S
Surusilmäinen tyttöystävä
Vieras
Hei! Olen seurustellut poikaystäväni kanssa noin vuoden. Suhteemme on periaatteessa ihan OK, mutta poikaystävälläni on ärsyttävä tapa välillä heittäytyä välinpitämättömäksi ihan tieten tahtoen ja toisaalta "testailla" minua, miten reagoin, jos hän sanoo jotakin ikävää.
Olen omasta mielestäni ihan nätti parikymppinen nainen, hoikka ja pitkä ja muutenkin ihan kaunis ja huoliteltu. Poikaystäväni antaa usein ymmärtää, että hän pitäisi minusta enemmän, jos olisin muodokkaampi ja pulleampi. Joskus hän on hieman jopa flirttaillut ylipainoisille kavereilleni ja sanonut heille, kuinka hän tykkääkään uhkeista naisista. Minusta olisi järjetön ajatus lihottaa itseäni tieten tahtoen ja varsinkaan jonkun poikaystävän takia!
Muutenkin poikaystävälläni on ikävä tapa aina vihjailla, kuinka joku nainen on hänestä viehättävä (yhteinen tuttavamme) ja naispuolisia kavereita hän kourii joskus aivan estottomasti. Ehkä heillä olisi sellainen tapa jo silloin ennen kuin tapasimme. Minusta se ei ole kuitenkaan mukavaa seurattavaa sivusta.
Sen verran poikaystäväni taustasta, että häntä on kiusattu lähestulkoon koko peruskoulun ajan painon takia. Sen jälkeen hän sai laihdutettua, ja pääsi sitä myöten vasta "vauhtiin" löytämällä kavereita jne. Olen siis miettinyt, onko tuo kiusaamistausta traumatisoinut häntä sen verran, että hän ei luota minunkaan välittämisestä ja rakastamisesta, vaan koko ajan hänen on pelattava jotakin ihmeellistä "kumpi välittää vähemmän" - peliä.
Olen aikasta kypsä ja ajattelen jo nykyisin vakavasti, tarvitseeko minun ottaa tuollaista sontaa vastaan.