Naisten ongelma: Moni suhde hiipuu, kun alkuinto menee ohitse

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Petri-A
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Petri-A

Vieras
Olen huomannut monen hyvänkin suhteen päättyneen, kun odotetaan, että suhde on vielä vaikkapa 5 vuodenkin jälkeen samalla tasolla kuin se oli ensimmäisenä päivänäkin.

Varsinkin seksin odotetaan olevan samanlaista jänisporaamista kuin ensikerrallakin.

Yleisimmin tämä taitaa vaivata naisia? Miksi naisilla on usein suuremmat odotukset ja haaveet?

Omalla kohdallani myös on käynyt näin, että alkuaikoina seksi oli jännää ja sitä oli joka päivä. Sittemmin vuosien jälkeen kerran viikossa on mielestäni ihan ok tahti. Puolisolle vaan ei tunnu riittävän ja usein joudun selittämään, että ei hänessä mitään vikaa ole vaikkei joka päivä olekaan seksiä.
 
Jos sinun kohdallasi on näin, niin älä yleistä sitä koskemaan kaikkia naisia. Yleensähän ongelman kuulee olevan juuri toisin päin eli miehet vonkaavat seksiä jatkuvasti yliväsyneeltä, pieniä lapsia hoitavalta vaimoltaan.
 
En tiedä onko useinkaan niin, että seksiä pitäisi naiselle olla enemmän mutta se näyttäisi olevan fakta että naiset helpommin "kyllästyvät" eivätkä kestä tunteiden tasaantumista sekä intohimon muuttumista aidoksi välittämiseksi. Pahimmillaan naiset vaikuttavat olevan itsetuntonsa ja hyväksynnän kanssa kuin CP-vammainen jäätiköllä, aina pitää tukea tai pomahdus tulee ja siitä alkaa "suhde on paskaa, mua ei huomioida jne jne"
 
naiset kyllästyy koska ne odottaa että mies yllättää ja huomio aina vaan uudella ja romanttisemmalla tavalla

lopulta mies on käyttänyt kaikki kortit pakastaan ja luisu pohjalle saa alkaa
 
En tiedä onko useinkaan niin, että seksiä pitäisi naiselle olla enemmän mutta se näyttäisi olevan fakta että naiset helpommin "kyllästyvät" eivätkä kestä tunteiden tasaantumista sekä intohimon muuttumista aidoksi välittämiseksi. Pahimmillaan naiset vaikuttavat olevan itsetuntonsa ja hyväksynnän kanssa kuin CP-vammainen jäätiköllä, aina pitää tukea tai pomahdus tulee ja siitä alkaa "suhde on paskaa, mua ei huomioida jne jne"
Valitettavan usein intohimo kuitenkin muuttuu aidoksi välinpitämättömyydeksi. Toista aletaan pitää itsestäänselvyytenä.
 
No itse koin pienen järkytyksen kun tajusin, että joillekin miehille tuo kerta viikkoon on ihan sopiva tai jopa harvemmin, kun alkuhuuma menee ohitse. Selitä sille naisille, ette teille joillekin miehille käy noin. Itsekin tuossa olen kysynyt että mikä on kun ei miestä huvita ja välttelee. Nyt vasta saanut hiljattain palstalta tietää, että noihan se menee. Ei ole mitään haluttomuutta vaan yleinen miesten tila. En enää usko ollenkaan tähän, että mies olisi jotenkin seksiä haluavampi osapuoli. Tuttavapiirissa ja muutenkin pidemmissä suhteissa tuntuu se nainen olevan se enemmän haluava ja miestä huvittaisi enään istua koneella/tv:n edessä ja lihota siihen paikkaan.
 
naiset kyllästyy koska ne odottaa että mies yllättää ja huomio aina vaan uudella ja romanttisemmalla tavalla

Vaikka tuo ei tietysti kaikkiin naisiin pädekään, niin varmaankin tuollaiset (ylimitoitetut?) odotukset ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Ainakin yhtenä syynä lienee se, että naiset huomattavasti miehiä useammin kyllästävät itsensä erilaisella ällöromanttisella viihdemössöllä jo hyvissä ajoin, ja vertaavat sitten omaa suhdettaan tällaisen viihdeteollisuuden luomaan ihannekuvaan. Todellisuus harvoin yltää tälle tasolle -> kriisiä pukkaa.
 
