Kerron oman, hermoja raastavaan kokemukseeni besserwisser-boheemi-nalkuttajamiehestä, jonka kanssa olen ollut avoliitossa jo yli 3 vuotta. Aluksi suhteemme oli huumaa ja pilvillä leijumista, niinkuin varmaan monen parinmuodostanella kumppaneilla ensi-alkuun. Hyvin pian kävikin kumppanini luonne selville ja se on ollut omiaan nakertamaan suhdettamme, alentamaan itsetuntoni lähes maanrakoon ja syövyttänyt tunteeni häntä kohtaan lähes olemattomiin. Olen itse tunnollinen, ahkera, kovasti työtä tekevä ja järjestelmällinen. Arvostan siisteyttä, puhtautta, järjestystä ja ennenkaikkea rauhaisaa ja rakkaudellista parisuhdetta ja elämää ylipäätään. Yhteisiä lapsia meillä ei onneksi ole ja jos minusta on kiinni, ei tulekaan.
Mieheni puuttuu jokaiseen asiaan, asiayhteyteen, sanaan, käsitteeseen, tekoon, ohimenevään ilmeeseen, eleeseen, mielipiteisiin jne jne... Analysoi juurta jaksaen, kuin rakastaen omaa ääntään. Tuomitsee, hylkää tai korjaa jatkuvasti muiden mielipiteitä tai tunteita mitä ihmeellisimmistä aiheista ja asioista. Hän vähättelee niitä jälleen analysoiden, kaikkitietäväisenä, eikä puheesta tai aiheesta meinää tulla loppua, kun alkuun on jo päästy. Vikoja löytyy tuntuvan muista, mutta mieheni perustelee aina juurtajaksaen omat motiivit ja mielipiteet aiheesta kuin aiheesta. Hän tietää, naisen kuukautiskieerosta, anatomiasta ja hormonaalisista asioista lähestulkoon kaiken ja niitä jaksaa selitellä myös minulle.
Vähättelee ongelmiani, myös edellämainituilla ajanjaksoilla, jolloin pinnani on todella kireällä ja kiertoni reistailee tai vuotoni ja kipuni ovat sitä luokkaa, että tekisi mieleni jo ampua koko mies. Hän paasaa loputtomasti, heti aamusta alkaen, että kuukautiskiertoni ei voi olla normaaleja, käyttäydyn epänörmaalisti, kun kirjoissa mainitaan, että nainen on ytleensä väsynyt pms oireissaan, muttei se tarkoita sitä, että täytyy olla hermostunut tai kireä. Eli, silloin kuin hänelle tilanteet sopii paremmin ei ole niin paljon asiaa, mutta kun näkee toisen tuskailevan tai kiukustuvan jatkuvasta jäpätyksestä tai yksinkertaisesti vain hermostuvan niistä, ei se olekaan enää edullista hänelle ja vika löytyy aina ihmisestä, ei itse asiasta, kun kerran on lukenut sitä ja lukenut tätä ja siinä kirjassa asiantuntijat sanoivat niin tai näin...
Jos hänellä on kipuja, ylittyvät ne kaikkien muiden ihmisten kipujen vaivojen yläpuolelle. Mieheni on suurpiirteinen, ei niin koveín siisti ja järjestelmällinen, joten jatkuvasti saan korjata hänen jälkiään, mutta koitan tehdä sen vaieten, koska jos asiasta sanon, alkaa suunnaton huuto ja nalkutus siitä, että siivous ja siisteys ylipäätään eivät ole maailmassa niitä tärkeimpiä asioita, kuin esimerkiksi itsensä sivistäminen ja jatkuva asioiden puiminen, jotta asiat ja asiayhteydet selventyisivät jne jne...
Hän myös päättää, milloin minun on mentävä kampaajalle tai kuinka laitan meikkiä, se harva kerta kun meikkiä joskun silmiini sipaisen. Hän päättää tai vähintäänkin antaa ohjeita siihen, kuinka pukeutua mihinkin tilaisuuteen. Mihinkään en voi mennä yksin. Hänen on aina oltava mukana. Hän kontrolloi minua jatkuvasti ja jos hän poissa kotoa, esim työmatkoillaan tai mökilämme, soittaa hän kymmeniä kertoja päivässä, sekä viestittelee vähintään yhtä paljon ja huutaa kituset punaisina, mikset heti vastaa, jos en sillä sekunnilla pääse vastaamaan hänen soittoonsa. Minun pitäisi pystyä puhumaan hänen kanssaan henkeviä ja puida asioita ja suhdettamme juurta jaksaen yhä uufdestaan ja uudestaan, niin menneitä kuin nykyisiäkin. Minun vastaukset ja ajatukset tuntuvat aina olevan vääriä tai kaukaa haettuja, mutta hänen vastaukset ja mielipiteet ovat aina oikeita, koska niissä on aina jonkun viisaamman asiantuntijan tai terapeutin periaate takana. Intiimi asiat ovat jo menneet suhteessamme kovin yksi puolisiksi. En ole enää halukas hänen kanssaan juuri mihinkään. Seksimme on mielikuvitusetonta ja nyt kovin yksipuolista ja sekin on minun syy....
Mietin, kuinka kova ja kestävä ego voi ihmisellä olla, että kykenee olemaan juuri sellainen kuin on. Hän ollut toistakymmentä vuotta ennen minua edellisessä avioliitossa ja mietin myös onko minussa vika vai millä voimalla on ex-vaimo jaksanut häntä kuunnella niinkin pitkään?? Minua rakastaa kovin ja tunnen olevani kuin vankilassa tässä suhteessani. Jos harkitsen eroa ja poismuuttoa, minua uhkaillaan milloin milläkin asialla, suurin kirosana on raha, jonka mieheni ottaa toistuvasti puheeksi. En saisi mitään, sillä kaikki mitä minulla tai meillä on, on ainoastaan hänen ansiostaan. Asumme minun ostamassani ja nimelläni olevassa omakotitalossa, jonka kuluihin hän ei säännöllisesti edes ota osaa. Teen kaiken kotona yksin töitteni ohessa, myös huolehdin hänen lapsistaan ex- avioliitosta, kun tulevat meillä käymään. Lapset valittavat isänsä luonteesta ja kiusoittelevatkin isäänsä usein hänen edessään ja selkänsä takana. Ääntä saa mahtua ja mieheni tuo kaikki mahdolliset epäkohdat esiin kaikkien kuullen, oli asia kuinka henkilökohtainen tahansa. Niitä käsitellään lasten tai naapurien kuullen suureen ääneenja voitte vain kuvitella, miltä minusta tuntuu. Häpeä on lievä ilmaus.... Onko kanssa sisaria näillä palstoilla? Olen valmis lopettamaan suhteemme, mutta sehän on kuin maailman loppu ja minussa täytyy mieheni mukaan olla todella jotain ongelmia, kun sellaista edes suunnittelen. Tarvitsen asiantuntijan tai vähintäänkin terapeutin apua hänen mielestään. Olen jotenkin niin väsynyt.....
Mitä teen?
Hoitovapaalla kun on, hänellä olisi kyllä aikaa siivota keittiö ja tehdä muutenkin enemmän kotitöitä, eikä odottaa että minä tulen fyysisestä työstäni ne tekemään. Mielestäni on vain inhimillistä, jos esim. minä en joka päivä jaksa sanoa asiasta nätisti.
