Naiset leikkauttavat pimpulaansa kauniimmaksi - onneksi penis on jo valmiiksi täydellisen kaunis

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja anis pentti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

anis pentti

Vieras
Penistä ei tavitse siis leikellä.

"Huolestuttava ilmiö: Naiset leikkelevät alapäitään kauniimmiksi!

Asiantuntijat ovat huolissaan alati kasvavasta ilmiöstä, jossa jo nuoret tytöt haluavat kauneusleikkauksia sukuelimiinsä.

Kauneuskirurgit saavat yhä enemmän yhteydenottoja naisilta, jotka haluavat muokata alapäätään kauniimmaksi. Korjausleikkauksia on yleensä tehty vain tarpeen vaatiessa, esimerkiksi synnytyksen aiheuttamien ulkosynnyttimen muutosten vuoksi.

Leikkaukseen hakeutuneiden naisten keski-ikä on yleensä ollut 30-45 vuotta, mutta yhä useampi potilas on huomattavasti nuorempi. Lääkärit ovatkin huolissaan siitä, millaisen käsityksen nuoret tytöt omaavat niin sanotusta "normaalista".

- Se on todella huolestuttavaa, koska trendi laajenee jatkuvasti yhä nuorempiin. Kuulin äidin vieneen 16- ja 11-vuotiaat tyttönsä leikkaukseen. Se ei vain ole oikein, yhdysvaltalaisgynegologi kertoo.

Vuonna 2011 2140 naista hakeutui vaginan muotoiluleikkauksen kosmeettisista syistä. Luku ei kuitenkaan pidä sisällään gynekologien suorittamia toimenpiteitä.

- Yhä useampi nainen on nykypäivänä huolestunut vaginansa ulkonäöstä. Kauneuskäsitykset ovat muuttuneet siitä, että omaa täydelliset poskipäät siihen, että oma täydellisen alapään, Sachin Dhawan -niminen lääkäri toteaa.

Lähde: Daily Mail"

Huolestuttava ilmiö: Naiset leikkelevät alapäitään kauniimmiksi! - The Voice
 
Äläs väitä, miehet leikkuuttaa jalkovälissä killuvaa egoaan kauniimmaksi ja suuremmaksi yhtä lailla.
Halutaan epätoivoisesti pari ylimääräistä senttiä- ja keinoja löytyy, sanoisinko vähintäänkin yhtä mielenkiintoisia kuin naistenkin värkkileikkauksissa.
 
Juu. Nainen leikkuuttaa kauniimmaksi ja pienemmäksi, mies suuremmaksi ja pidemmäksi...Mä en ylipäätään tajua tollasia leikkelyitä vaan siksi että tavotellaan jotain pornopimperoa tai että miehellä ei muka oo tarpeeksi iso.
 
en kyllä uskaltais leikkuuttaa, en sen paremmin kummaltakaan, tuntoherkkyyden menettämisen pelossa

oma ei ole kaksinen mutta aina sillä olen itteni hyvin tyydyttänyt
 
Kyllä maar mä olisin taipuvainen siihen suuntaan, että se ULKONÄKÖ ei kyllä kyseisen elimen paras ominaisuus ole, ei ennen leikkauksia eikä sen jälkeen, mutta en mä ole koskaan edes ajatellut että pillun pitäisi järin KAUNIS olla... Riittää, että se toimii siten että sillä saa tyydytyksen sekä minä että puoliso ja on sieltä pari muksuakin pukattu pihalle että lienee ihan hyvä tällaisenaan.
 
niimpä, veikkaan että harva pimppi on ulkonäkönsä takia jäänyt naimatta
 
Kyllä pillu on kaunis. Etenkin just sellainen siisti posliinipillu. Hyvä sitä vähän repareerata jos on liikaa "eväät levällään". Ihan samalla tavalla sitä pillua voi parannella kuin tissejä ja naamaa. Ei siin sen ihmeempää.

Harmi, ettei pituudelle ja yksinäisyydelle löydy apua kirurgin veitsestä.
 
Jos mies pitää ittessään jotaki kohtaa kauniina, niin kyllä mulle väkisin tulee mieleen, että oon väärää sukupuolta sen miehen kohdalla... Miehet on komeita ja naiset kauniita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;27043047:
Harmi, ettei pituudelle ja yksinäisyydelle löydy apua kirurgin veitsestä.

Tai paremminkin lyhyyteen ja yksinäisyyteen :D

Ja jos penis on kokoluokkaa katkarapu, mitä siihen se parin sentin lisäkään auttaa : /
 
Viivapimpit on kivoja. Römpsät ei niinkään...

Kumpi tuo oikeanpuoleinen olisi, jos se olisi kiinni ihmisessä eikä puussa?

penis-vagina-tree.jpg
 
Kyllä ne jotkut urhotkin niitä nakkejaankin yrittää parannella. Pillereistä pumppuihin, pumpuista kirurginveitseen. Eiköhän tavat ole monet... Ja en ole kaunista vaginaa, sen enempää kuin kaunista kaljurottaa eläissäni tavannut. Onneksi niillä on muita tarkoituksia kuin olla sulokkaita, kuvauksellisia ja kauniita.
 
Yhteistyössä