Ja naiselle on erittäin tärkeää tuntea olevansa haluttu. Voit toki muullakin tavoin osoittaa, että nainen on haluttu. Sanoa kauniiksi, seksikkääksi. Voit vaikka kertoa, että kerta viikkoon on parempi kun useammin, että niin tuntuu paremmalta.

Ja mikä ihmeen jänisporaaminen. Tulee mieleen joku pornoleffa, jossa mies jyystää ja nainen kiljuu. Nainen kaipaa enemmänkin intohimoista rakastelua. Itse tykkään välillä tosi hitaasta tahdista, jossa voi toista tuijottaa. Välillä ja ainakin loppua kohden nopeampaa. Ja tosiaan jos seksi on sellaista pikapanoa nopeasti ja äkkiä suihkuun, niin ei ihme jos nainen haluaa enemmän.

Toki jos miehelle ei seiso, niin ei seiso.
 
[QUOTE="vvieras";29431326]En enää usko ollenkaan tähän, että mies olisi jotenkin seksiä haluavampi osapuoli. [/QUOTE]

Ok, eli epäilet alan tutkimustietoa tavalla tai toisella virheelliseksi tai manipuloiduksi? Ja se miesten maailmanlaajuinen puutteesta mouruaminenkin (jonka ilmentymänä esim. seksipalveluja on tarjolla miehille ehkä tuhatkertaisesti siihen nähden mitä naisille) on sitten pelkkää puhetta ilman todellisuuspohjaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;29431335:
Vaikka tuo ei tietysti kaikkiin naisiin pädekään, niin varmaankin tuollaiset (ylimitoitetut?) odotukset ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Ainakin yhtenä syynä lienee se, että naiset huomattavasti miehiä useammin kyllästävät itsensä erilaisella ällöromanttisella viihdemössöllä jo hyvissä ajoin, ja vertaavat sitten omaa suhdettaan tällaisen viihdeteollisuuden luomaan ihannekuvaan. Todellisuus harvoin yltää tälle tasolle -> kriisiä pukkaa.

mikään yleistys ei koskaan päde kaikkiin
 
Valitettavan usein intohimo kuitenkin muuttuu aidoksi välinpitämättömyydeksi. Toista aletaan pitää itsestäänselvyytenä.

Onko tuo nyt sitten niin saatanasta että se johtaa eroon? Vuosikausia on ollut kumppanille hyvä, luotettava jne. Ja sitten kiitoksena on ero kun piti kumppaniaan _elämänkumppanina_ joka on vierellä ja pysyy.
Kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus luottoon, että kumppani on ja pysyy vierellä, vaikeinakin hetkinä eikä lähde hiihtelemään muiden perään joilta saa enemmän huomiota tms..

Enkä tarkoita mitään, että saa pettää ja silti pitää kumppania itsestäänselvänä.
 
No on se sikäli saatanasta, että silloinhan olisi yhdentekevää, vaikka asuisi saman katon alla veljensä tai vaikka naapurin Reiskan kanssa. Varmaan on niitäkin naisia, joille on yks hailee, kuka jamppa siellä sohvalla rönöttää (kunhan joku rönöttää), mutta kaikille ei ole.
 
Huom. Elämänkumppani on kumppani, jonka kanssa jaetaan arki ja juhla.
Välinpitämätön kumppani on kämppis, jonka kanssa jaetaan ainoastaan kuluja.
 
Ehkä kaikki ihmiset ei halua olla suhteessa jonkun toisen kanssa vaan siksi, että se nyt on olevinaan jotenkin hienoa jonkun mielestä että suhde kestää ikuisuuden vaikka sitten hampaat irvessä.

Elämä on liian lyhyt status quo suhteitten ylläpitämiseen. Kuka hullu haluaa asua ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole kiva asua. EN MINÄ AINAKAAN.

Mutta sama se mulle on vaikka toiset jankuttais tota "vaikeeta on mutta työtä pitää tehjdä suhteen eteen" , eipä ole mun elämä. Mun kokemukseni mukaan elämä tuo aina ongelmia eteen, ei niitä tartte itse vartavasten etsiä.
 
