Naispoliisin jyräämäksi joutunut lapsi kertoo voinnistaan: Jalkapöytä murtui ja kädestä katkesi viisi luuta ja vammat vaativat leikkaushoitoa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kun mopossa ei ollut kilpiä, jotka yleensä kertoo omistajan tiedot oli poliisin pakko ottaa karkuri kiinni varsinkin kun poika lähti karkuun. Kaveri vaaransi oman turvallisuutensa mutta myös muiden tielläliikkujien turvallisuuden.
Tällainen mallikäyttäytyminen muille moponuorille on tuomittavaa ja huonoa.
 
"Sisäministeriön asetus poliisin voimakeinoista sekä kulkuneuvon pysäyttämisestä

8 § Voimakeinojen käyttäminen kulkuneuvon pysäyttämisessä

”Kulkuneuvon pysäyttämisessä käytettäviin voimakeinoihin turvautumisessa on otettava huomioon liikenneolosuhteet, pysäytystoimenpiteiden kohteena olevan kulkuneuvon kuljettajan ajotapa, pysäytettävän kulkuneuvon laatu, paino ja nopeus sekä muut pysäyttämiseen vaikuttavat seikat. Erityistä huomiota on kiinnitettävä sivullisten turvallisuuteen. Pysäytysmerkin tai -määräyksen laiminlyöneen kulkuneuvon seuraamisessa on jatkuvasti tehtävä tilanteen kokonaisarviointia ja poliisin toimenpiteiden mitoituksen harkintaa.”

12 § Kiilaaminen ja kiinniajaminen

” Käytettäessä kiilaamista tie- tai maastoliikenteeseen käytettävän kulkuneuvon pysäyttämiseen on kiilaamisen kohteena olevalle annettava riittävä mahdollisuus kulkuneuvonsa pysäyttämiseen.

Kiilaamista ei saa käyttää suurilla nopeuksilla liikuttaessa. Kulkuneuvojen toisiinsa koskettamista on pyrittävä välttämään.

Kiinniajamista voidaan käyttää tilanteissa, joissa ajonopeudet ovat suhteellisen alhaiset.”"
 
Viranomaiset saavat ottaa mielestäni erityisvapauksia silloin kun kyse on kansalaistottelemattomuudesta.
Ei tämän yhteiskunnan valvonnasta tulisi yhtään mitään jos lähdetään päähän paijaamis ja kivan puhumisen linjalle.
Kovemmat otteet niin saadaan kurinpalautusta ja hommat toimimaan.

Se lapsi olisi voinut loukkaantua pahemmin, jopa kuolla.

Siinä ei ole kyse "kovemmista otteista".

Poliisilla on varmasti ohjeistukset vastaaviin tilanteisiin.
 
Kun mopossa ei ollut kilpiä, jotka yleensä kertoo omistajan tiedot oli poliisin pakko ottaa karkuri kiinni varsinkin kun poika lähti karkuun. Kaveri vaaransi oman turvallisuutensa mutta myös muiden tielläliikkujien turvallisuuden.
Tällainen mallikäyttäytyminen muille moponuorille on tuomittavaa ja huonoa.
Viisainta on katsoa illan A-studio ja lopettaa asiasta vatvominen. Asia selviää aikanaan käräjillä. Naispoliisi on siiretty muihin tehtäviin.
 
"Sisäministeriön asetus poliisin voimakeinoista sekä kulkuneuvon pysäyttämisestä

8 § Voimakeinojen käyttäminen kulkuneuvon pysäyttämisessä

”Kulkuneuvon pysäyttämisessä käytettäviin voimakeinoihin turvautumisessa on otettava huomioon liikenneolosuhteet, pysäytystoimenpiteiden kohteena olevan kulkuneuvon kuljettajan ajotapa, pysäytettävän kulkuneuvon laatu, paino ja nopeus sekä muut pysäyttämiseen vaikuttavat seikat. Erityistä huomiota on kiinnitettävä sivullisten turvallisuuteen. Pysäytysmerkin tai -määräyksen laiminlyöneen kulkuneuvon seuraamisessa on jatkuvasti tehtävä tilanteen kokonaisarviointia ja poliisin toimenpiteiden mitoituksen harkintaa.”

