Alkuun täytyy sanoa, että olen itsekin jo hyvin sekavassa tilassa tämän suhteen enkä tiedä oikein mitä ajatella ja miten tulisi toimia ja niin edelleen... Siksi pyydänkin neuvoja.
Olen 22-vuotias nainen ja seurustelen kolmatta vuotta avopuolisoni kanssa.
Suhde on ollut vaikeahko alusta alkaen johtuen minun mielenterveyspulmistani (masennus), mutta nyt olen siitä jotakuinkin kuivilla. Masennus aiheutti minulla valtavia mielialan muutoksia ja miehen elämä oli yhtä helvettiä. Hän kuitenkin kesti kaiken ihanasti ja jaksoi tukea.
Kun tilanne omalta kohdaltani alkoi helpottamaan noin vuosi sitten, miehen väsymys alkoi näkyä ja hänkin oli sairaslomalla jonkin aikaa. Lääkkeitä ei suostu syömään, kun ei koe itseään masentuneeksi. Ihmettelen toisinaan kuitenkin hänen flegmaattisuuttaan, mikään ei huvita jne. Tietokoneella istuu kyllä kaiken vapaa-aikansa (eli töiden jälkeen kotiin palattuaan nukkumaanmenoon asti) pelejä pelaillen.
Riitoja meillä on ihan koko ajan, koska mies reagoi kaikkiin keskustelunavauksiini siten, että "ei kannata keskustella, kun kuitenkin tulee riita". Saattaa siis jo ihan arkisiin keskustelunaiheisiin vastata todella ikävästi ja helpostihan siitä toki riita syntyy, kun itse olisin halunnut keskustella ihan jostain arkisesta tai ehkä jopa erikoisemmasta, mutta iloisesta asiasta. Ymmärrän toisaalta hänen reaktionsa, koska masentuneena reagoin todella kiukkuisesti itse, mutta mies ei usko minun parantuneen oikeasti.
Riitojen aikaan mies on todella kylmä ja saattaa puhua todella ikävästi. Riitojen aikaan myös lähes aina uhkailee erolla, jos ei suoraan, niin kysymyksillä "onko tässä mitään järkeä" tai "en tiedä enää rakastanko sinua". Sovussa ollessaan sitten vannoo rakkautta.
Eilen oli jälleen yksi riita, typerästä ja pienestä syystä. Olemme muuttaneet tähän asuntoon 2 viikkoa sitten ja stressi on vähän saanut minut hermostuneeksi. Alkusyy oli siis minun. Hän ei suostunut kompromissiin asiassa ja lopulta riita repesi isoksi. Kompromisseihin suostuminen ei ole muutoinkaan hänen tapaistaan, koska silloin hän on kuulemma hävinynt riidan, jos tehdään edes puoliksi, niinkuin minä haluan.
Tänään töistä tullessaan hän ei tullut edes tervehtimään vaan meni suoraan koneelleen pelaamaan. Kävin sitten hetken kuluttua kysymässä mikä on ja hän sanoi miettivänsä edelleen onko suhteessamme järkeä. "Kotimatkallani mietin ja toivoin, että kotiin tultuani huomaisin sinun pettävän minua ystäväsi kanssa, jotta olisin vain voinut kääntyä ja lähteä kokonaan pois". Nuo sanat satuttivat, koska paitsi ne kuulostivat siltä, ettei mies luota minuun, niin myös siltä, että mies on kanssani vain siksi, ettei vielä ole löytänyt oikeaa syytä lähteä. Tai siis syytä, joka olisi hyväksyttävä myös muiden silmissä.
Nyt mietinkin, että onko normaalia, että parisuhteessa on hetkiä, jolloin mies ei tiedä, että rakastaako minua? Tai että miettii eroa? Itse olen miettinyt eroa, mutta rakastan miestä niin paljon, että miettiminen päättyy heti, kun tajuan, että ero johtaisi minulle tärkeimmän ihmisen menettämiseen.
Olen 22-vuotias nainen ja seurustelen kolmatta vuotta avopuolisoni kanssa.
Suhde on ollut vaikeahko alusta alkaen johtuen minun mielenterveyspulmistani (masennus), mutta nyt olen siitä jotakuinkin kuivilla. Masennus aiheutti minulla valtavia mielialan muutoksia ja miehen elämä oli yhtä helvettiä. Hän kuitenkin kesti kaiken ihanasti ja jaksoi tukea.
Kun tilanne omalta kohdaltani alkoi helpottamaan noin vuosi sitten, miehen väsymys alkoi näkyä ja hänkin oli sairaslomalla jonkin aikaa. Lääkkeitä ei suostu syömään, kun ei koe itseään masentuneeksi. Ihmettelen toisinaan kuitenkin hänen flegmaattisuuttaan, mikään ei huvita jne. Tietokoneella istuu kyllä kaiken vapaa-aikansa (eli töiden jälkeen kotiin palattuaan nukkumaanmenoon asti) pelejä pelaillen.
Riitoja meillä on ihan koko ajan, koska mies reagoi kaikkiin keskustelunavauksiini siten, että "ei kannata keskustella, kun kuitenkin tulee riita". Saattaa siis jo ihan arkisiin keskustelunaiheisiin vastata todella ikävästi ja helpostihan siitä toki riita syntyy, kun itse olisin halunnut keskustella ihan jostain arkisesta tai ehkä jopa erikoisemmasta, mutta iloisesta asiasta. Ymmärrän toisaalta hänen reaktionsa, koska masentuneena reagoin todella kiukkuisesti itse, mutta mies ei usko minun parantuneen oikeasti.
Riitojen aikaan mies on todella kylmä ja saattaa puhua todella ikävästi. Riitojen aikaan myös lähes aina uhkailee erolla, jos ei suoraan, niin kysymyksillä "onko tässä mitään järkeä" tai "en tiedä enää rakastanko sinua". Sovussa ollessaan sitten vannoo rakkautta.
Eilen oli jälleen yksi riita, typerästä ja pienestä syystä. Olemme muuttaneet tähän asuntoon 2 viikkoa sitten ja stressi on vähän saanut minut hermostuneeksi. Alkusyy oli siis minun. Hän ei suostunut kompromissiin asiassa ja lopulta riita repesi isoksi. Kompromisseihin suostuminen ei ole muutoinkaan hänen tapaistaan, koska silloin hän on kuulemma hävinynt riidan, jos tehdään edes puoliksi, niinkuin minä haluan.
Tänään töistä tullessaan hän ei tullut edes tervehtimään vaan meni suoraan koneelleen pelaamaan. Kävin sitten hetken kuluttua kysymässä mikä on ja hän sanoi miettivänsä edelleen onko suhteessamme järkeä. "Kotimatkallani mietin ja toivoin, että kotiin tultuani huomaisin sinun pettävän minua ystäväsi kanssa, jotta olisin vain voinut kääntyä ja lähteä kokonaan pois". Nuo sanat satuttivat, koska paitsi ne kuulostivat siltä, ettei mies luota minuun, niin myös siltä, että mies on kanssani vain siksi, ettei vielä ole löytänyt oikeaa syytä lähteä. Tai siis syytä, joka olisi hyväksyttävä myös muiden silmissä.
Nyt mietinkin, että onko normaalia, että parisuhteessa on hetkiä, jolloin mies ei tiedä, että rakastaako minua? Tai että miettii eroa? Itse olen miettinyt eroa, mutta rakastan miestä niin paljon, että miettiminen päättyy heti, kun tajuan, että ero johtaisi minulle tärkeimmän ihmisen menettämiseen.