No on se sikäli saatanasta, että silloinhan olisi yhdentekevää, vaikka asuisi saman katon alla veljensä tai vaikka naapurin Reiskan kanssa. Varmaan on niitäkin naisia, joille on yks hailee, kuka jamppa siellä sohvalla rönöttää (kunhan joku rönöttää), mutta kaikille ei ole.

Kyse on varmaankin siitä, kuinka sen itsestäänselvyys-termin mieltää. Jos sen ajattelee luottamuksena siihen, että toinen ei lähde välittömästi, kun/jos yhtenä päivänä unohtaa kertoa, kuinka ihana ja mahtava tämä toinen on, niin tällainen itsestäänselvyys lienee pelkästään positiivista. Mutta jos sen taas ajattelee tarkoittavan sitä, että toinen ei häivy, vaikka sitä kohtelisi huonommin kuin naapurin portinpieleen paskovaa koiraa, niin silloinhan se on toki saatanasta.

EDIT: Ja olihan tämä oikeastaan kerrottu jo tuolla aiemminkin, kunhan vain viitsi lukea hiukan paremmin...
 
Viimeksi muokattu:
Ei musta ainakaan oo tuntunut miehen kanssa tolta. Tosin mun mies on aika erilainen jos muiden miehiin vertaan. Aika monet miehet ei haluaisi huomioda naista mitenkään.
 
Mulle ongelma ei ole alkuhuuman katoaminen, sehän on itsestään selvyys ettei se loputtomiin kestä. Mutta se, että seksiä ei saa riittävästi on ongelma. Viime vuosi meni niin että 1-2kertaa kuussa ja sitten syyskuusta alkaen ei ollenkaan. Ja todennäköisesti seuraavan kerran saan hyvällä tuurilla elokuussa ja sitten alkaakin taas 2-4kuukautta kestävä paussi.
En tiedä, mutta ihmettelen miten terve mies ei halua enempää. Itse olisin tyytyväinen kerta viikkoon tahtiin, mutta jos saisin päättää haluaisin seksiä 3-7kertaa viikossa.

Koska kuitenkin kaikki muu on suhteessa hyvin ja meillä on hyvä elämä, en halua pelkästään seksin vähyyden vuoksi hajottaa tätä. Toisaalta pelkään että jossain vaiheessa jatkuva puutteessa eläminen käy ylivoimaiseksi ja sitten tulee loppu... aika näyttää.
 
En tiedä onko useinkaan niin, että seksiä pitäisi naiselle olla enemmän mutta se näyttäisi olevan fakta että naiset helpommin "kyllästyvät" eivätkä kestä tunteiden tasaantumista sekä intohimon muuttumista aidoksi välittämiseksi. Pahimmillaan naiset vaikuttavat olevan itsetuntonsa ja hyväksynnän kanssa kuin CP-vammainen jäätiköllä, aina pitää tukea tai pomahdus tulee ja siitä alkaa "suhde on paskaa, mua ei huomioida jne jne"

Niin, tai sitten miehet on vaan yksinkertaisempia ja tyytyvät vähempää. Töllö, ruokaa, säännöllistä seksiä, sänky jossa nukkua.
Ehkä tuo yksinkertaisuus alkaa pidemmän päälle kyllästyttämään naisia?
Te miehet sensijaan saatte elää jännityksellistä elämää. Ikinä ei tiedä millä tuulella toinen on, kun tulette töistä himaan.
Saattaa olla, että joskus hyvää tarkoittava lauseenne käännetään päälaelleen ja joudutte elämään kiukkuisen naisen kanssa monta päivää saman katon alla.
Saatte miettiä usein, mitä se itseasiassa olikaan, mitä teit väärin.
jne.
Naiset on vaan paljon jännempiä, kuin miehet... ymmärrät varmaan miten sellainen tylsä tossu alkaa kyllästyttää kotona. Eritoten sellainen, joka vielä kuvittelee itsestään liikoja.

Tyynillä vesillä on tylsä seilata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;29431379:
Kyse on varmaankin siitä, kuinka sen itsestäänselvyys-termin mieltää. Jos sen ajattelee luottamuksena siihen, että toinen ei lähde välittömästi, kun/jos yhtenä päivänä unohtaa kertoa, kuinka ihana ja mahtava tämä toinen on, niin tällainen itsestäänselvyys lienee pelkästään positiivista. Mutta jos sen taas ajattelee tarkoittavan sitä, että toinen ei häivy, vaikka sitä kohtelisi huonommin kuin naapurin portinpieleen paskovaa koiraa, niin silloinhan se on toki saatanasta.

