle ihka oikeasti yritetään laittaa niitä. En esim. laita miehen lapselle ruokaa koska se ei ole minun velvollisuuteni. En myöskään hoida vain lasta vaan ihan oikeasti jaamme hoitotyön. kotityöt jaamme oikeasti tasan. Harrastuksessa törmäsin oikeasti tilanteeseen joosa eräs mies antoi miehelleni kunnian suorituksesta joka oli minun ideani. Voihan sitä ajatella, että mitäs siitä, mutta kyllä ihminen tarvitsee myös onnistumisia ja minä haluan omista tekemisistäni kunnian.

Mutta... Tuo ettet laita miehen lapselle ruokaa, laitatko kumminkin omallesi? Eihän tuossa ole enää rooleista kyse, vaan pikkumaisuudesta.

Meillä on työjakona, että viikolla teen yhteiselle lapselle ruokaa, mutta viikonloppuna mies. Kun miehen poika on meillä minä pesen pyykit ( myös tämän lapsen) ja mies laittaa ruuat. Muutenkin inhoan ruuanlaittoa joten en todellakaan ala tekemään sitä miehen lapselle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja gg:

Mistä näitä paskoja äitipuolia sikiää?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sairasta:
Alkuperäinen kirjoittaja huh aloittaja:
Alkuperäinen kirjoittaja vvc:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mikä sua ahistaa? Onko sun pakko ottaa jotain rooleja, ja jos on, niin valitse kivempia.

En siis itse ota mitään rooleja vaan minulle ihka oikeasti yritetään laittaa niitä. En esim. laita miehen lapselle ruokaa koska se ei ole minun velvollisuuteni. En myöskään hoida vain lasta vaan ihan oikeasti jaamme hoitotyön. kotityöt jaamme oikeasti tasan. Harrastuksessa törmäsin oikeasti tilanteeseen joosa eräs mies antoi miehelleni kunnian suorituksesta joka oli minun ideani. Voihan sitä ajatella, että mitäs siitä, mutta kyllä ihminen tarvitsee myös onnistumisia ja minä haluan omista tekemisistäni kunnian.

Siis ei tuntunut kivalta kun teki harrastukseen liittyvään suoritukseen hirveästi töitä ja se olisi jäänyt tekemättä ilman minua kokonaan...sitten joku ukko julkisella foorumilla kiittelee miestäni ja väittää, että minä olin kannustusjoukoissa lasten kanssa. Ei ole myöskään kivaa katsoa kun miehen lapsi itkee kun ei pääse isin kanssa huvipuistoon kahdestaan. Oltiin jo huvipuistossa ja siellä vasta minulle valkeni, että tuo poika oletti, että minä hoidan pikkuista kokoajan jotta hän voi käydä isin kanssa laitteissa kahdestaan. minä en suostunut ja sitten poika itki ja kieltämättä tuli "paha äitipuoli" fiilis. En vain jaksa uhrautua koska kaipaan itsekkin lepoa ja vastuuttomuutta välillä.

Oikeasti sä vaikutat lapselliselta ja onko sulla kilpailu lapsen kanssa isänsä huomiosta? Et taida sopia uusperheeseen ja mun sääliä et saa

En odota sääliäsi vaan olen kysymässä, että jotta kokeeko joku muukin nainen näin. Miehillehhän sallitaan vaikka mitä....
 
Siis eikö poika päässyt lainkaan kahdestaan isänsä kanssa laitteisiin? Vai oliko ongelma pojalle se, että hän ei saanut KOKO AIKAA olla isänsä kanssa kahdestaan?

Eikö sinusta isä voi mennä poikansa kanssa kahdestaan huvipuistoon tms. ilman sinua?

Sori, mutta minusta sinulla on hiukan jämähtänyt ajatusmaailma. Relaa vähän ja katso maailmaa läheistesikin näkökulmasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh aloittaja:
Alkuperäinen kirjoittaja vvc:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mikä sua ahistaa? Onko sun pakko ottaa jotain rooleja, ja jos on, niin valitse kivempia.

En siis itse ota mitään rooleja vaan minulle ihka oikeasti yritetään laittaa niitä. En esim. laita miehen lapselle ruokaa koska se ei ole minun velvollisuuteni. En myöskään hoida vain lasta vaan ihan oikeasti jaamme hoitotyön. kotityöt jaamme oikeasti tasan. Harrastuksessa törmäsin oikeasti tilanteeseen joosa eräs mies antoi miehelleni kunnian suorituksesta joka oli minun ideani. Voihan sitä ajatella, että mitäs siitä, mutta kyllä ihminen tarvitsee myös onnistumisia ja minä haluan omista tekemisistäni kunnian.