12 § Kiilaaminen ja kiinniajaminen

” Käytettäessä kiilaamista tie- tai maastoliikenteeseen käytettävän kulkuneuvon pysäyttämiseen on kiilaamisen kohteena olevalle annettava riittävä mahdollisuus kulkuneuvonsa pysäyttämiseen.

Kiilaamista ei saa käyttää suurilla nopeuksilla liikuttaessa. Kulkuneuvojen toisiinsa koskettamista on pyrittävä välttämään.

Kiinniajamista voidaan käyttää tilanteissa, joissa ajonopeudet ovat suhteellisen alhaiset.”"

👍
 
12 § Kiilaaminen ja kiinniajaminen

”Käytettäessä kiilaamista tie- tai maastoliikenteeseen käytettävän kulkuneuvon pysäyttämiseen on kiilaamisen kohteena olevalle annettava riittävä mahdollisuus kulkuneuvonsa pysäyttämiseen.

Kiilaamista ei saa käyttää suurilla nopeuksilla liikuttaessa. Kulkuneuvojen toisiinsa koskettamista on pyrittävä välttämään.

Kiinniajamista voidaan käyttää tilanteissa, joissa ajonopeudet ovat suhteellisen alhaiset.”

Naispoliisi on lirissä tämän pykälän kanssa.
 
Niin pitäisi olla. Saa nähdä, miten tämä ratkaistaan. Jo nyt on käynyt ilmi, että poliisi kertoi pojan vammojen olleen lieviä, vaikka ovat vakavammat
 
Olen eri mutta kirjoitat ikävän väheksyvästi. Poliisin oli pakko tietää että siinä on vakava vammautumisen riski kun hän lähtee kiilaamaan suojatonta mopoa kovassa vauhdissa.
Osa ongelmaa saattoi ollakin siinä, että kyseessä oli moottoripyörä, joka näytti mopolta. Poliisi ei välttämättä osannut ennakoida, että maksimissaan 45 km/h kulkeva laite kiihdyttääkin 100 km/h nopeuteen . Siinä saattoi mennä kulmien ja ajolinjojen laskeminen pieleen osin senkin takia.
 
Samaa todella julmaa asennevammaisuutta esiintyy täälläkin. Hyi hävetkää ”aikuiset” 😤

Kommentti: ”Harmi ettei kuollut” – Aikuisilla karkasi mopo käsistä

Toimittajat ovat itse pahimpia [rikollisten] nuorten päänsilittelijöitä. Soitin kerran Hesariin täysin epäonnistuneista turvallisuusjärjestelyistä Prodigyn Helsingin jäähallin keikalla ja mainitsin, että "olisivat tarkastaneet vain nuorison, ei meitä 4-kymppisiä (naisia)", kun siis tarkastaminen oli niin hidasta, että osa ei ehtinyt sisään ennen keikan alkua. Niin toimittaja alkoi heti inttää vastaan, että "eihän nuoria voi epäillä yhtään sen enempää vaarallisten asioiden sisäänviemisestä".
Jooo, eipä...
 
Samaa todella julmaa asennevammaisuutta esiintyy täälläkin. Hyi hävetkää ”aikuiset” 😤

Kommentti: ”Harmi ettei kuollut” – Aikuisilla karkasi mopo käsistä

Voin itse sanoa, että olen yksi näistä vahingoniloa huudelleista, ja suurin syy siihen on lehden (HS) nuoren osallisuutta vähättelevä (lue täysin ohittava) otsikointi ja uutisointi.
Sylettää, ettei nuorta tuomittu ensimmäisissä uutisoinneissa aiheesta lainkaan. Joten kansankäräjien on se tehtävä.
Että prööt vain itsellesi, toimittaja.
 
Yhteistyössä