V
"vvieras"
Vieras
Olen tullut siihen pisteeseen, ettei ihminen muutu. Sitä voi vähän tökkiä oikeille raiteille edes vähän parempaan suuntaan, mutta ei se muutu ja tee niin kuin haluat.
Yleisin syy eroon on, että mies ei tee mitään ja nainen nalkuttaa. Kumpi tässä on se pohjimmainen ongelma. Mies joka ei yksinkertaisesti auta naista kotitöissä, lastenhoidossa, ruoanlaitossa vaan suurinpirtein istuu tietokoneella/sohvalla ja odottaa, että asiat toimivat itsekseen. Vai se nainen, joka ei ymmärrä miehen luonnotta, on valinnut sen miehen sillä luonteella ja odottaa, että haukkumalla, huutamalla, sanomalla joka asiasta, saa tämän nostamaan perseensä penkistä.
Pidemmän päälle tästä aiheutuu se, että kumpikin tai ainakin toinen alkaa toista vihaamaan/ärsyyntymään. Tätä osapuolta ei enään kiinnosta harrastaa todennäköisesti edes seksi ja vaikka hän vielä siihen olisi kykenevä, ruoho toisella puolella saattaa näyttää paljon paremmalta.
Meillä on muitakin juttuja, mutta nekin asiat ovat niitä, jotka olivat jo suhteen alussa, mutta luulin poistavani ne miehestä. No eipä ole tässä 5 vuodessa poistuneet, vaikka erolla on uhattu ja tavaratkin pakannut kertaalleen, että nyt se saa lähteä. Ja mitä viime kerrasta tajusin? Mies ei muutu, joten tyydynkö tähän vai eroanko. Aloin laittamaan päähäni ne ajatukset siitä elämästä yksin. Tuolla yksin viettämässä juhannusta, joulua ilman miestä. Kuuntelisin jotain "miehet on idiootteja musiikkia" välillä "miten ikävä on". Siinäs se elämä kuluisi yksin mietiskellen ulkomailla aurinkolomilla vain "minä ja lapset" ja kirjoittelisin palstalle ostetaanko nämä vai nämä kaakelit. Yksin rahjaisin jouluisin joulukuusta ja loppuillat istuisin katsellen teeveetä -yksin-. Enhän mitään tuntematonta miestä tänne edes voisi raahata. Lasten takia. Ties mikä hullu loppupeileissä on.
No kumpi -hyväksyn miehen- vai elän sitä latteaa elämää yksin voittaja kruunu päässät "Minä voitin, sain potkittua sen pois" ja tosiaan vain se voittajakruunu päässä, yksin.
Kyllä mä oikeasti ottaisin sen miehen niillä huonoilla puolilla, kun yksin viettäisin yh elämää ja raivokkaasti hyppisin feministiryhmissä vihaamassa miehiä, kun "eihän ne tee mitään, pettä vaan, miksei ne halua tälläistä raivoavaa akkaa makuuhuoneessa".
Jos elämä yksin tuntuu paremmalta, valitkaa niin. Jos se tuntuu kamalalta, älkää valitko niin. Joku voi sanoa, että mitäs jos vain vaihtaisi parempaan. Ei sitä lasten isää voi kuitenkaan korvata ja se parempikin on tödennäköisesti loppupeleissä yhtä huono, ehkä jopa huonompi tai ihan hieman parempi, mutta eihän se lasten isä ole. Ihan täysin eri asia.
Yrittäkää edes. Ajatelkaa, näin se menee. Minä olen talon ainoa kokki, siivooja. Kyllä sille miehelle voi aina roskapussin käteen laitta ja muuta, mutta jos siinä suhteessa haluaa vielä olla ja pitää vihan poissa, niin älä sano. Tai sano "vie tämä ulos", ei "et vie koskaan roskia" tai "tässä on sipuli, leikkaa se", eikä "aina sulle saa olla ruokaa tekemässä, olet pikkulapsi", tai "tässä on lapsi, se on kakannut ja haisee ja tässä on vaippa, minä menen nyt suihkuun.". Mies voi sitten päättää istuuko haisevan huutavan lapsen kanssa, vai jos vaan vaihtaa sen vaipan.
Mutta älä nalkuta. Miehille myös vielä vastaan. Jos te edes joskus vaikka imuroisitte joskus tai toisit vaikka vaimolle sen lempisuklaata, sillä ei aina olisi sitä vihaista ilmettä.
PS. joskus on myös toisinpäin ja jotkut miehet ovat oikein hyviä näissä asioissa ja pelataan yhteen hiileen. Puhuin vain eron partailla olevista perheistä. Ja kyse ei ole pelkästään siivouksesta tai nalkutuksesta vaan myös toisen muista huonoista tavoista, jotka eivät ole tuntuneet koko suhteen ajan muuttuneet mihinkään suuntaan. Jos haluatte edelleen elää yhdessä ja onnellisina. Älkää valittako toisillenne. Aina voi kyllä parantaa sitä omaa vikaansa.