Siis ei tuntunut kivalta kun teki harrastukseen liittyvään suoritukseen hirveästi töitä ja se olisi jäänyt tekemättä ilman minua kokonaan...sitten joku ukko julkisella foorumilla kiittelee miestäni ja väittää, että minä olin kannustusjoukoissa lasten kanssa. Ei ole myöskään kivaa katsoa kun miehen lapsi itkee kun ei pääse isin kanssa huvipuistoon kahdestaan. Oltiin jo huvipuistossa ja siellä vasta minulle valkeni, että tuo poika oletti, että minä hoidan pikkuista kokoajan jotta hän voi käydä isin kanssa laitteissa kahdestaan. minä en suostunut ja sitten poika itki ja kieltämättä tuli "paha äitipuoli" fiilis. En vain jaksa uhrautua koska kaipaan itsekkin lepoa ja vastuuttomuutta välillä.

Miten teitte sitten siellä puistossa?
olihan tuo pettymys jos luuli pääsevänsä isänsä kanssa laitteisiin.

varmaa miehesi vahtisi vastaavassa tilanteessa lastaan (teidän yhteistä pienempää), jos sinulle tulisi isompi lapsesi käymään.
 
On sulla ap surkea kohtalo ja ressukka ukko! Että ihan miehen lapsi olisi oman isänsä kanssa halunut laitteisiin, mutta sinä et mustasukkasena halunnut päästää ja mies tähän suostu?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sairasta:
Alkuperäinen kirjoittaja huh aloittaja:
Alkuperäinen kirjoittaja vvc:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mikä sua ahistaa? Onko sun pakko ottaa jotain rooleja, ja jos on, niin valitse kivempia.

En siis itse ota mitään rooleja vaan minulle ihka oikeasti yritetään laittaa niitä. En esim. laita miehen lapselle ruokaa koska se ei ole minun velvollisuuteni. En myöskään hoida vain lasta vaan ihan oikeasti jaamme hoitotyön. kotityöt jaamme oikeasti tasan. Harrastuksessa törmäsin oikeasti tilanteeseen joosa eräs mies antoi miehelleni kunnian suorituksesta joka oli minun ideani. Voihan sitä ajatella, että mitäs siitä, mutta kyllä ihminen tarvitsee myös onnistumisia ja minä haluan omista tekemisistäni kunnian.

Siis ei tuntunut kivalta kun teki harrastukseen liittyvään suoritukseen hirveästi töitä ja se olisi jäänyt tekemättä ilman minua kokonaan...sitten joku ukko julkisella foorumilla kiittelee miestäni ja väittää, että minä olin kannustusjoukoissa lasten kanssa. Ei ole myöskään kivaa katsoa kun miehen lapsi itkee kun ei pääse isin kanssa huvipuistoon kahdestaan. Oltiin jo huvipuistossa ja siellä vasta minulle valkeni, että tuo poika oletti, että minä hoidan pikkuista kokoajan jotta hän voi käydä isin kanssa laitteissa kahdestaan. minä en suostunut ja sitten poika itki ja kieltämättä tuli "paha äitipuoli" fiilis. En vain jaksa uhrautua koska kaipaan itsekkin lepoa ja vastuuttomuutta välillä.

Oikeasti sä vaikutat lapselliselta ja onko sulla kilpailu lapsen kanssa isänsä huomiosta? Et taida sopia uusperheeseen ja mun sääliä et saa

Ja kyse on arkitöistä joita en suostu tekemään ja jättämään hauskanpitoa muille. esim. kun yhteinen lapsemme on mennyt nukkumaan ja itse rentoudun niin minulla on aivan yhdentekevää mitä huomiota tuo poika saa. Itseasiassa minusta olsii käytännöllistä, että he viettäisivät silloin kahdestaan aikaa. Kyse on puhtaasti vastuun,töiden jaosta ja vapaa-ajan jaosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:

Näköjään surkeille äitipuolillekkin sallitaan vaikka mitä
 
Ei vaan kyse on siitä, että olet ottanut miehen jolla on menneisyys, ja et voi vaan kestää sitä
 
Yhteistyössä