EDIT: Ja olihan tämä oikeastaan kerrottu jo tuolla aiemminkin, kunhan vain viitsi lukea hiukan paremmin...

Hienosti tiivistetty.
 
No on se sikäli saatanasta, että silloinhan olisi yhdentekevää, vaikka asuisi saman katon alla veljensä tai vaikka naapurin Reiskan kanssa. Varmaan on niitäkin naisia, joille on yks hailee, kuka jamppa siellä sohvalla rönöttää (kunhan joku rönöttää), mutta kaikille ei ole.

Kuten ehkä ymmärrät, asiat eivät ole musta tai valkoinen. Voi olla ettet ymmärrä?

Ei kai KUKAAN ole suhteessa jossa toinen ei tee MITÄÄN hyvää.

Aivan yhtä hyvin voi kääntää, että jaksaako joku olla suhteessa jossa pitää KOKOAJAN tehdä hyvää kumppanille tai toinen lähtee?
 
Mulle ongelma ei ole alkuhuuman katoaminen, sehän on itsestään selvyys ettei se loputtomiin kestä. Mutta se, että seksiä ei saa riittävästi on ongelma. Viime vuosi meni niin että 1-2kertaa kuussa ja sitten syyskuusta alkaen ei ollenkaan. Ja todennäköisesti seuraavan kerran saan hyvällä tuurilla elokuussa ja sitten alkaakin taas 2-4kuukautta kestävä paussi.
En tiedä, mutta ihmettelen miten terve mies ei halua enempää. Itse olisin tyytyväinen kerta viikkoon tahtiin, mutta jos saisin päättää haluaisin seksiä 3-7kertaa viikossa.

Kuulostaa ainakin minun korvaani siltä, että miehelläsi ei todellakaan ole nyt ihan kaikki kunnossa. Masennusta kenties? Tai (työ)stressiä? Jokuhan tuossa mättää ihan varmasti. Tuo 1-2 kertaa kuussa saattaisi vielä mahtuakin jonkinlaisen "normaalivaihtelun" puitteisiin, mutta useamman kuukauden totaalihaluttomuus ei kyllä kuulosta enää ihan normimeiningiltä.
 
Niin, tai sitten miehet on vaan yksinkertaisempia ja tyytyvät vähempää. Töllö, ruokaa, säännöllistä seksiä, sänky jossa nukkua.
Ehkä tuo yksinkertaisuus alkaa pidemmän päälle kyllästyttämään naisia?
Te miehet sensijaan saatte elää jännityksellistä elämää. Ikinä ei tiedä millä tuulella toinen on, kun tulette töistä himaan.
Saattaa olla, että joskus hyvää tarkoittava lauseenne käännetään päälaelleen ja joudutte elämään kiukkuisen naisen kanssa monta päivää saman katon alla.
Saatte miettiä usein, mitä se itseasiassa olikaan, mitä teit väärin.
jne.
Naiset on vaan paljon jännempiä, kuin miehet... ymmärrät varmaan miten sellainen tylsä tossu alkaa kyllästyttää kotona. Eritoten sellainen, joka vielä kuvittelee itsestään liikoja.

Tyynillä vesillä on tylsä seilata.

Oookei :laugh:

eli käännät suurinpiirtein jatkuvat PMS-oireet ja muut yläpään kilahtelut positiiviseksi asiaksi? Tästä kaikestako miehen pitäisi olla kiitollinen? :laugh:
 
Kuten ehkä ymmärrät, asiat eivät ole musta tai valkoinen. Voi olla ettet ymmärrä?

Ei kai KUKAAN ole suhteessa jossa toinen ei tee MITÄÄN hyvää.

Aivan yhtä hyvin voi kääntää, että jaksaako joku olla suhteessa jossa pitää KOKOAJAN tehdä hyvää kumppanille tai toinen lähtee?

Niin, kauhistus. Mä en jaksaisi hetkeäkään suhdetta, jossa toinen osapuoli tekisi mulle KOKOAJAN jotain HYVÄÄ. Ei kai KUKAAN sellaista halua.
 
Yhteistyössä