Yleisin syy eroon on, että mies ei tee mitään ja nainen nalkuttaa. Kumpi tässä on se pohjimmainen ongelma. Mies joka ei yksinkertaisesti auta naista kotitöissä, lastenhoidossa, ruoanlaitossa vaan suurinpirtein istuu tietokoneella/sohvalla ja odottaa, että asiat toimivat itsekseen. Vai se nainen, joka ei ymmärrä miehen luonnotta, on valinnut sen miehen sillä luonteella ja odottaa, että haukkumalla, huutamalla, sanomalla joka asiasta, saa tämän nostamaan perseensä penkistä.
Pidemmän päälle tästä aiheutuu se, että kumpikin tai ainakin toinen alkaa toista vihaamaan/ärsyyntymään. Tätä osapuolta ei enään kiinnosta harrastaa todennäköisesti edes seksi ja vaikka hän vielä siihen olisi kykenevä, ruoho toisella puolella saattaa näyttää paljon paremmalta.
Meillä on muitakin juttuja, mutta nekin asiat ovat niitä, jotka olivat jo suhteen alussa, mutta luulin poistavani ne miehestä. No eipä ole tässä 5 vuodessa poistuneet, vaikka erolla on uhattu ja tavaratkin pakannut kertaalleen, että nyt se saa lähteä. Ja mitä viime kerrasta tajusin? Mies ei muutu, joten tyydynkö tähän vai eroanko. Aloin laittamaan päähäni ne ajatukset siitä elämästä yksin. Tuolla yksin viettämässä juhannusta, joulua ilman miestä. Kuuntelisin jotain "miehet on idiootteja musiikkia" välillä "miten ikävä on". Siinäs se elämä kuluisi yksin mietiskellen ulkomailla aurinkolomilla vain "minä ja lapset" ja kirjoittelisin palstalle ostetaanko nämä vai nämä kaakelit. Yksin rahjaisin jouluisin joulukuusta ja loppuillat istuisin katsellen teeveetä -yksin-. Enhän mitään tuntematonta miestä tänne edes voisi raahata. Lasten takia. Ties mikä hullu loppupeileissä on.
No kumpi -hyväksyn miehen- vai elän sitä latteaa elämää yksin voittaja kruunu päässät "Minä voitin, sain potkittua sen pois" ja tosiaan vain se voittajakruunu päässä, yksin.
Kyllä mä oikeasti ottaisin sen miehen niillä huonoilla puolilla, kun yksin viettäisin yh elämää ja raivokkaasti hyppisin feministiryhmissä vihaamassa miehiä, kun "eihän ne tee mitään, pettä vaan, miksei ne halua tälläistä raivoavaa akkaa makuuhuoneessa".
Jos elämä yksin tuntuu paremmalta, valitkaa niin. Jos se tuntuu kamalalta, älkää valitko niin. Joku voi sanoa, että mitäs jos vain vaihtaisi parempaan. Ei sitä lasten isää voi kuitenkaan korvata ja se parempikin on tödennäköisesti loppupeleissä yhtä huono, ehkä jopa huonompi tai ihan hieman parempi, mutta eihän se lasten isä ole. Ihan täysin eri asia.
Yrittäkää edes. Ajatelkaa, näin se menee. Minä olen talon ainoa kokki, siivooja. Kyllä sille miehelle voi aina roskapussin käteen laitta ja muuta, mutta jos siinä suhteessa haluaa vielä olla ja pitää vihan poissa, niin älä sano. Tai sano "vie tämä ulos", ei "et vie koskaan roskia" tai "tässä on sipuli, leikkaa se", eikä "aina sulle saa olla ruokaa tekemässä, olet pikkulapsi", tai "tässä on lapsi, se on kakannut ja haisee ja tässä on vaippa, minä menen nyt suihkuun.". Mies voi sitten päättää istuuko haisevan huutavan lapsen kanssa, vai jos vaan vaihtaa sen vaipan.
Mutta älä nalkuta. Miehille myös vielä vastaan. Jos te edes joskus vaikka imuroisitte joskus tai toisit vaikka vaimolle sen lempisuklaata, sillä ei aina olisi sitä vihaista ilmettä.
PS. joskus on myös toisinpäin ja jotkut miehet ovat oikein hyviä näissä asioissa ja pelataan yhteen hiileen. Puhuin vain eron partailla olevista perheistä. Ja kyse ei ole pelkästään siivouksesta tai nalkutuksesta vaan myös toisen muista huonoista tavoista, jotka eivät ole tuntuneet koko suhteen ajan muuttuneet mihinkään suuntaan. Jos haluatte edelleen elää yhdessä ja onnellisina. Älkää valittako toisillenne. Aina voi kyllä parantaa sitä omaa vikaansa.
